Tulevia tapahtumia
Elokuvakerho Kino Iglun elokuvafestivaalit
23.10.2017 – 29.10.2017
Elokuvakerho Kino Iglun elokuvafestivaalit
Elokuvakerho Kino Iglu osallistuu Suomi 100 vuotta -tapahtumaan järjestämällä elokuvafestivaalit lokakuun viimeisellä viikolla. Festivaalin teemana on HISTORIALLISIA KOHTAAMISIA KAUPUNGISSA. Tulossa on mielenkiintoinen elokuvaviikko, sillä ohjelmisto keskittyy erityisesti Karkkilaan liittyviin elokuviin ja tekijöihin. Kaikille tutun Aki Kaurismäen elokuvien lisäksi nähdään tuotantoa mm. Liisa Helmiseltä, Mia Halmeelta ja Veikko Niemiseltä.
Elokuvia erilaisissa ympäristöissä
Festivaaleilla annetaan yleisölle ja elokuvantekijöille mahdollisuus kohtaamisiin elokuvan parissa, myös paikoissa, missä elokuvia ei yleensä näytetä, kuten mm. Sundströmin puutarhassa ja Karkkilan autohuollossa, missä nähdään Risto Jarvan Bensaa suonissa, unohtamatta perinteistä Karkkilasalia, jossa esitetään useita elokuvia, kuten yleisön toivoma Liisa Helmisen dokumentti Matka jatkuu.
Yhteistyössä Lukeva ry: n kanssa näytetään Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin Tokasikajuttu, joka jatkaa euroviisuedustaja Pertti Kurikan nimipäivien uran dokumentointia. Yhteistyö Sodankylän elokuvajuhlien kanssa jatkuu Mikko Niskasen elokuvalla Pojat ja Matti Ijäksen Räpsyllä ja Dollyllä festivaalilauantaina Karkkilasalissa. Pitkien elokuvien lisäksi nähdään sarja nuorten ja ammattilaisten lyhytelokuvia, joissa on myös vahva uusmaalainen edustus.
Leffoja kaikenikäisille
Myös mielenkiintoisia esittelijävieraita ja esiintyjiä on luvassa festivaaliviikolla. Kahvila Pakarin festivaaliklubilla kuullaan lauantai-iltana näyttelijä Antti Reinin ja jazzkokoonpano Uksila-Sauros-Saastamoisen musisointia. Maksullisten yleisönäytösten lisäksi tarjolla on elokuvia koululaisille, lapsille ja eläkeläisille sekä Karkkilassa että Vihdissä.
Elokuvafestivaalit järjestetään yhteistyössä nuoriso- ja kulttuuritoimen, työväenopiston, Lukeva ry:n, mediapaja Werstaan, Ruukinpajan, Lyhty ry:n, Kinotourin ja Sodankylän elokuvajuhlien kanssa.
Lisätietoja festivaalista löytyy: https://kinoiglu.fi/festarit/fi
KaU Karkkila - Helsingin NMKY liikuntahallilla
29.10.2017 klo 17:00
Koripalloa, 1 divisioona sarja B
Sunnuntaina 29.10. klo 17 pelataan KaU Karkkilan kauden 2017-2018 runkosarjan ottelu. Pelipaikkana Karkkilan liikuntahalli, Anttilankatu 2-4.
Pääsyliput 7 euroa ja S-etukortilla euron alennus. Alle 12-vuotiaat ja kaikki juniorit sisään ilmaiseksi. Runkosarjan KaUsikortit ja VIP-KaUsikortit myynnissä!
KaU-kahvio palvelee ja hallin edustalta löytyy grillipiste.
Tervetuloa kannustamaan Karkkila voittoon!
Ottelutiedot
https://www.kaukoris.com/
Facebook KaU Karkkila
KaU Karkkilan runkosarjan kotiottelut kaudella 2017-2018
Pahajärvi-Pyhäjärvi-Karkkila -näyttely Suomen Valimomuseossa
14.10.2017 – 31.12.2017
Pahajärvi–Pyhäjärvi–Karkkila. Näyttely Pyhäjärven ja Karkkilan historiasta ja nykypäivästä. Suomen Valimomuseo, Galleria Bremer (Tehtaanpuisto, Bremerintie 10).
Avoinna 14.10.2017 - 18.2.2018 la-su klo 12 - 15 sekä sopimuksen mukaan.
Pääsymaksu 3 eur tai Museokortilla.
Näyttelyn aikana järjestetään yleisluentoja sekä elokuva- ja valokuvaesityksiä.
Näyttely kuuluu juhlavuoden 2017 ohjelmistoon.
Kirjastogalleria: Karkkilan kameraseuran juhlanäyttely
4.10.2017 – 31.10.2017
Karkkilan kameraseuran juhlanäyttely on esillä Kirjastogalleriassa 4. - 31.10.2017.
Kirjastogallerian näyttelyt ovat avoinna kirjaston asiakaspalveluaikoina ma-to klo 13-19 ja pe klo 10-17. Poikkeavat asiakaspalveluajat sekä näyttelyn mahdollisen aukiolon kirjaston omatoimiaikana voi tarkistaa kirjaston kotisivuilta tai asiakaspalvelusta:
Aukioloajat (asiakaspalveluajat ovat kartan alapuolella: "henkilökunta paikalla")
Kirjastogallerian näyttelyt
Karkkilan kaupunginkirjasto
Valtatie 26, 03600 Karkkila
Tiedustelut p. 044 767 4642