Etusivu » Asuminen ja ympäristö » Rakennusvalvonta » Rakennusjärjestys ja taksat
Rakennusjärjestys ja taksat
Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia, rakentamista koskevia seikkoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty.
Karkkilan kaupunki on ryhtynyt uudistamaan rakennusjärjestystä. Uudistamisen tavoitteena on rakennusjärjestyksen ajantasaistaminen 1.1.2025 voimaantulleen rakentamislain mukaiseksi. Nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 7.5.2018 Rakentamislain mukaan päivitetyn rakennusjärjestyksen tulee olla voimassa viimeistään 1.1.2027.
Lisätietoja seuraavista linkeistä
Sivustoa päivitetty 27.2 njs
Tiedotteet
-
Stigell NiinaNiina Stigell Lupasihteeri etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 467 5540 RyhmätRakennusvalvontaOsoite