Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 19.11.2012 | Avaa haku | Ohje

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.11.2012 Pykälä 280



Kaupunginhallitus
§ 280
19.11.2012

 

Perusturvakuntayhtymä Karviainen talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2014 - 2016

 

Kyh 09.10.2012 § 122

 

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2013 sisältää Karviaisen kunnalle järjestämät palvelut, niihin käytettävät resurssit, palvelujen euromääräiset arvot tuoteryhmittäin ja niiden asukaskohtaiset kustannukset jäsenkunnittain. Laskelma pohjautuu tuote- ja toimipistekohtaisiin menoihin, suoritearvioihin ja laskennallisiin yksikköhintoihin.

 

PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEN JOHTOAJATUKSET

 

Karviainen on kehittyvä perusturvakuntayhtymä, joka tuottaa Karkkilan ja Vihdin asukkaille laadukkaita ja vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja ammattitaidolla elämän eri vaiheissa. Karviaisen tavoitteena on olla luotettava sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja, jonka asiantuntijuutta ja uusiutumiskykyä arvostetaan.

 

Karviaisen toiminta perustuu seuraaviin arvoihin: myönteisyys, uudistumiskyky, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja asiakkaan osallisuus.

 

1.

Palvelut on porrastettu

 


2.

Karviainen on terveyden ja toimintakyvyn edistäjä elämänkaaren eri vaiheissa

 


3.

Karviaisen kaikki asiakkaat yhtä arvokkaita

 


4.

Karviainen on kehittyvä perusturvaorganisaatio

 

KARVIAISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013

 


1.

Tyytyväiset asiakkaat

 

2.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusta ennalta ehkäisevällä työllä

 


3.

Lapsiperheiden hyvinvointi paranee

 


4.

Kansanterveys- ja sosiaalityössä palvelujen riittävä saatavuus suhteessa väestön määrään, rakenteeseen ja tarpeisiin

 


5.

Ikäihmisten palvelujen rakenteen kehittäminen valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti

 


6.

Ammattitaitoinen, sitoutunut ja tyytyväinen henkilöstö

 


7.

Toiminnan kustannukset oikeassa suhteessa väestön palvelutarpeisiin

 


Tavoitteiden perustelut ja mittarit on esitetty liitteenä olevassa talousarviossa.

 

Vuodelle 2013 on esitetty toiminnallisia muutoksia siten, että ne tukevat toiminnan kannalta keskeisiä kehittämisalueita. Näitä kehittämisalueita halutaan vuoden 2013 talousarviossa esittämällä eräiden ostopalvelujen siirtämistä omaksi toiminnaksi mm. sosiaalisen isännöinnin, eräiden terapiapalveluiden. Kärkihankkeiksi vuodelle 2013 esitetään lastensuojelun työntekijärakenteen muuttamista, Lääkärinvastaanottojen kehittämishanketta ja samalla tavoitteen nostamista lääkäripalvelujen saatavuuden suhteen. ja avopalvelupainoitteisen ikäkeskuksen perustamista.

 


Vuoden 2013 talousarvioon esitetään investointeja 554 568 euroa (451 850 euroa TA 2012 ja 195 288 euroa TP 2011). Investoinneissa on varauduttu työasemien, vuodeosaston potilaskutsujärjestelmän, kalusteiden, hammashoitoyksiköiden ja kotihoidon autojen uusimiseen.

 

Talousarviolukuihin vaikuttaa Nummi-Pusulan liittyminen Lohjaan vuoden 2013 alusta. Näin ollen talousarvion 2013 yhteenvetoluvut ovat 12,7 % aikaisempaa pienemmät.

 


Jäsenkuntien (Karkkila ja Vihti) maksuosuudet vuonna 2013 ovat Karviaisen toimintamenojen rahoitukseen yhteensä 64,4 milj. euroa (61,6 milj. euroa tarkistettu ennuste 2012, 60,6 milj. euroa TA 2011, ja 58,8 milj. euroa TP 2011) jakaantuen kunnittain siten, että

 

" Karkkila 18,2 milj. euroa (17,4 milj. euroa tarkistettu TA 2012) (ennuste 2012 17,5 milj. euroa)

 

" Vihti 46,2 milj. euroa (43,3 milj. euroa TA 2012) (ennuste 2012 44,1 milj. euroa)

 


Talousarvion 2013 nettosumma (Karkkila ja Vihti) kasvaa prosentteina siten, että osavuosikatsauksen ennusteeseen 2012 nähden 4,5 %, vuoden 2012 talousarvioon nähden 6,1 % ja vuoden 2011 tilinpäätökseen nähden 9,5 %. Näin ollen keskimääräinen vuotuinen kasvu on n. 4,3 %.

