Vesiosuuskunta on haja-asutusalueiden kyläläisten omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos. Se tuottaa jäsenille vesihuollon palveluita eli toimittaa laatuvaatimukset täyttävän talousveden ja vastaa jäteveden johtamisesta ja käsittelystä. Hallituksensa johdolla osuuskunta vastaa myös verkoston rakentamisesta ja laitoksen taloudellisesta toiminnasta. Vesiosuuskunta voi olla siirtymävaiheen ratkaisu, jolloin se myöhemmin liitetään osaksi toista vesihuoltolaitosta.
Vesiosuuskunnan perustamista edeltävät muun muassa alueen vesihuollon ongelmien kartoitus, kysely halukkaista liittyjistä, esisuunnitelman tekeminen, kustannusten selvittäminen ja rahoitussuunnitelman tekeminen. Vesiosuuskunta on myös yritys, jonka omistavat ja jota hallitsevat vesiosuuskunnan jäsenet. Osuuskunnan voi perustaa vähintään kolme jäsentä tai yhteisöä. Osuuskunnalle ei ole määrätty minimipääomaa, eikä sen tarkoituksena ole tehdä voittoa sijoitetulle pääomalle.
Länsi-Uudenmaan kuntien yhteisen ns. hajajätevesihankkeen (2007-2008) tavoitteena on helpottaa hajajätevesiasetuksen toimeenpanoa mm. kannustamalla kuntia ja niiden asukkaita alueellisiin jätevesihuoltoratkaisuihin (vesiosuuskunnat). Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. on projektin toteuttajana ja lisätietoa saa sen verkkosivuilta osoitteesta www.hajavesi.fi.
Karkkilan kaupunki
Valtatie 26 D
03600 Karkkila
Y-tunnus 0127046-7
Laskutusosoitteet
Verkkolaskut:
Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029
Verkkolaskuosoite:
003701270467
Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600
Palvelupiste Serveri:
(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi
Kirjaamo:
kirjaamo@karkkila.fi