Tulevia tapahtumia
Koko perheen luistelupäivä
20.1.2018 klo 12:00 – 16:00
Nyt luistelemaan koko perheen voimin Karkkilan Asemanrannan luisteluradalle!
Karkkilan Urheilijoiden Mikro- ja Minitytöt pitävät kahviota klo 12-16. Myynnissä kuumaa kaakaota, kahvia, mehua ja donitseja. Järjestävä yhdistys: Karkkilan urheilijat.
Tapahtumalla on säävaraus.
Kino Iglu: Plan 9 from Outer Space eli Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta
20.1.2018 klo 16:00
Kino Iglun kevät lähtee käyntiin ”maailman huonoimmalla elokuvalla”. Elokuvakerho Kino Iglun näytökset Karkkilasalissa jatkuvat 20.1. Ed Woodin elokuvalla Plan 9 from Outer Space eli Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta (1959). Filmiltä näytettävä campklassikko on ite-elokuvantekijöiden uranuurtajan Ed Woodin legendaarinen pääteos, jota on monesti kutsuttu maailman huonoimmaksi elokuvaksi.
Elokuvasta voi bongata narun päässä leijailevia paperilautasia ja virkamiesasenteella käyttäytyvän tappajamustekalan. Juonikin on yhtä kummastusta. Avaruuden muukalaiset ovat huolissaan maapallolla tehtävistä ydinkokeista. Muukalaiset pelkäävät tiedemiesten kehittämän erikoispommin tuhoavan auringonvalon ja ottavat käyttöön suunnitelman numero yhdeksän.
Elokuvassa vilahtaa mykkäelokuvien tähti Bela Lugosi, joka kuoli kuvausten aikana luullen olevansa tekemässä jotain ihan muuta elokuvaa. Suomalaisittain mielenkiintoista elokuvassa on Petsamossa syntynyt ja Emmy- ehdokkuuden vuonna 1954 televisio-ohjelmastaan The Vampira Show saanut ampiaisvartalo Vampira eli Maila Nurmi (1921-2008).
Esittelijävieraaksi Kino Igluun saapuu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Teemu Nikki. Kymmeniä elokuvia tehnyt Nikki tunnetaan mm. #lovemilla-tv- sarjasta, joka voitti vuosina 2013 ja 2014 lasten- ja nuorten Kultaisen Venla- palkinnon. Nikin vuonna 2017 julkaisema Armomurhaaja on menestynyt hyvin Suomessa ja herättänyt kansainvälistäkin huomiota.
Kino Iglun elokuvanäytös la 20.1. klo 16 Karkkilasalissa (Anttilankatu 2-4). Liput 5€.
Kausikortteja ja ennakkolippuja voi ostaa Karkkilan Aito Kullasta. Lipun voi varata osoitteessa www.kinoiglu.fi
Somereportterien kuvanäyttelyitä eri puolilla kaupunkia
19.1.2018 – 31.1.2018
Somereportterien juhlavuoden aikana ottamien kuvien näyttely eli noin 200 kuvaotosta löytyy parin viikon ajan eri puolilta kaupunkia. Ruukinpajan väki on valinnut ja tulostanut somereportterien ottamista ja Instagrammissa julkaisemista kuvista näytillä olevat kuvat.
Kuvia on nähtävillä mm. liikuntahallilla, nuorisotiloissa, yhteiskoulun ja lukion aulassa, kaupungintalon veturiaulassa, palvelupiste Serverissä, kaupungintalon hallinnon aulassa, kirjastossa, opistotalolla, palvelutalolla sekä kaupungin infopisteessä Käsityökahvilassa ja neuvolassa.
Haluatko mukaan mukaan mahtavaan reportteriporukkaan? Ota yhteyttä 5.2. mennessä instagramissa tai Facebookissa @somethingaboutkarkkila tai spostilla milla.malmberg@karkkila.fi
Kirjastogalleria: Roerich-pakti: historia ja nykyaika
28.12.2017 – 31.1.2018
Kirjastogalleriassa on esillä 31.1.2018 asti näyttely Roerich-pakti: historia ja nykyaika. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaukioloaikoina).