 


Talousarvion liitteenä on tuloslaskelma, joka sisältää myös suunnitelmavuodet, tuotot ja kulut palvelulinjoittain ja investointilaskelma, rahoituslaskelma, jäsenkuntalaskelma tuoteryhmittäin asukasta kohti laskettuna. Jäsenkuntalaskelma perustuu laskelmaan tuotteittain, toimipisteittäin sisältäen toimipistekohtaiset suoritemäärät ja yksikköhinnat.

 

Talousarvio 2013 on listan liitteenä.

 


Valmistelija:

Riitta-Liisa Reiterä, Lars Forsell, Satu Karppanen, Pirkko Hynynen, Mikko Purhonen, Ritva Tauriainen, Aila Idman

 

Kuntayhtymän johtajan ehdotus:

 


Yhtymähallitus päättää hyväksyä talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille 2014-2016.

 

Käsittely:
Ennen asian käsittelyä kuntayhtymän johtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Yhtymähallitus päättää palauttaa talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille 2014 - 2016 jatkovalmisteluun.

 

Päätös:
Yhtymähallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kuntayhtymän johtajan muutetun päätösehdotuksen.

 

Kyh 06.11.2012 § 130

 

Karviaisen talousarvion valmistelua on jatkettu.

 


Talousarviolukuihin sisältyy toiminnan muutoksia, joiden kustannusvaikutus on yhteensä 109.000 euroa. Nämä muutokset johtuvat lakisääteisten tehtävien hoitamisesta ja lastensuojelun työntekijärakenteen muuttamisesta (kyh 9.10.2012 , § 115-116). Lisäksi esitetään, että yhtymähallitus hyväksyisi muutokset liittyen lääkärin vastaanottojen kehittämiseen, jolloin toiminnan tavoitetta voidaan laadullisesti ja määrällisesti nostaa ja ikäkeskuksen perustamisen aloittamisen vuonna 2013.Nämä muutokset edellyttäisivät yhteensä 270.000 euron suuruista lisäpanostusta vuoden 2013 talousarvioon. Näistä lääkärin vastaanottojen kehittäminen muodostaa yhteensä 170.000 euroa. Tämä määräraha voitaisiin tasapainottaa jäsenkuntien erikoissairaanhoidon menoista vahvistamalla näin perusterveydenhuoltoa.

 


Talousarviolukuihin vaikuttaa Nummi-Pusulan liittyminen Lohjaan vuoden 2013 alusta. Näin ollen ptky Karviaisen talousarvion 2013 yhteenvetoluvut ovat 12,8 % pienemmät kuin vuonna 2012.

 


Vuoden 2013 talousarvioon esitetään investointeja 564 568 euroa (451 850 euroa TA 2012 ja 195 288 euroa TP 2011). Investoinneissa on varauduttu työasemien,vuodeosaston potilaskutsujärjestelmän, kalusteiden, hammashoitoyksiköiden ja kotihoidon autojen uusimiseen.

 


Jäsenkuntien (Karkkila ja Vihti) maksuosuudet vuonna 2013 ovat Karviaisen toimintamenojen rahoitukseen yhteensä 63,4 milj. euroa (61,6 milj. euroa tarkistettu ennuste 2012, 60,6 milj. euroa TA 2012, ja 58,8 milj. euroa TP 2011) jakaantuen kunnittain siten, että

 


" Karkkila 17,9 milj. euroa (17,4 milj.euroa tarkistettu TA 2012) (ennuste 2012 17,5 milj. euroa)

 


" Vihti 45,4 milj. euroa (43,3 milj. euroa TA 2012) (ennuste 2012 44,1 milj.euroa)

 


Talousarvion 2013 nettosumma (Karkkila ja Vihti) kasvaa prosentteina siten, että osavuosikatsauksen ennusteeseen 2012 nähden 3,0 %, vuoden 2012 talousarvioon nähden 4,6 % ja vuoden 2011 tilinpäätökseen nähden 7,9 %. Näin ollen keskimääräisen vuotuisen kasvun arvioidaan olevan n. 3,8 %.

