Tulevia tapahtumia
Kulttuurikaverit Kansankulmassa
23.9.2021 klo 17:30 – 19:00
Karkkilan työväenopiston kulttuurikaverikurssilla tutustutaan sekä erilaisiin paikallisiin kulttuuritoimijoihin ja -tiloihin että alueen sosiaali- ja terveysalan toimijoihin. Mukaan ovat tervetulleita niin uudet kuin aikaisemmin mukana olleet!
Kurssille osallistuvista muodostetaan Karkkilan kulttuurikaverien verkosto, joka kokoontuu suurin piirtein kerran kuussa kulttuurisihteeri Mari Rautiaisen johdolla. Tarkka aikataulu ja toimintasuunnitelma sovitaan yhdessä.
Ensimmäinen kokoontuminen on Kansankulmassa, Kansantalon järjestötilassa torstaina 23.9. klo 17.30. Paikalle voi tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan tutustumaan kulttuurikaveritoimintaan!
Ikäihmisten yliopisto: Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin aakkoset
23.9.2021 klo 14:00 – 15:30
Karkkilan työväenopiston Ikäihmisten yliopistossa lukuvuoden teemana on kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi. Lukuvuoden teemaan johdattaa Heikki Savola torstaina 23.9. klo 14.00 – 15.30 Palvelukeskuksen ruokalassa. Luennolle on vapaa pääsy, mutta pullakahvit maksetaan 2 euron käteismaksulla. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Retkiä tietokirjoista kotikulmille: Laura Ertimo kirjailijavieraana kirjastossa
23.9.2021 klo 18:00 – 19:00
Koko perheelle tietokirjaileva maantieteilijä Laura Ertimo vierailee Karkkilan kirjastossa torstaina 23.9. kello 18-19. Laura Ertimo johdattelee Lumotun maan kartasto -kirjansa pohjalta lapsia luomaan omaa lumotun Karkkilan karttaa: huimien tarinoiden, kadonneiden asioiden, suosikkipaikkojen, aarteiden ja luonnon ihmeiden kartastoa.
Ertimo on kirjoittanut useita tietokirjoja lapsille mm. ilmastonmuutoksesta, vedestä ja muista luonnonilmiöistä ja maailman monimuotoisuudesta. Vierailun tarjoaa Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjallisuuden edistämiskeskus. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Karkkilan kaupunginkirjasto, Valtatie 26 E
Tiedustelut: 044 767 4642, kirjasto(a)karkkila.fi
Omatoimirastit Toivikkeen maastossa
16.9.2021 – 17.10.2021
Omatoimirastit 16.9. - 17.10. Toivikkeen maastossa. Opastus alkaa teiden 133 (Haaviston tie) ja 134 (Läyliäistentie) risteyksestä. Lähtöpaikka ja paikoitus Toivikkeen "hiihtoparkissa". Tällä kertaa osalla rasteista on heijastimet yösuunnistajia varten.
Kirjastogalleria: Lera Franka
2.9.2021 – 30.9.2021
Kirjastogalleriassa on 2.-30.9.2021 esillä Lera Frankan valokuvanäyttely "Karkkila kuvina". Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina, myös omatoimiaikoina.
Kirjastogalleria (Karkkilan kaupunginkirjasto)
Käyntiosoite: Valtatie 26 E, Karkkila
Tiedustelut: 044 767 4642, kirjasto(a)karkkila.fi