Tulevia tapahtumia
Dynamo Pub Pikkupässissä
24.8.2019 klo 23:00
Livemusiikkia Pub Pikkupässissä (Turuntie 1).
Jukka Järvinen: Maisema idässä – Landskap i Öster
24.8.2019 klo 10:00 – 13:00
Galleria Framille esittelee elokuun näyttelyssä Jukka Järvisen kuuden valokuvan sarjan maisemakuvia. Suurikokoiset panoraamakuvat on koottu useista osittain päällekkäisistä kuvista kun taas pienemmät on toteutettu yhdistämällä useampi samasta kohtaa otettu eri tavoin valaistu kuva. Kaikki teokset on rakennettu useammasta valotuksesta.
Panoraamat on kuvattu pohjavesialueilla eri puolilla Karkkilaa. Tummasävyisten kuvien aiheet ovat löytyneet muutaman sadan metrin etäisyydellä asuinpaikasta. Tuoreimmat kuvista ovat tältä keväältä kun taas vanhimmat ovat syntyneet jo kymmenen vuotta sitten.
”Tämä on ensimmäinen puhtaasti digitaalinen näyttelykokonaisuus. Edellisen valokuvanäyttelyn kuvasin vanhalla keskikoon filmikameralla. Filmit skannattiin ja vedostettiin digitaalisesta aineistosta. Aikaa siitä on jo liki 15 vuotta. Sanotaan, että se on mennyt uuden kaluston hankkimiseen ja tekniikan oppimiseen,” kertoo tekijä.
Jukka Järvinen on Karkkilassa asuva valokuvataiteilija. Hän on koulutukseltaan Taiteen maisteri ja valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto yliopisto). Hän työskentelee Espoossa media-alan lehtorina.
Näyttely on avoinna 7.–31.8.2019, ke–pe klo 10–17 ja la 10–13.
Vaskijärven kylän Venetsialaiset
24.8.2019 klo 16:30
Vaskijärven kylän väen Venetsialaiset eli jo perinteeksi muodostuneet kesäkauden päättäjäiset järjestetään kyläaitalla lauantaina 24.8.2019 klo 16.30 alkaen. Tarjolla on jälleen hyvää ruokaa, ja tällä kertaa esiintyy myös Teatteri Perä näytelmällä Herra Huu.
Ruokailun sisältäviä teatterilippuja voi hankkia vain ennakkoon Kyläkahvilasta 27.7.2019 lähtien. Lippuja on rajoitettu määrä.
Lue lisää kyläyhdistyksen sivuilta.
Toivike samoillen
24.8.2019 klo 13:30 – 16:30
Karkkilan Latu ja kaupungin liikuntapalvelut järjestävät yhteistyössä samoiluretken Toivikkeelle. Lähde mukaan tutustumaan Toivikkeen polkuihin ja saatetaan retkellä astua myös suollekin. Retkellä käyskennellään alueen vähemmän tunnettuja alueita, polkuja ja maisemia.
Retken kesto noin 3 tuntia.
Muista:
- Sään mukainen varustus
- Evästä ja juotavaa
- hyvät kengät (vedenpitävät)
Lähtö klo 13.30
Karkkilan terveyskeskus p-paikka: Huhdintie 23, 03600 Karkkila
Tervetuloa mukaan!
Lisätiedot:
Jaska Halttunen
p.0443030005
karkkilanlatu@gmail.com
https://www.facebook.com/events/1282929655198493/
Heljä Liukko-Sundström & Olli Vasa: Saveen sidotut, Galleria Bremer
24.8.2019 – 25.8.2019 klo 12:00 – 15:00
SAVEEN SIDOTUT: HELJÄ LIUKKO-SUNDSTRÖM & OLLI VASA
Uniikkikeramiikkaa
Galleria Bremer (Bremerintie 10), Karkkila.
Näyttely on avoinna 16.6.–11.8.2019 ke-su klo 11-17
sekä 12.8.–1.9.2019 la ja su klo 12-15.
Pääsymaksu 3 € / 1 € / alle 7-vuotiaat ja Kaikukortti-asiakkaat ilmaiseksi.
Kirjastogalleria: Leo Vuorinen & Heikki Simpura
1.8.2019 – 30.8.2019
Kirjastogalleriassa on esillä 1.–30.8.2019 Leo Vuorisen ja Heikki Simpuran luontovalokuvia. Valokuvaajat ovat tavattavissa näyttelyssään avajaispäivänä 1.8. kello 17-19.
Näyttely on avoinna kirjaston asiakaspalveluaikoina ma-to klo 13-19
ja pe klo 10-17 ja myös kirjaston omatoimiaikoina (kirjaston omatoimiluvan hakeneille).
Aukioloajat (asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla")
Kirjastogallerian näyttelyt
Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642