Tulevia tapahtumia
Indie rock -yhtye New Silver Girl konsertoi Kino Laikassa!
19.9.2025 klo 23:00 – 23:45
Helsinkiläinen indie rock -yhtye New Silver Girl, jonka perusti Olli Happonen, saapuu Kino laikan konserttilavalle esittämään soinnillista musiikkiaan pe 19.9. klo 23.
K18
Vapaa pääsy
Lunasta lippusi: www.kinolaika.fi
Bändi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2018, joka äänitettiin Berliinin Hansa Studiolla tuottaja Gordon Raphaelin (The Strokes, Regina Spektor, Hinds) kanssa.
Lontoon legendaarisella Abbey Road Studiolla nauhoitettu uusin albumi, Wild Carnation, julkaistiin vuonna 2025.
Albumia edeltäneet singlet "Blue Room" ja "Loud Love" ovat nostaneet yhtyeen kohti kansainvälistä indie-tunnettavuutta. Ruotsin merkittävin indie-julkaisu Hymn Magazine on ihastunut yhtyeen uuteen saundiin, ja sen jälkeen New Silver Girlin musiikkia on kuultu tasaisesti länsinaapurimme radiossa ja soittolistoilla.
Bändi on myös kasvattanut kuulijakuntaansa Pohjois- ja Etelä-Amerikan indiepiireissä saavuttaen nostoja lukuisilla blogeilla ja paikallisilla soittolistoilla.

Tapahtumapaikka ja -järjestäjä: Elokuvateatteri Kino Laika
Pop Duo Lone Deer Laredo konsertoi Kino Laikassa!
19.9.2025 klo 21:30 – 22:15
Lone Deer Laredo konsertoi pe 19.9. klo 21:30 Kino Laikassa.
Ikäraja: K18
Vapaa pääsy!
Lunasta lippusi: www.kinolaika.fi
Kotimainen ilahduttavan kiireetön ja tunnelmallisella tavalla tyylikäs pop-duo, jonka musiikissa amerikkalaisen folkin rajattomuus, popin voima ja suomalais-ugrilainen kaiho seisovat tasavertaisina tekijöinä.
Ivana Helsinki -vaatemerkistään tunnetun Paola Suhosen ja puolisonsa, New Silver Girl -yhtyeesttä tunnetun Olli Happosen muodostama folk duo Lone Deer Laredo julkaisi uuden albumin nimeltään ”Lone Deer Laredo, Vol. 2”.
Yhtyeen kappaleita on tuottanut Brad Jones, joka tunnetaan työstään muun muassa Dolly Partonin ja Josh Rousen kanssa. Levyllä esiintyy myös Taylor Swiftinkin taustalla soittaneita muusikoita.
.webp)
Tapahtumapaikka ja - järjestäjä: Elokuvateatteri Kino Laika
Paola Suhonen esittelijävieraana Kino Laikassa - Keskiyön auringosta ikuisuuteen -elokuvaesitys!
19.9.2025 klo 18:00 – 21:00
Paola Suhonen elokuva Keskiyön auringosta ikuisuuteen esitetään kuudellakymmenellä paikkakunnalla Suomessa ja Karkkila on tietysti mukana.
Elokuva esitetään Kino Laikassa pe 19.9. klo 18.
Paikalla tekijävieraina ovat ohjaaja Paola Suhonen ja tuottaja Olli Happonen.
Kansainvälisesti palkittu elokuvantekijä, taiteilija Paola Suhonen ( Master of Arts/ Aalto Yliopisto, Master of Fine Arts/ American Film Institute) tekee vahvan paluun pitkien elokuvien pariin uudella ohjauksellaan. "Keskiyön auringosta ikuisuuteen" on elokuva itsemääräämisoikeudesta, sen menettämisestä, elämää suuremmasta rakkaudesta ja petoksesta.
Kaksi eksynyttä ihmistä kohtaavat helteisellä maantiellä sattumalta - heitä yhdistää yhteiseksi kasvava seikkailu, ajan kulumisen vääjäämättömyys, salaisuuden läsnäolo ja rakkauden kaipuu. Toistensa peileinä toimien, he matkaavat halki keskiyön auringon kultaaman Suomen, löytäen jotain hetkeä suurempaa, toisen samanlaisen, itsensä ja unelmansa.
Ikuisuudessa kukaan ei ole yksin.
Elokuva on kuvattu poikkeuksellisella kronologisella tekniikalla, 16mm filmillä, Suhoselle ominaisella ”True Fiction”-tyylillä, jossa päähenkilöiden herkkää tutustumista seurataan aidossa aikajanassa. Ympäri Suomen huolella mukaan roolitetut hahmot ja väkevät karaktäärit sekä uniikit, aidot lokaatiot värittävät haikean lapsuudenmakuista, lämminhenkistä, viiltävän kaunista ja monikerroksista seikkailua.
Elokuvaesityksen lisäksi 19.9. ohjelmassa on kaksi huippukonserttia.
Klo 21:30 Lone Deer Laredo (konsertti)
Klo 23:00 New Silver Girl (konsertti)
Elokuvanäytökseen ja konsertteihin on vapaa pääsy!
(Konsertit: K18)
Lunasta lippusi: www.kinolaika.fi

Tapahtumapaikka ja -järjestäjä: Elokuvateatteri Kino Laika
Karkkilan Olkkari
19.9.2025 klo 13:00 – 14:30
Tarvitsetko toimintaa tai ikätoverien seuraa? Olet tervetullut mukaan ikääntyneille suunnattuun avoimeen olohuoneeseen, jossa kahvittelun ja pienen tekemisen ohessa saat tukea oman hyvinvointisi ja toimintakykysi edistämiseen. Perjantaisin 1.8. alkaen klo 13.00–14.30, Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone. Toiminta on maksutonta.
Tapahtumapaikka: Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone, Nyhkäläntie 39
Tapahtuman järjestäjä: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Tervetuloa mukaan!

Kuva: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Kirjastogalleria: Yli 90 vuotta partiotoimintaa Karkkilassa
1.9.2025 – 30.9.2025
Karkkilan Kirjastogalleriassa (Valtatie 26 E) on 1. – 30.9.2025 esillä partiolippukunta Raudanreippaiden näyttely partiotoiminnan yli 90-vuotisesta historiasta Karkkilassa. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina, myös omatoimiaikoina jos omatoimiaika on käytössä.
Kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot (linkki avaa Lukki-verkkokirjaston uuteen ikkunaan)
Hetki kukintoon -näyttely
1.8.2025 – 28.9.2025
Pihkassa-galleriassa Havun putiikilla Karkkilassa on esillä palkitun muotoilijapariskunnan Susanna ja Tobias Feuerbacherin kaluste- ja korunäyttely. Näyttelyssä nähdään Susannan jugend-tyylistä inspiraationsa saanut Hetki kukintoon -korusarja ja Tobias Feuerbacherin Birch Forest -kalustesarja, jossa koivun tuohi näyttelee pääosaa. Lisäksi näyttelyssä on muita pariskunnan vanhempia teoksia.
Näyttely on avoinna Havun putiikin ollessa avoinna:
to-pe klo 12–18
la-su klo 12–16
Ruukin taiteiden yönä 1.8.2025 näyttely on avoinna poikkeuksellisesti klo 12–21.
Osoite: Valurinkatu 2 C (Ala-Emali), Karkkila

Tapahtumapaikka: Pihkassa- galleriatila, Havu Verhoomo & Putiikki
Tapahtuman järjestäjä: Verhoomo Havu