Tulevia tapahtumia
Saaronin lilja ja hienohelma – Huonekasvit entisajan kodeissa
9.12.2023 – 10.12.2023 klo 12:00 – 15:00
Saaronin lilja ja hienohelma -näyttely kertoo huonekasvien historiasta Suomessa ja se on Satakunnan museon tuottama kiertonäyttely. Näyttelyssä kerrotaan valokuvien ja tekstien avulla, miten huonekasvit ovat tulleet suomalaiskotien sisustukseen 1800-luvulla.
Porilaisen Wahlroosin kapteeni- ja kauppiasperheen tytär Mathilda kirjoitti Hämeenlinnaan matkustaneelle äidilleen vuonna 1846: ”Tuo nyt minulle välttämättä joitakin kauniita kasveja ja kukkia, joita voin pitää huoneessani”.
Huonekasveja tiedetään kasvatetun kartanoiden kasvihuoneissa jo 1700-luvun lopulla. Asuinhuoneisiin niitä alkoi ilmestyä 1800-luvun alkukymmeninä, ensin kaupunkien varakkaiden porvariskotien sekä kartanoiden ja pappiloiden saleihin. 1800-luvun puolivälin paikkeilla ensimmäiset huonekasvit ilmestyivät rahvaan asuntoihin. Maaseudulla huonekasvit alkoivat yleistyä vasta 1900-luvun vaihteessa.
Ensimmäiset huonekasvit olivat kukkivia ja viherkasvit yleistyivät hitaasti. Kodeissa kasvatettiin mm. palsamia, koristepaprikaa eli turkinpippuria, myrttiä, pelargoneja ja verenpisaroita. Huonekasvien tunnistus valokuvista on ollut oma haastava tehtävänsä. Tunnistamisessa apuna ovat olleet Porin Vihertietokeskus, Ruissalon kasvitieteellinen puutarha ja ylipuutarhuri Arno Kasvi.
Yhteistyössä Puutarha Sundströmin kanssa näyttelyyn on saatu esille myös oikeita huonekasveja. Näyttely on esillä Galleria Bremerissä 14.1.2024 asti la-su klo 12-15 (Suomen Valimomuseon 2.krs., Bremerintie 10, Karkkila). Pääsymaksu 5€ (aikuiset), 1€ (12-17 v.), 0€ (museokortti, Kaikukortti).
Pirkko Teräväinen: Väri on valoa
9.12.2023 – 10.12.2023 klo 12:00 – 15:00
Väri on valoa -näyttely esittelee Pirkko Teräväisen akryylimaalauksia ja grafiikkaa.
Teräväisen maalausten aiheet kumpuavat luonnosta ja elämästä. Teokset ovat fantasianomaisia, värikkäitä, täynnä voimaa ja elämäniloa. Taiteilija käyttää maalaamisessa pohjamaalina gessoa, millä hän luo pohjakuvioita, herkkiä viivoja ja saa maalausten pinnan elämään.
”Luonnossa minua kiehtoo meri, metsä, kaikki, mutta myös sadunomaisuus ja moniselitteisyys. Puoliabstrakti kuva jättää katsojan mielikuvitukselle tilaa. Rakastan värejä ja liikkeen tunnetta maalatessani.”
Teräväinen on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1986 ja on työskennellyt kuvataideopettajana. Nykyään hän on eläkkeellä ja asuu Forssassa. Galleria Bremerissä on esillä reilut 30 teosta viimeisten neljän vuoden ajalta. Näyttely on avoinna 14.1.2024 asti la-su klo 12-15 (Suomen Valimomuseon 2.krs., Bremerintie 10, Karkkila). Pääsymaksu 5€ (aikuiset), 1€ (12-17 v.), 0€ (museokortti, Kaikukortti).
Joulun Taikaa Työläismuseossa ja Pakarissa
10.12.2023
Perinteinen Joulun Taikaa -tapahtuma su 10.12. klo 15 - 18 Työläismuseossa ja Pakarissa (Vanha Fagerkullantie, Karkkila). Järjestäjinä Haukkamäen koulun vanhempainyhdistys yhteistyössä Karkkilan ruukkimuseon kanssa. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Pakarin kahviossa on myynnissä riisipuuroa sekä glögiä. Kaikki tuotto käytetään koululaisten hyväksi. Lisäksi koulun pikkuyrittäjät esittelevät ja myyvät tuotteitaan. Heillä on myynnissä mm. hampurilaisia, leivonnaisia ja kahvia.
Pakarissa ohjelmassa on jouluista musiikkia sekä Haukkamäen koulun oppilaiden Lucia-neitojen ja Tiernapoikien esitykset. Huhun mukaan myös itse Joulupukki on lupautunut saapumaan paikalle.
Museoalueen rakennuksista Mäntylä ja Rauhala on puettu jouluasuihin, ja ne ovat avoinna ja vapaasti kierrettävissä tapahtuman ajan. Piha-aluetta valaisevat ulkotulet luovat upean tunnelman.
Lämpimästi tervetuloa!
Joulumyyjäiset Ahmoon Työväentalolla
10.12.2023 klo 10:00 – 14:00
Ahmoon Työväentalolla järjestetään joulumyyjäiset sunnuntaina 10.12. kello 10-14. Myyntipöydän hinta on 5€/pöytä. Talotoimikunnan kohtuuhintainen kahvila palvelee ja myy virvokkeita sekä pientä purtavaa. Maksutapana käteinen tai mobilepay. Myyntipaikan voi varata puhelimitse numerosta 0406689309 tai sähköpostilla ahmoontyovaentalo@gmail.com
Tapahtumapaikka: Ahmoon Työväetalo Paunilantie 5 Karkkila
Tapahtuman järjestäjä: Ahmoon Työväentalon talotoimikunta
Kirjastogalleria: Sofia Tsernova: Flora & Fauna
4.12.2023 – 29.12.2023
Karkkilan Kirjastogalleriassa (Valtatie 26 E) on 4. - 29.12.2023 esillä Sofia Tsernovan näyttely Flora & Fauna. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)