Hanketuet, yritysten investointi- ja kehittämistuet​

Karkkilan kaupunki ja karkkilalaiset yritykset ovat aktiivisesti mukana erilaisissa yrityselämää palvelevissa kehittämishankkeissa. Kehittämishankkeissa pureudutaan mm. teknologiateollisuuden kehittämiseen, tarjotaan rahoitusmahdollisuuksia yritysten investointeihin sekä parannetaan aikuisten urakehitystä kouluttautumisella. Ympäristöosaaminen, digitaalisuuden edistäminen, kansainvälistyminen ja innovaatiotoiminta ovat hanketukien kärkiä.

Lisätietoja yrityshankkeista ja yritysrahoituksesta saa Karkkilan kaupungin elinkeinopalveluista. Hanketukimuotojen sisältö ja yhteystiedot löytyvät alla olevista linkeistä.

Karkkilan alue kuuluu Uudenmaan maaseuturahoituksen piiriin. Karkkilalaiset yritykset ja yhdistykset voivat hakea rahoitustukea hankkeisiin ja investointeihin Uudenmaan Elinvoimakeskuksen maaseuturahoituksesta.

Maaseudun hanke- ja yritystukia haetaan Uudenmaan Elinvoimakeskuksen maaseuturahoituksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä, joka Karkkilassa on Ykkösakseli ry. Rahoitusta myönnetään Uudenmaan maaseudun kehittämissuunnitelman mukaisesti ja Leader-ryhmien osalta rahoitusta ohjaavat myös niiden paikalliset strategiat.

Leader-ryhmät rahoittavat paikallisia ja pienempiä maaseudun yritys- ja kehittämishankkeita. Elinvoimakeskus rahoittaa pääasiassa laajempia, koko aluetta tai esimerkiksi toimialaa laajemmin edistäviä kehittämishankkeita tai isompia investointi- ja yritystukihankkeita maaseutualueilla.

Maatilojen investointitukea, nuoren viljelijän aloitustukea, ympäristösopimuksien tukea sekä luomukorvausta haetaan Elinvoimakeskuksesta.

Muita viljelijätukia haetaan kuntien maaseudun yhteistoiminta-alueilta, joka Karkkilassa on Länsi-Uudenmaan Maaseutuhallinto (linkki).

Rahoitushakemus täytetään sähköisesti Ruokaviraston ylläpitämässä Hyrrä-asiointipalvelussa. Maaseuturahoituksesta jaettavat tuet kustannetaan osin Euroopan unionin maaseuturahastosta ja osin kansallisista varoista.

Rahoitusneuvontaa saa Elinvoimakeskuksen ja Leader-ryhmien lisäksi Keski-Uudenmaan Kehittämisyhtiö Keukelta (linkki) sekä Karkkilan kaupungin elinkeinopalveluista. Useimmissa maaseudun rahoitusmuodoissa on käynnissä jatkuva haku, joten neuvoja kannattaa aina kysyä!

Lisätiedot
Elinvoimakeskuksen yrityspalvelut (linkki).

Maaseutualueiden yritystuet Ruokavirasto: https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maaseudun-yrittajyys/maaseudun-yritystuet/

Ruokavirasto, hanketuet (www.ruokavirasto.fi) https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maaseudun-palvelut-ja-elinkeinojen-kehittaminen/

Uusimaa-Maaseutu.fi https://maaseutu.fi/alueet/uusimaa/

Ykkösakseli ry https://ykkosakseli.fi/

Uudenmaan Elinvoimakeskuksen maaseuturahoitus ja Leader ryhmät järjestävät tiedotustilaisuuksia rahoitusmuodoista ja niiden ehdoista, ja monesta löytyy tallenteet. Tietoa tulevista tiedotustilaisuuksista löytyy Uusimaa-Maaseutu.fi -sivuilta (linkki).

©maaseutuverkosto

Team Finland (linkki)
on yrityksille kehittämis- ja rahoituspalveluita tarjoava julkisten toimijoiden verkosto. Verkosto pyrkii tarjoamaan yrityksille sujuvan palveluketjun neuvonnasta rahoitukseen.

