Kaupunginhallitus |
§ 60 |
12.03.2012 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 8 |
10.04.2012 |
Kaupunginhallitus |
§ 135 |
28.05.2012 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 27 |
11.06.2012 |
Kaupunginhallitus |
§ 307 |
10.12.2012 |
Yhteisen jätelautakunnan sopimuksen ja jätelautakunnan johtosäännön sisällön hyväksyminen / lausunnon antaminen johtosäännön muuttamisesta
558/00.04.01/2009
KHAL § 60
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Valmistelija: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen
Lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä,
puh. 044 767 4830 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Uudessa 1.5.2012 voimaan tulevassa jätelaissa on säädetty kunnan jätehuoltoviranomaisesta seuraavaa:
Kunnan jätehuoltoviranomainen 23 §:n 1 ja 2 momentti
"Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa (365/1995) tarkoitettu toimielin (kunnan jätehuoltoviranomainen).
Jos kunta on siirtänyt 43 §:n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämiseen liittyvän palvelutehtävän hoidettavaksi kuntien omistamassa yhtiössä, kunnan jätehuoltoviranomaisena toimii yhteistoiminta-alueen kuntien yhteinen toimielin tai näiden perustama kuntayhtymä siten kuin kuntalaissa säädetään."
Karkkilan kaupunki on siirtänyt jätelain 43 §:n mukaiset palvelutehtävät Rosk´n Roll Oy Ab:n hoidettavaksi. Lain 23 §:n mukaisesti jäteyhtiön osakaskuntien on pakollista kuulua yhteiseen toimielimeen. Jätelautakunta tulee perustaa niin, että se voi aloittaa toimintansa heti uuden jätelain voimaantullessa 1.5.2012. Jätelaissa ei ole siirtymäsäännöstä jätelautakuntaa varten.
Karkkilan kaupunki liittyi yhteiseen jätelautakuntaan 1.1.2010. Jätelautakunnan aloitteesta käynnistettiin yhteislautakuntaa koskevan sopimuksen tarkistamiseen liittyvät neuvottelut. Länsi-Uudenmaan jätelautakunnalle uuden sopimusehdotuksen ja johtosäännön valmistellut neuvotteluryhmä on hyväksynyt ja lähettänyt kunnille hyväksyttäväksi oheisen luonnoksen sopimukseksi yhteisestä jätelautakunnasta Rosk´n Roll Oy Ab:n toimialueella. Lisäksi neuvotteluryhmä on valmistellut sopimusluonnoksen perusteluasiakirjan sekä Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosäännön.
Sopimusluonnoksessa todetaan, että lautakunnan tulee toimia 1.5.2012 voimaan astuvan jätelain mukaan jätehuollon viranomaisena kuntien yhteisesti omistaman jätehuoltoyhtiön alueella. Sopimusluonnos tulee hyväksyä kaikissa jäsenkunnissa. Lautakunnan johtosääntö hyväksytään isäntäkunnan valtuustossa jäsenkuntien ensin hyväksyttyä sen sisällön. Lohjan kaupunki on edellyttänyt neuvotteluissa olevansa lautakunnan isäntäkunta ja puheenjohtaja. Sopimukseen onkin kirjattu, että Lohjasta tulee lautakunnan isäntäkunta vuodesta 2013 alkaen. Raaseporin kaupunki on isäntäkunta 31.12.2012 asti. Neuvotteluissa on sovittu, että isäntä- ja puheenjohtajakunnan jätteenkuljetusjärjestelmän tulee olla kunnan järjestelmä. Ehtona sopimuksen hyväksymiselle Raaseporissa ja muissa jäsenkunnissa, joiden puolesta Raasepori on asiasta neuvotellut, on neuvottelukunnan mukaan siis, että Lohja päättää vaihtaa jätteenkuljetusjärjestelmän kunnan järjestämäksi.
Lautakunnan kokoonpano perustuu kuntien asukaslukupohjaiseen edustukseen. Puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana toimii niiden asukasluvultaan suurimpien kuntien edustajat, jossa kunnassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Lautakunnan tehtävänä sopimusluonnoksen mukaan on kunnalle kuuluvat jätehuollon viranomaistehtävät, alueensa jätepolitiikan kehittäminen, jäteneuvontaan osallistuminen ja jätteenkuljetusrekisterin hallinnointi. Jätelautakunnan toiminnan aiheuttamat kustannukset esitetään katettavaksi jätemaksuin.
Esityslistan oheismateriaali
- Jätelautakuntaa koskeva neuvottelumuistio 7.2.2012
Esityslistan liitteet
- Sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö (liite 1)
- Sopimusluonnoksen perustelut (liite 2)
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan yhteisen jätelautakunnan sopimusluonnoksen sekä Karkkilan kaupungin osalta Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntöluonnoksen.
Käsittely:
Hallintopäällikkö selosti asiaa kokouksessa.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
kaupunginvaltuusto
KVAL § 8
Esityslistan liitteet
- Sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö (liite 1)
- Sopimusluonnoksen perustelut (liite 2)
Kaupunginhallituksen ehdotus:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan yhteisen jätelautakunnan sopimusluonnoksen sekä Karkkilan kaupungin osalta Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntöluonnoksen.