Sopimus taiteellisten ja tieteellisten laitosten ja historiallisten
muistomerkkien suojelemisesta eli Roerich-pakti on maailman ensimmäinen
kansainvälinen sopimus kulttuurin suojelemisesta sodan ja rauhan aikana.
Karkkilan kirjastogallerian näyttely on osa vuonna 2012 alkanutta
kansainvälistä projektia, joka on toteutettu 17 maassa eri puolilla
maailmaa. Näyttely on ollut esillä mm YK:n Geneven ja Wienin
toimistoissa, Haagin Rauhan palatsissa, YK:n päämajassa New Yorkissa ja
Argentiinan parlamentissa. Suomessa näyttely on ollut esillä viidellä
paikkakunnalla. Näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin Roerichin
ajatusta Rauha Kulttuurin kautta ja herättää kävijöiden kiinnostus oman
alueen ja maailman kulttuuriperinnön merkitystä ja suojelua kohtaan.
Näyttelyn pääjärjestäjä, Kansainvälinen Roerich-keskus Moskovassa oli
ehdolla vuoden 2016 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään myös kaikille avoin, pääsymaksuton luentosarja keskiviikkoiltaisin.
10.1.2018 klo 17.30
Nikolai Roerich – taiteilija, filosofi ja rauhantekijä
Nikolai Roerich (1874-1947) oli monipuolinen ja tuottelias Kulttuurin puolustaja. Elämänsä aikana hän maalasi yli 7000 taulua, teki kaksi pitkää tutkimusmatkaa, kirjoitti lukuisia kirjallisia teoksia ja julkaisi kulttuurin suojelua koskevan kansainvälisen sopimuksen, Roerich-paktin.
Luennolla tutustumme Nikolai Roerichiin ja hänen elämäntyöhönsä sekä perheen kolmeen muuhun jäseneen. Kuulemme myös, mikä yhteys Roericheillä oli Suomeen.
17.1.2018 klo 17.30
Roerich-pakti – historian ensimmäinen sopimus kulttuurin suojelusta
Sopimus allekirjoitettiin 15.4.1935 Washingtonissa presidentti Franklin D. Rooseveltin läsnä ollessa. Sen tarkoituksena on suojella kulttuuria kaikenlaiselta tuholta sekä sodan että rauhan aikana. Sopimus on pohjana myöhemmälle, kulttuuriperinnön suojelua koskevalle kansainväliselle lainsäädännölle.
Luento kertoo lyhyesti Paktin synnystä ja ajankohtaisuudesta. Pääpaino on Nikolai Roerichin käsityksellä Kulttuurista.
24.1.2018 klo 17.30
Nikolai Roerich -museo Moskovassa. Elävä Kulttuurin keskus vaarassa.
Moskovan Nikolai Roerich -museo perustettiin vuonna 1989 taiteilijan nuoremman pojan, Svjatoslav Roerichin lahjoitettua perheen jäämistön Venäjän kansalle. Lahjoituksen ehtona oli, että Moskovaan perustetaan ei-valtiollinen museo perinnön esillä pitämistä ja tutkimista varten. Museon toimintaa on pitänyt yllä Kansainvälinen Roerich-keskus, joka toimii kansalaisjärjestöpohjalta.
Ei-valtiollisen museon yli neljännesvuosisadan kestänyt toiminta aktiivisena kulttuurin keskuksena keskeytyi dramaattisesti keväällä 2017, kun valtiolliset toimijat ottivat sen rakennuksen ja kokoelmat haltuunsa laittomin keinoin.
Luento kertoo museon synnystä ja toiminnasta sekä merkityksestä Kulttuurille kansainvälisesti.
Lisätiedot Roerich-pakti -näyttelystä ja luennoista:
Suomen Nikolai ja Helena Roerich -seura ry | Paula Liimatta
041 535 7662 | @saveroerichmuseumfinland | @roerichfinland
Kirjaston aukioloajat voi tarkistaa kirjaston kotisivuilta tai
asiakaspalvelusta:
Aukioloajat (asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla", muu aukioloaika on omatoimiaikaa, joka edellyttää omatoimikäytöstä tehtyä erillistä sopimusta.
Kirjastogallerian näyttelyt
Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642