Team Finland -verkoston palveluja ovat: yritysrahoitus, yrityslainat, neuvonta, patentit, kumppanuudet, hankkeet, investoinnit ja  kansainvälistyminen.

BUSINESS FINLAND (linkki)
Business Finland rahoittaa ja auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan nopeammin ja kehittämään innovaatiostaan kansainvälisiä menestystarinoita.

FINNVERA
Finnvera parantaa ja monipuolistaa yritysten rahoitusmahdollisuuksia lainoin, takauksin ja vienninrahoituspalveluin.

ULKOMINISTERIÖ
Suomen edustoissa maailmalla tehdään töitä suomalaisten yritysten kansainvälisten menestysmahdollisuuksien hyväksi.

ELINVOIMAKESKUKSET
 tukevat pk-yritysten kasvua ja kehittymistä neuvonnan, rahoituksen ja koulutuksen keinoin.

FINNFUND
Finnfundin missio on luoda parempaa maailmaa rahoittamalla vastuullisia yrityksiä kehitysmaissa.

FINNPARTNERSHIP
Finnpartnership edistää liiketoimintaa ja kumppanuuksia, joilla pyritään tuottamaan myönteisiä kehitysvaikutuksia kohdemaahan.

EASTCHAM FINLAND
EastCham Finland tunnistaa talouden signaaleja ja tukee suomalaisten yritysten liiketoimintaa Keski-Aasian, Etelä-Kaukasian ja itäisen Euroopan markkinoilla.

PRH PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS
Patentti-, tavaramerkki- ja mallioikeusasioiden neuvontaa ja koulutusta.

SUOMEN TEOLLISUUSSIJOITUS OY, TESI
Tarjoamme kasvuhaluisille ja -kykyisille yrityksille pääomaa, liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja kasvua varten.

KULTTUURI- JA TIEDEINSTITUUTIT
Instituuttien tehtävänä on edistää suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, vuorovaikutusta, näkyvyyttä ja yhteistyötä Suomen suurlähetystön tai edustuston ja muiden Team Finland -toimijoiden kanssa. Instituuttien toiminta-alue kattaa kohdemaiden lisäksi lukuisia muita maita.

Ykkösakseli ry on yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta maaseutualueiden yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Tarkoituksena on hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista oman alueen parhaaksi. Ykkösakseli rahoittaa paikallisia ja seudullisia maaseudun kehittämishankkeita. Karkkila kuuluu kokonaisuudessaan Leader-hankkeiden maaseutualueisiin.

Karkkilan kaupunki on mukana Ykkösakselin toiminnassa yhdistyksen jäsenenä ja tukee näin aktiivisesti alueemme yritysten ja yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeiden toteuttamista.

Ykkösakseli ry:n kautta haettavat yritystuet:
Investointituki 20 % (kustannusarvio 5 000 € – 100 000 €)
Käynnistystuki päätoiminen 7 500 €
Käynnistystuki osa-aikainen 5 000 €
Yritystoiminnan kokeilu 2 500 €
Kehittämistuki 1000€, 2000€ tai 3 000 €
Maatalouden kokeilu 2 500 €, 5 000 € tai 7 500 € riippuen kokeilun laajuudesta

Harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle kohdistuvat tuet:
Tuki energiainvestointiin 30 % (kustannusarvio 5 000 € – 100 000 €)

Omistajanvaihdoksen suunnittelu 2 500 € tai 5 000 €

Yritysten yhteistyöhankkeet:
Yritysten yhteistyö 75%, mukana 3-10 yritystä, joilla yhteinen päämäärä
Viljelijäryhmän yhteistyö 75%, mukana 3-10 maatilaa, joilla yhteinen päämäärä

Lisätiedot Ykkösakseli ry:n kautta haettavista tukimuodoista ja hakuehdoista
https://ykkosakseli.fi/yritykselle

Tukihakemuksiin liitetään aina liiketoimintasuunnitelma. Liiketoimintasuunnitelman tekemiseen tukea saa Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuken yritysneuvojilta (linkki).

Sivustoa päivitetty 23.1.2026 /bh

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.