Tulevia tapahtumia
Tex Willer & Fingerpori yhteisnäyttely -
Tex Willer kohtaa Heimo Vesan
17.9.2022 – 18.9.2022 klo 12:00 – 15:00
Tex Willer on Suomen yksi pitkäikäisimmistä ja suosituimmista käännössarjakuvista. Se sijoittuu 1800-luvun lopun Villiin länteen. Fingerpori puolestaan on suosituin kotimainen sarjakuva. Se sijoittuu nykyajan kuvitteelliseen Fingerporin kaupunkiin. Näyttelyidea lähti liikkeelle kahdesta eri aihiosta, mutta lopulta yhteneväisiä piirteitä kahden erilaisen sarjakuvan välillä löytyi riittävästi yhteisnäyttelyä varten. Näyttelyssä on esillä luonnollisesti itse sarjakuvataidetta, originaalipiirustuksia, keräilyesineitä, tietoa sekä lautapelejä, joista osa on vapaasti pelattavissa.
Näyttely on avoinna 6.11. asti la-su klo 12 - 15 Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä (Tehtaanpuisto, Bremerintie 10). Pääsymaksu tai Museokortilla ja Kaikukortilla.
Konepaja Ring avoimien ovien päivä Konepajahallilla
18.9.2022 klo 09:00 – 13:00
Tule kokeilemaan rc-autoilua sisäradalla.
Voit tulla ajamaan omalla sisäkäyttöön tarkoitetulla rc-autolla. Jos omaa autoa ei löydy, voit kokeilla ajamista Candyland RC:n kerhoautoilla. Kenties kipinä uuteen harrastukseen syttyy.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Rata sijaitsee Konepajahallin yläkerrassa. Sisäänkäynti Konepajahallin ovesta (Valurinkatu 4).
Tervetuloa!
Järjestäjä: Candyland RC
Fb tapahtuma: Konepaja Ring avoimien ovien päivä
Kävelyretki Karkkilan luontonähtävyyksiin: Haukkamäki, Sontiainen, Ruuhilampi
18.9.2022 klo 10:00 – 12:00
Tervetuloa mukaan ohjatulle kävelyretkelle karkkilalaisiin luontonähtävyyksiin! Varaa mukaasi säänmukainen varustus, juotavaa ja pientä evästä. Sunnuntain 18.9. reitti on vaativa.
Retkelle on vapaa pääsy, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Työväenopisto järjestää retken yhteistyössä Kunnon Fiilareitten kanssa.
Sunnuntaina 18.9.2022 klo 10–12: Kävelyretki Haukkamäkeen, Sontiaisen ja Ruuhilammen maisemiin (maasto vaativa). Kokoontuminen Haukkamäen koulun pihalla (Vanha Turuntie 28).
su 25.9.2022 klo 10–13 Kävelyretki (maasto keskivaativa) Pyhäjärvelle, Myllypuistoon, Pitkälänkoskelle, Lakianharjulle ja takaisin, kokoontuminen Pyhäjärven / Karjaanjoen matonpesulaiturin parkkipaikalla (Vattolantie).
MLL lastenvaate- ja tarvikekirppis
18.9.2022 klo 09:00 – 12:00
Itsepalvelukirppikseltä löytyy paljon myytävää:
sisävaatteita, kenkiä, välikausivaatteita, toppa-asuja, leluja, kirjoja, talviurheiluvälineitä, jne.
Tuotteet on lajiteltu koon mukaan ja aihealueittain.
Maksutapana on käteinen tai Mobilepay.
Kirpputorilla on myös Nyhkälän koulun 6A-luokan kahvio, jolla he keräävät rahaa leirikoulua varten. Kahviossa maksutapana käteinen ja mobilepay.
Myyjäksi voi ilmoittautua mllkarkkila.kirpputori@gmail.com.
Myyjätunnuksia on rajallinen määrä.
Myyntimaksu 5e (MLL jäsenille 0e) + 20% provisio myynnistä.
Myyjät tuovat myyntitavaransa edellisenä päivänä ja noutavat myymättä jääneet tavaran ja myyntitilityksen kirpputorin jälkeen. MLL vapaaehtoiset hoitavat myynnin ja tuotteiden asettelun puolestanne!
Tapahtumapaikka: Konepajahalli, Valurinkatu 3
Tapahtuman järjestäjä: MLL Karkkila
Kiti Kronholm: Sillisalaattia
1.9.2022 – 30.9.2022
Kiti Kronholmin 50-vuotisjuhlanäyttely kaupungintalon Aula-galleriassa (Valtatie 26 D). Avoinna syyskuun loppuun saakka kaupungintalon aukioloaikoina.