Rakennusjärjestys ja taksat

Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset. Rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia. Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia, rakentamista koskevia seikkoja. Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on asiasta toisin määrätty.

Rakennusjärjestyksen uudistaminen

Karkkilan kaupunki on ryhtynyt uudistamaan rakennusjärjestystä. Uudistamisen tavoitteena on rakennusjärjestyksen ajantasaistaminen 1.1.2025 voimaantulleen rakentamislain mukaiseksi. Nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 7.5.2018 Rakentamislain mukaan päivitetyn rakennusjärjestyksen tulee olla voimassa viimeistään 1.1.2027.

Alta löydät rakennusjärjestyksen uudistamiseen liittyvät aineistot, kuten luonnoksen sekä voimassa olevan rakennusjärjestyksen liitteineen.

Rakennusjärjestysluonnos 19.2.2026

Rakennusjärjestys 2018
Rakennusjärjestyksen 2018 karttaliite

Rakennusvalvonnan taksa

Karkkilan kaupungin rakennusvalvonnan palveluista perittävät maksut määräytyvät voimassa olevan taksan mukaisesti. Taksa koskee muun muassa lupien käsittelyä, tarkastuksia ja muita viranomaistehtäviä.

Rakennusvalvonnan taksa (voimassa 20.2.2025)

Sivustoa päivitetty 26.6.2026 jn