Kaupunginhallitus |
§ 328 |
04.11.2013 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 120 |
11.11.2013 |
Vuoden 2014 kunnallis- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen
397/02.02/2013
KHAL § 328
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Valmistelija / lisätietojen antaja: vt. talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho, puh. (09) 4258 3607 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.fi"
Kuntalain mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.
Vuoden 2014 tulo- ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään 18.11.2013.
Tuloveroprosentti
Karkkilan tuloveroprosentti on ollut 19,75 vuodesta 1997 alkaen. Vuonna 2010 tuloveroprosenttia nostettiin 0,5 prosenttiyksikköä ja vuonna 2013 nosto oli 0,5 prosenttiyksikköä, joten Karkkilan tuloveroprosentti on ollut vuodesta 2013 alkaen 20,75.
Kunnallisveron tuotto vuonna 2013 on nykyisen veroprosentin 20,75 mukaan arviolta 29 miljoonaa euroa ja kasvua vuoden 2012 kunnallisveron tuottoon noin 7,8 %. Kunnallisveron tuotto-odotuksessa on otettu huomioon asukasmäärän laskeminen ja työttömyysasteen nouseminen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi talouden tasapainottamisohjelman 7.10.2013, jonka toteuttamisella taseeseen kertynyt alijäämä saadaan katettua vuonna 2016. Henkilöstömenojen pysyvä säästötavoite on 900 000 €/vuosi. Tämä edellyttää rakenteellisia muutoksia niin palvelujen tuottamistapoihin kuin henkilöstömitoitukseen. Vuoden 2014 talousarvioesitys perustuu erittäin maltilliseen toimintamenojen kasvuun (0,3 %). Toimintatuottojen arvioidaan kasvavan vuoteen 2013 verrattuna 4,3 prosenttia. Verotulot jäävät vuoden 2013 tasolle ja valtionosuuksiin on tulossa erittäin maltillinen kasvu. Karkkilan kaupunki velkaantuu kaudella 2014 - 2016 Nyhkälän koulun peruskorjaus- ja laajennushankkeen käynnistyttyä. Hanke joudutaan rahoittamaan vieraalla pääomalla, koska myönnetty valtionosuus 50 % hankkeen kustannuksista on jälkirahoitteinen.
Kiinteistöveroprosentit
Kiinteistöverolain (654/1992, muutettu 476/1998 ja 1026/1999) 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnassa sovellettavat kiinteistöveroprosentit laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiinteistöveroprosentit on määrättävä prosentin sadasosan tarkkuudella. Kunnan tulee ilmoittaa kiinteistöveroprosentit Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Yleinen kiinteistöveroprosentti on vähintään 0,60 ja enintään 1,35 ja pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentti on vähintään 0,32 ja enintään 0,75. Lisäksi kunnanvaltuusto voi yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluvälin sisällä määrätä enintään 0,60 prosenttiyksikköä vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosenttia korkeamman veroprosentin rakennuksille, joiden huoneistojen pinta-alasta yli puolta käytetään pääasiassa muuhun kuin vakituiseen asumiseen. Voimalaitokseen kuuluvien rakennuksien/ rakennelmien veroprosentiksi voidaan määrätä enintään 2,85 ja ydinvoimalaitokseen ja ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen kuuluvien rakennuksien/rakennelmien veroprosentiksi voidaan määrätä enintään 2,85.
Kiinteistöverolain 12a §:n mukaan kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin, joka on vähintään 1,00 ja enintään 3,00. Erillistä veroprosenttia sovelletaan rakentamattomaan rakennuspaikkaan, jos
1) asemakaava on ollut voimassa vähintään vuoden ennen kalenterivuoden alkua;
2) asemakaavan mukaan rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet on kaavoitettu asuntotarkoitukseen;
3) rakennuspaikalla ei ole asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta eikä sille ole maankäyttö- ja rakennusasetuksen 72 §:ssä tarkoitetulla tavalla ryhdytty rakentamaan sellaista ennen kalenterivuoden alkua;
4) rakennuspaikalle on maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:ssä tarkoitettu käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;
5) rakennuspaikka on liitettävissä yleiseen vesijohtoon ja viemäriin terveydensuojeluasetuksen 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla;
6) rakennuspaikalla ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:ssä tai 58 §:n 4 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa; ja
7) rakennuspaikka on saman omistajan omistuksessa.
Asemakaavan mukaisella asuinrakennuksen rakennuspaikalla tarkoitetaan:
1) asemakaavan mukaista kiinteistörekisteriin merkittyä tonttia tai muuta rakennuspaikkaa;
2) asemakaavan mukaista sitovan tai ohjeellisen tonttijaon mukaista rakennuspaikkaa; ja
3) asemakaavaan merkittyä korttelia, jolle ei ole sitovaa tai oh-jeellista tonttijakoa.
Kiinteistöverolain 12a § ei koske loma-asutusta varten kaavoitettuja rakennuspaikkoja. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti voitiin määrätä ensimmäisen kerran vuodelle 2001.
Edellä sanotusta poiketen valtuusto voi kiinteistöverolain 13a §:n mukaan määrätä tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja sen maapohjan kiinteistöveroprosentin edellä säädettyä alhaisemmaksi tai 0,00:ksi, jos kiinteistöllä sijaitseva rakennus on pääasiallisesti yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä.
Karkkilan kiinteistöveroprosentit ovat vuonna 2013 seuraavat:
- yleinen kiinteistöveroprosentti 1,10
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,15
- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 3,00.
Kiinteistöveron tuotto vuonna 2013 nykyisillä prosenteilla on arviolta 1 830 000 euroa.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto määrää vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 20,75.
Edelleen kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto määrää vuoden 2014 kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat:
- yleinen kiinteistöveroprosentit 1,10
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,15
- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 3,00.
Käsittely:
Vt. talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho selosti asiaa kokouksessa.
Vt. talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 21.00.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano:
kaupunginvaltuusto
KVAL § 120
Kaupunginhallituksen ehdotus:
Kaupunginvaltuusto määrää vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 20,75.
Kaupunginvaltuusto määrää vuoden 2014 kiinteistöveroprosenteiksi seuraavat:
- yleinen kiinteistöveroprosentit 1,10
- vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,55
- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,15
- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti 3,00.
Päätös:
Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.