Valikko Etsi
Tulevia tapahtumia

Maa-ainesotto ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen -seminaari Karkkilan kirjastossa

28.1.2014 klo 17:00 – 19:00

Karkkilassa järjestetään seminaari tiistaina 28.1. klo 17-19, aiheesta maa-ainesotto ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen. Tilaisuus järjestetään Karkkilan kaupunginkirjaston Kirjastogalleriassa (Valtatie 26). Seminaarissa pohditaan, millaisella hankkeella on mahdollista toteuttaa Etelä-Suomen maakuntaliittojen yhteinen tavoite maa-ainesoton logistiikan järkeistämisestä. Tilaisuuden järjestää Karkkilan Vihreiden valtuustoryhmä.

Kokonaisuudessaan kahden tunnin ajan kestävä tilaisuus pyrkii rakentamaan maa-ainesoton osalle yhteistyötä syyllisiä etsimättä ja keskittyen ratkaisukeskeiseen näkökulmaan. Seminaarissa pohditaan millaisesta hankkeesta kaikki osapuolet voisivat hyötyä ja millaiseen hankkeeseen kaikki voisivat sitoutua, kun päämääränä on luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen.

Keskustelijoiksi saapuvat
-Paula Mustonen, sisältöasiantuntija, Hämeenliitto
-Harriet Lonka, geologi, Uudenmaanliitto, Vedet hanke
-Minna Sulander, Vihdin ympäristöpäällikkö, Karkkilan maa-ainesoton valvoja
-Ville Routama, Kiviaines Etelä-Suomen aluejohtaja, Rudus Oy
-Juha Laurila, ympäristöpäällikkö, Rudus Oy
-Kari Lehtonen, maanrakennus ja maansiirtopalveluiden yrittäjä
-Markku Sahlstedt, maanviljelijä/ paikallinen maa-ainesaktivisti
-Anu Frosterus, seminaarin puheenjohtaja, Karkkilan Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja

Alkuun Paula Mustonen Hämeenliitosta esittelee lyhyesti Maakuntaliittojen yhteisen hankkeen (10 min) ja sen jälkeen ympäristöpäällikkö Minna Sulander esittelee oman työnsä haasteet (7 min). Ville Routama Rudukselta kertoo näkökulman yritystoiminnan lähtökohdista (7 min). Muut osallistujat esittelevät oman roolinsa ja näkökulmansa aiheeseen lyhyesti (4 min). Tämän jälkeen edetään kysymysten ja keskustelun kautta. Seminaarin puheenjohtaja esittää kysymyksiä ja jakaa puheenvuorot keskustelijoille. Yleisöstä otetaan joitain kysymyksiä, mutta ensisijaisesti edetään asiantuntijakeskustelijoiden puheenvuorojen kautta.

Galleria Bremer: Eino Sarkin valokuvia ja 15.2. lähtien Osuusliike Tuen pienoisnäyttely

11.1.2014 – 2.3.2014

11.1. - 9.3. Eino Sarkin valokuvia 1950- ja 1960-lukujen Högforsista, osa 3/3. Kuvia on Högforsin tehtaalta, Karkkilasta ja myös Karkkilan rautatieasemalta pääasiassa vuosilta 1957-64.

Osuusliike Tuki aloitti toimintansa 1904. Tapahtuneen kunniaksi Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä on avattu pienoisnäyttely "Osuusliike TUKI 1904-2014". Näyttely koostuu lähinnä valokuvista sekä värikylläisestä mainosmateriaalista, jota on juuri lahjoitettu museon kokoelmiin. Pienoisnäyttely on avoinna 15.2. lähtien museon aukioloaikoina.

Suomen Valimomuseo, Galleria Bremer (Tehtaanpuisto, Bremerintie).
Avoinna la klo 12-15 ja su klo 12-15.

Samalla pääsylipulla Sarkin ja Tuen näyttelyyn. Pääsymaksu 3 €.

Kirjastogalleria: Satu Peltosaari-Lahtinen

11.1.2014 – 29.1.2014

Satu Peltosaari-Lahtisen taidenäyttely Kirjastogalleriassa 11. - 29.1.2014. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina ma-to 9-19, pe 9-18 ja la 10-14.

Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 09 4258 3667

Taidehistorian luennot torstai-iltaisin 12. – 26.3

26.3.215 – 26.3.2015 klo 18:00

Maaliskuun torstai-illoissa 12.-26.3. keskitytään taidehistoriaan. Anne Virtasen kolmen luennon sarjalla tarkastellaan maalausta ja valokuvausta toistensa tukena, täydentäjinä ja kilpailijoinakin, valokuvaa kuvataiteiden tallentajina sekä valokuvan nousemista keskeiseksi kuvataiteen osa-alueeksi. Luennot järjestetään torstaisin opistotalolla klo 18 - 19.30. Luennoille ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Viiden euron luentomaksu kerätään käteisellä paikan päällä.

Karkkilan kaupunki

Valtatie 26 D
03600 Karkkila

Y-tunnus 0127046-7

Laskutusosoitteet


Verkkolaskut:

Verkkolaskuoperaattori:
CGI
Välittäjän tunnus:
003703575029 
Verkkolaskuosoite:
003701270467


Kaupungin puhelinvaihde:
(09) 4258 3600


Palvelupiste Serveri:

(09) 4258 3755
palvelupiste@karkkila.fi


Kirjaamo
:
kirjaamo@karkkila.fi