 


Talousarvion liitteenä on tuloslaskelma, joka sisältää myös suunnitelmavuodet, tuotot ja kulut palvelulinjoittain ja investointilaskelma, rahoituslaskelma, jäsenkuntalaskelma tuoteryhmittäin asukasta kohti laskettuna. Jäsenkuntalaskelma perustuu laskelmaan tuotteittain, toimipisteittäin sisältäen toimipistekohtaiset suoritemäärät ja yksikköhinnat.

 


Valmistelijat:

Riitta-Liisa Reiterä, Lars Forsell, Satu Karppanen, Pirkko Hynynen, Ritva Tauriainen, Mikko Purhonen ja Aila Idman.

 

Kuntayhtymän johtajan ehdotus:

 

Yhtymähallitus päättää hyväksyä talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille 2014-2016.

 


Lisäksi yhtymähallitus päättää, että talousarvioon 2013 sisällytetään lisäksi lääkärinvastaanottojen kehittäminen, ikäkeskuksen perustamisen aloittaminen ja eräät yhteiset tehtävät euromäärältään yhteensä 270.450.

 


Yhtymähallitus esittää, että Karkkilan kaupunginvaltuusto ja Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyvät Karviaisen talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuodelle 2014-2016.

 

Käsittely:
Asian käsittelyssä pidettiin tauko klo 19.40 - 19.45.

Jyri Mela poistui kokouksesta tauon aikana klo 19.45.

 

Tauon jälkeen esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että talousarvioon ei sisällytetä lisäksi 270 450 euroa lääkärin vastaanottojen kehittämiseen, ikäkeskuksen perustamisen aloittamiseen ja eräisiin yhteisiin tehtäviin. Sen sijaan esittelijä ehdotti, että lääkärin vastaanottojen kehittämiseen ja ikäkeskuksen perustamiseen lisätään Vihdin osalta talousarvioon 116 134 euroa, mikä nostaa Vihdin maksuosuuden 45,5 milj. euroon.

 


Tuire Lehti-Chatta esitti Tuija Kalpan kannattamana, että Karkkilan kaupungin maksuosuutta pienennetään 300.000 eurolla 17,7 miljoonaan euroon siten, että lasten ja nuorten linjalta vähennetään 60.000, työikäisten linjalta 120.000 ja ikäihmisten linjalta 120.000 euroa.

 

Koska talousarvioon esitettiin esittelijän ehdotuksesta poikkeavaa kannatettua muutosta, asiasta suoritettiin äänestys.

 

Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja ehdotti kädennostoa siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Tuire-Lehti Chattan ehdotusta Karkkilan maksuosuuden pienentämistä 300.000 eurolla kannattavat äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

 


Suoritetussa äänestyksessä ei annettu yhtään JAA ääntä. EI ääniä annettiin 2 (Tuire Lehti-Chatta ja Tuija Kalpa). Tyhjää äänestivät Aulis Stenholm, Pirjo Leväniemi, Tuukka Salminen, Pia Penttala, Eija S. Jokinen ja Raine Jakka.

 

Puheenjohtaja totesi Tuire Lehti-Chattan ehdotuksen Karkkilan

maksuosuuden pienentämisestä 300.000 eurolla tulleen hyväksytyksi.

 

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvion tekstiosuus käytiin läpi ja siihen tehtiin muutoksia yksimielisesti.

 

Päätös:
Yhtymähallitus päätti hyväksyä talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuosille 2014-2016, johon sisällytettiin edellä esitetyt muutokset.

 

Yhtymähallitus esittää, että Karkkilan kaupunginvaltuusto ja Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyvät Karviaisen muutetun talousarvion vuodelle 2013 ja taloussuunnitelman vuodelle 2014 - 2016.

 

 

KHAL § 280

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

 


Valmistelija / lisätietoja antaja:


kaupunginjohtaja Juha Majalahti, puh. (09) 4258 3601  


tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"

 

 

Taloudelliset vaikutukset

- 17.700.000 euroa

 

Esityslistan liite

- Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvio vuodelle 2013

 

Kaupunginjohtajan ehdotus:

 


Kaupunginhallitus merkitsee Perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarvioehdotuksen vuodelle 2013 tietoonsa saatetuksi ja jatkaa asian käsittelyä 26.11.2012 kokouksessaan.  

Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.   




Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 19.11.2012 | Avaa haku | Ohje
©