Kaupunginhallitus |
§ 279 |
19.11.2012 |
Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013 - 2015
KHAL § 279
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Valmistelija / lisätietojen antaja: hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho, puh. (09) 4258 3607 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Asiantuntijoina kokouksessa: Toimialajohtajat ja kehittämispäällikkö
Kuntalain 65 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla kattamaton alijäämä on tarkoitus kattaa valtuuston erikseen päättämänä kautena (alijäämän kattamisvelvollisuus).
Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 28.5.2012, § 132 vuoden 2013 talousarvion laadintaperusteet ja -aikataulun. Kaupunginhallituksen ja johtoryhmän talousseminaarissa 18.9.2012 linjattiin kaupungin strategiaan perustuvat, valtuustotason sitovat taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet.
Vuoden 2013 talousarvioehdotuksessa toimintakate on - 43,979 miljoonaa euroa ja kasvua vuoden 2012 tarkistettuun talousarvioon on 2,8 prosenttia. Toimintamenojen kasvu on 2,1 %. Niin oman toiminnan kuin Karviaisen ja erikoissairaanhoidon menojen kasvu on erittäin maltillinen ja osin miinusmerkkinen. Kaupunginhallituksen toimintamenot ovat - 2,1 % (ilman Taito Oy:n ja Tiera Oy:n määrärahaa), Karviaisen kasvu on 1,8 %, erikoissairaanhoito - 0,1 %, kasvatus- ja opetuslautakunta 2,8 %, vapaa-aikalautakunta 7,4 %, tekninen lautakunta - 0,8 % ja ympäristölautakunta -2,4 %. Investointeja on karsittu miljoona euroa vuoden 2012 tasoon verrattuna.
Kunnallisveroprosentti 1.1.2013 alkaen on 20,75. Kokonaisverotulojen arvioidaan kunnallisveroprosentin nosto huomioiden kasvavan 5,6 % vuoden 2012 verokertymään verrattuna. Veroarviossa on otettu huomioon asukasmäärän kasvun pysähtyminen ja työttömyysasteen nouseminen. Vuosikate on 1,950 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos päätyy nollatulokseen. Poistotasoa on nostettu 14,7 %, mikä tarkoittaa poistoaikojen lyhentämistä ja poistojen kasvua lähes kaikkien taseen päälajien (pysyvät vastaavat) osalta.
Suunnittelukaudella 2013 - 2015 katetaan taseessa oleva kumulatiivinen alijäämä siten, että vuoden 2015 taseessa arvioidaan olevan ylijäämää vähintään 20 000 euroa.
Kaupunginvaltuusto käsittelee ehdotuksen vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien 2013 - 2015 taloussuunnitelmaksi kokouksessaan 3.12.2012.
Taloudelliset vaikutukset
- ilmenevät liitteenä olevista asiakirjoista
Esityslistan liitteet
- kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi ja -suunnitelmaksi vuosille 2013 - 2015
- investointisuunnitelma vuosille 2013 - 2016
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus suorittaa talousarvioehdotuksen 2013 ensimmäisen lukemisen, antaa ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi ja palaa talousarvion käsittelyyn kokouksessaan 26.11.2012.
Käsittely:
Hallinto- ja talousjohtaja, sivistystoimenjohtaja ja tekninen johtaja selostivat asiaa kokouksessa.
Kaupunginhallitus kävi talousarvioehdotuksen 2013 luku kerrallaan läpi.
Sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto, kehittämispäällikkö Satu Sarin ja tekninen johtaja Kari Setälä poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19.10.
Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.11 - 19.20.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
kaupunginhallitus