Tulevia tapahtumia
Alkuillan musaklubi: Lauluja ja laulelmia ystävyydestä
26.4.2019 klo 19:00 – 21:00
Akustiset musaklubit perjantai-iltaisin Pub Pikkupässissä jatkuvat!
Perjantaina 26.4. alkuillan musaklubilla kuullaan lauluja ja laulelmia ystävyydestä ja vähän muustakin. Solisteina tuona iltana ovat ystävykset Riikka Lehtonen ja Miina Mikkonen. Heitä säestävät Anna Tallgren (koskettimet) ja Rami Korhonen (kitara).
Klubilla matkataan pääosin Amerikan laulumailla Suomea kuitenkaan unohtamatta. Ystävysten Riikan ja Miinan johdattelemana kuljemme laulujohtoisesti musiikkityylistä toiseen. Piipahdamme niin Väli-Amerikan keinuvassa Bossa Novassa kuin Pohjois-Amerikan jazzstandardeissa. Kappalevalinnoissa tekijät ovat edenneet teksti ja melodia edellä joten luvassa on laulua ja laulelmaa suoraan sisimpään. Tällä klubilla laulun universaali kieli koskettaa kaikkia läsnäolijoita. Oman osansa saa myös ystävyys, joka toimii illan yhtenä teemana.
Klubit ovat perinteiseen tapaan alkuillasta eli klo 19-21. Tilaisuudet on tarkoitettu täysi-ikäisille ja Pub Pikkupässi on menossa mukana kyseiseen lauluntekijän sopivan teemajuoman muodossa. Liput 10 euroa. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan musiikista maalis-, huhti- ja toukokuun perjantai-iltoina! Kerää vaikka koko sarja :)
Toukokuun klubilla 10.5. keskitytään puolestaan Anssi Kelan tuotantoon. Solisteina kuullaan tuolloin Johanna Kivelää, Mika Tallgrenia ja Antti Veliniä. Heitä säestää Anna Tallgren House Band. Konserttisarjan ideoijana ja kapellimestarina bändissä toimii Anna Tallgren, joka soittaa kokoonpanoissa koskettimia, urkuja ja saksofonia. Perttu Helin tai Tero Vepsäläinen vastaavat bändin rytmiosastosta oktopadillä, rumpusetillä ja perkussiosoittimilla. Bassoa bändissä soittaa Elisa Virva-Auvinen.
Ps. Voit merkata nyt jo kalenteriisi perjantain 14.6. alkuillan musiikkiklubin. Tuolloin musaklubilla liikutaan teemalla Raudanhehkuista rytmiä - Högfors ja 20-luku. Klubi on osa Karkkilan rautapäivien ohjelmistoa. Klubista lisätietoa lähempänä.
MLL:n satutunti Karkkilan kirjastossa
26.4.2019 klo 10:15 – 11:00
MLL:n satutädit lukevat lapsille satuja perjantaisin klo 10.15-11.00
Karkkilan kaupunginkirjastossa. Kevätkaudella 2019 satutunteja
järjestetään 11.1.-24.5.
Lähinnä alle kouluikäisille koti- tai
perhepäivähoidossa oleville lapsille suunnatut satutunnit keräävät
vuodesta toiseen innokkaita satujen kuulijoita kirjaston
kerhohuoneeseen. Sadut ovatkin tutkitusti hyväksi lapselle: ne ruokkivat
mielikuvitusta ja kasvattavat empatiaa ja muita sosiaalisia taitoja.
Satujen kuunteleminen myös rentouttaa, kasvattaa sanavarastoa ja
parantaa keskittymiskykyä. Kirjastolla pidettävät satutunnit tuovat
lisäksi vaihtelua lasten arkipäivään, ja samalla voi tavata myös muita
lapsia vanhempineen.
Satutunnit ovat maksuttomia ja niillä voi
käydä joka viikko tai vain silloin tällöin. Satutunnille tulevat lapset
saavat muistoksi värikkään satupassin, johon saa jokaisella
osallistumiskerralla tarran.
Työväenopiston kevätnäyttely Galleria Bremerissä
25.4.2019 – 1.5.2019
Karkkilan työväenopiston kevätnäyttely Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä 25.4. - 1.5. 2019, avoinna päivittäin klo 12 - 18. Näyttelyn avajaiset to 25.4. klo 12.
Töiden tuonti Galleria Bremeriin ti 16.4. klo 14 - 18, töiden poishaku to 2.5. klo 12 - 18. Huom. töitä ei saa hakea pois ennen näyttelyn loppumista.
Näyttelyyn on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
Kirjastogalleria: Työväenopiston kuvataideryhmät
15.4.2019 – 30.4.2019
Kirjastogalleriassa on esillä 15.-30.4.2019 Karkkilan työväenopiston kuvataideryhmien kevätnäyttely.
Kirjastogallerian
näyttelyt ovat avoinna kirjaston asiakaspalveluaikoina ma-to klo 13-19
ja pe klo 10-17. Poikkeavat asiakaspalveluajat sekä näyttelyn
mahdollisen aukiolon kirjaston omatoimiaikana voi tarkistaa kirjaston
kotisivuilta tai asiakaspalvelusta:
Aukioloajat (asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla")
Kirjastogallerian näyttelyt
Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642