Päätös:
Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirjan liite nro 3
- Sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö
KHAL § 135
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Valmistelija / lisätietojen antaja:
hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) 4258 3604
tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Lohjan kaupunki on päättänyt jatkaa sopimusperusteista jätteenkuljetusta. Tämä päätös on aiheuttanut sen, että Karkkilan kaupunginvaltuuston 10.4.2012 § 8 hyväksymään sopimusluonnosta ei ole hyväksytty Raaseporissa eikä Vihdissä.
Lohjan ja Raaseporin kaupungin johdot ovat esittäneet sopimusta muutettavan niin, että isäntäkunnaksi sovitaan pelkästään Raaseporin kaupunki. Muita sisällöllisiä muutoksia ei sopimusluonnokseen ole tehty. Uusi sopimusluonnos tulee hyväksyä jokaisessa jäsenkunnassa, jotta Lohjan kaupunki ja Karjalohjan kunta voivat liittyä jätelautakuntaan mukaan.
Esityslistan liite
- Uusittu sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan yhteisen jätelautakunnan sopimusluonnoksen sekä Karkkilan kaupungin osalta Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntöluonnoksen.
Käsittely:
Toimitusjohtaja Stig Lönnqvist Rosk'n Roll Oy Ab:stä selosti asiaa kokouksessa.
Toimitusjohtaja Stig Lönnqvist poistui kokouksesta ennen tämän asian päätöksentekoa klo 18.56.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
kaupunginvaltuustoon
KVAL § 27
Esityslistan liite
- Uusittu sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö
Kaupunginhallituksen ehdotus:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan yhteisen jätelautakunnan sopimusluonnoksen sekä Karkkilan kaupungin osalta Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntöluonnoksen.
Käsittely:
Kaupunginjohtaja selosti asiaa kokouksessa.
Päätös:
Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirjan liite nro 14
- Uusittu sopimusluonnos yhteisestä jätelautakunnasta ja Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntö
KHAL § 307
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Valmistelija / lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen, puh. (09) 4258 3604 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi".
Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan isäntäkuntana Raaseporin kaupunki pyytää lausuntoa Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosäännön muuttamisesta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosäännön 9. kohdan mukaan isäntäkunnan tulee pyytää yhteislautakunnan kuntien lausunto ennen mahdollista johtosäännön muuttamista. Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosäännön muuttamisesta päättää isäntäkunta.
Lohjan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 23.5.2012 § 41 edellyttänyt johtosääntöön seuraavia muutoksia:
3. kohta toinen kappale
Nykyinen sanamuoto: Lautakunnan puheenjohtajana toimii se väestömäärältään suurimman kunnan valitsema jäsen, jonka edustamassa kunnassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Lautakunnan varapuheenjohtajana toimii se väestömäärältään toiseksi suurimman kunnan valitsema jäsen, jonka edustamassa kunnassa on kunnan järjestämä jätteenkuljetus.
Esitys uudeksi sanamuodoksi: Lautakunnan puheenjohtajana toimii Raaseporin kaupungin valitsema jäsen. Lautakunnan varapuheenjohtajana toimii Vihdin kunnan valitsema jäsen.
8. kohta
Nykyinen sanamuoto: Lautakunnan kustannukset katetaan julkisoikeudellisilla jätemaksuilla. Jos yhteistyökunnassa ei ole kunnan järjestämää jätteenkuljetusta, voi yhteistyökunnan asiakkailta perittävä perusmaksu (ekomaksu) olla korotettu hallintokulujen kattamiseksi.
Esitys uudeksi sanamuodoksi: Lautakunnan kustannukset katetaan julkisoikeudellisilla jätemaksuilla.
Sopimusta yhteisestä jätelautakunnasta, jonka Karkkilan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.6.2012 § 27 ei muuteta vaan ainoastaan johtosääntöä muutetaan.
Lohjan kaupungin tekemillä muutosesityksillä ei ole tosiasiallisia vaikutuksia johtosääntöön, koska nykyinen sanamuoto puheenjohtajista johtaa samaan lopputulokseen kuin Lohjan kaupungin esitys. Taksaan liittyvä muutosesitys ei pois sulje nykyiseen johtosääntöön sisältyvää mahdollisuutta korotetun perusmaksun (ekomaksu) perimiseen.
Kun Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kuntien yhteinen jäteyhtiö ja jätelautakunta aloittavat syksyllä 2013, muutetaan johtosääntöä merkittävästi vastaamaan uusia olosuhteita. Tästä johtuen nyt mahdollisesti tarkistettava johtosääntö tullee olemaan voimassa vajaan vuoden, minkä vuoksi muutosten tekeminen johtosääntöön on varsin merkityksetöntä.
Esityslistan oheismateriaalit
- Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntöluonnos 16.11.2012
- Sopimus yhteisestä jätelautakunnasta
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus antaa Raaseporin kaupungille seuraavan Karkkilan kaupungin lausunnon:
Raaseporin kaupungin tulee pidättäytyä Länsi-Uudenmaan jätelautakunnan johtosääntömuutoksista siihen saakka kunnes jäteyhtiöiden valmisteilla oleva fuusio on toteutettu ja Länsi- ja Itä-Uudenmaan yhteinen jätelautakunta perustetaan.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
Raaseporin kaupunki