Valikko Etsi
 
Tiedotteet

Karkkila vetää puoleensa matkailijoita - Matkailutulot ovat kasvussa

5.9.2024

Karkkilan matkailu on jatkanut positiivista kehitystä, mikä näkyy vuoden 2023 matkailutulon nousuna. Tämä kertoo Karkkilan kasvavasta vetovoimasta ja monipuolistuneesta matkailutarjonnasta. Visitoryn tuoreen tutkimuksen mukaan Karkkilan välitön matkailutulo vuonna 2023 oli hieman yli 9 miljoonaa euroa, tarkalleen 9 151 000 euroa, mikä tarkoittaa 5,72 % kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2023 matkailutuloja käsittelevä raportti julkaistiin heinäkuussa 2024.

Tutkimuksen toteutti Visitory, matkailututkimuksiin erikoistunut yritys, joka tunnettiin aiemmin nimellä TAK Research. Tämä tutkimus perustuu laajaan tilasto- ja tutkimusaineistoon, ja se tarjoaa kattavan kuvan matkailun alueellisista tulovaikutuksista. Uudellamaalla voimakkainta kasvua koettiin Helsingissä ja Hangossa. Espoon, Lohjan, Porvoon ja Siuntion ohella Karkkila nousi esiin yhtenä niistä kaupungeista, joissa matkailutulo ylitti vuoden 2022 tason.

Elokuun lopulla Karkkilan kaupunki järjesti matkailuverkoston tapaamistilaisuuden, jossa paikalliset yrittäjät ja yhdistykset kokoontuivat jakamaan kokemuksiaan kuluvan vuoden matkailukesästä. Tapaamisessa keskusteltiin muun muassa tiistaitorin elävöittämistä ja Rautapäivien kehittämistä. Esiin nousi myös Karkkilan vahva näkyvyys valtakunnallisessa mediassa, mikä on lisännyt kaupungin tunnettuutta entisestään. Matkailun kärkenä ovat olleet erityisesti Högforsin ruukki ja monipuoliset kulttuuritapahtumat, jotka ovat houkutelleet matkailijoita niin läheltä kuin kaukaa.

Karkkilan kaupunginjohtaja Juha Jokitalo iloitsee: "Karkkilan matkailun positiivinen kehitys on selvä osoitus kaupungin kasvavasta vetovoimasta. On upeaa, että yhä useammat matkailijat löytävät tiensä tänne! Haluan kiittää paikallisia yrittäjiä. Heidän panoksensa on tehnyt Karkkilasta entistä houkuttelevamman matkailukohteen."

Paikallisten toimijoiden aktiivinen osallistuminen matkailun kehittämiseen luo vankan pohjan kaupungin kasvavalle matkailulle. Ensi kesäksi on muun muassa suunnitteilla uusia lapsiperheille suunnattuja reittejä, joissa paikallinen kulttuuri ja luonto ovat keskiössä. Nämä reitit tarjoavat perheille unohtumattomia elämyksiä ja tutustuttavat Karkkilan rikkaaseen kulttuuriperintöön. Yhteistyö ja innovatiiviset ideat takaavat, että Karkkila jatkaa houkuttelevana matkailukohteena myös tulevina vuosina.

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi