Etusivu » Kulttuuri ja vapaa-aika » Nuoret aikuiset, alle 30-vuotiaat » Etsivä nuorisotyö
Etsivä nuorisotyö
Karkkilan etsivä nuorisotyö
Karkkilan etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin.
Etsivä nuorisotyö toimii kaupungintalolla, kirjaston yläkerrassa Valtatie 26E
Etsivän nuorisotyön ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Yhteistyön lähtökohtana ovat nuoren omat tavoitteet ja toiveet.
Työskentely muotoutuu yksilöllisesti kunkin nuoren tilanteen mukaan. Yksilöohjauksen alkuvaiheessa nuoren tilanne kartoitetaan ja asetetaan tavoitteita yhdessä työskentelylle. Työskentely nuoren kanssa voi olla esimerkiksi keskustelua, neuvontaa, rinnalla kulkemista ja nuoren tutustuttamista eri palveluihin.
Etsivän nuorisotyön ilmoituksen voi tehdä soittamalla tai laittamalla sähköpostia; etunimi.sukunimi(a)karkkila.fi, tai yhteysetsivaan.fi palvelun kautta
Keväällä K16-illat nuorisotalo NuTalla (os. Huhdintie 5) 16-29-vuotiaille
torstaisin klo 17-21 alla olevina päivinä:
15.1.2026
12.2.2026
19.3.2026
16.4.2026
7.5.2026 (poikkeuksellisesti Vuotinaisten leirikeskuksessa, os. Vuotinaistentie 561).
K16-avoimet päivät nuorisotalo NuTalla (os. Huhdintie 5) 16-29-vuotiaille
torstaisin klo 09-15 alla olevina päivinä:
26.2.2026
5.3.2026
12.3.2026
2.4.2026
9.4.2026
23.4.2026
30.4.2026
28.5.2026
11.6.2026
Sivustoa päivitetty 26.1.2026 /mh
Tiedotteet
-
Koskinen MikaMika Koskinen Etsivä nuorisotyöntekijä etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 467 5442 RyhmätEtsivä nuorisotyöOsoite
-
Moisander-Enojärvi SylviSylvi Moisander-Enojärvi Etsivä nuorisotyöntekijä etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 467 5497 RyhmätEtsivä nuorisotyöOsoite
Tapahtumat
-
-
K16 avoimet ovet päivävuoro NuTalla
Nuorisotalo NuTa Huhdintie 5, Karkkila, FinlandK16 nuorten päivävuoro nuorisotalo NuTalla (os. Huhdintie 5). Tervetuloa! Tarkoitettu 16 - 29-vuotiaille nuorille.

Kesätyöpassikoulutus
Nuorisotalo NuTa Huhdintie 5, Karkkila, FinlandHei sinä, 2008-2010 syntynyt karkkilalainen nuori. Nuorisopalvelut järjestää kesätyöpassikoulutusta nuorisotalo NuTalla. Ennakkoilmoittautumiset: https://link.webropolsurveys.com/S/2A91C426CE71FBAD Lisätiedot Merja ohjaajalta p. 044 4675 436
-
K16 nuorten ilta
Nuorisotalo NuTa Huhdintie 5, Karkkila, FinlandK16 nuorten ilta nuorisotalo NuTalla (os. Huhdintie 5). Tervetuloa!