Karkkilan ruukkimuseo Senkka
Veturiaula (Kaupungintalo)
Kun astut sisään kaupungintalon aulaan saatat yllättyä. Vastassa on nimittäin komea vanha veturi, kirkkaanpunainen paloauto ja muutama muu erikoinen esine. Nämä esineet ovat osa Högforsin historiaa ja ne kuuluvat Ruukkimuseon kokoelmiin.
Kunnostettu museoveturi on siirretty kaupungintalon aulaan v. 2006 ja on muistona Högforsin ja Hyvinkään välillä kulkeneesta rautatieliikenteestä. Paloauto on ollut Högforsin tehdaspalokunnan käytössä 1930-1960-luvulla. SG-valusenkka on valmistettu v. 1969 Högforsin konepajakoulussa ammattinäytetyönä. Hammaspyörän segmenttejä on valettu Högforsin valimon maakaavaamossa vuoteen 1991 saakka. Heureka-lämmityskattila nro VI oli kaikkein kysytyin ja tehtaan suosituin malli 1900-luvun alusta aina v.1957 saakka.
Pikkupässi veturi - HKR3
Hyvinkään – Karkkilan kapearaiteinen rautatie oli toiminnassa vuodet 1911-1967. Monille on jäänyt mieleen rataosuudella puksuttanut Pikkupässi-veturi. Pikkupässivetureita oli itse asiassa useita. Esillä on HKR 3, joka on Tampellan vuonna 1911 valmistama. Se painaa 25 tonnia. Se valmistettiin kahden pienemmän, niin ikään Tampellan valmistaman veturin rinnalle. Rataosuudelle tilattiin vuonna 1911 toinen samanlainen, iso veturi, ja vielä kuutta vuotta myöhemmin kolmas. Ne olivat numeroiltaan HKR 4-5.
Rataosuuden loppuvaiheessa käytössä olivat enää Tampellan valmistamat kolme isoa veturia: HKR 3-5. Veturit olivat ainutlaatuisia, sillä sellaisia ei toimitettu kuin tälle rataosuudelle. Kun radalla liikennöinti loppui, olivat kolmen veturin kohtalot varsin erilaiset. HR4 ruostui tehtaan pihassa, kunnes se vuonna 1974 romutettiin. HKR 5 ja sen vaunut puolestaan lahjoitettiin vuonna 1969 Veturien ystävät ry:lle Forssaan, joka kunnosti kaluston ajokuntoon. Veturilla liikennöidään edelleen Jokioisten museorautatiellä.
HKR 3 on karkkilalaisille kaikkein läheisin, sillä vuonna 1967 se lahjoitettiin Karkkilan Lions Clubille, joka siirsi veturin ja sen kolme vaunua Nyhkälänharjulle nähtävyyskohteeksi. Seuraavana vuonna juna lahjoitettiin edelleen Karkkilan kauppalalle. Juna oli paikoillaan vuoteen 1993 saakka kärsien vaihtuvien vuodenaikojen rasituksista sekä ilkivallasta. Veturi ja sen kolme vaunua siirrettiin korjattavaksi Jokioisten museorautatielle, mistä kunnostettu museoveturi palautettiin Karkkilaan kaupungintalon aulaan 21.10.2006. Vaunut jäivät Jokioisille kiitokseksi kunnostustyöstä.
Rataosuudella matkustajaliikenne loppui vuonna 1961. Tavaraliikenne jatkui vuoteen 1967, minkä jälkeen rata purettiin pois.
Högforsin paloauto
Högforsin tehdaspalokunta hankki vuonna 1938 oheisen Ford-merkkisen uuden paloauton. Palokunnalla oli ollut jo 1920-luvulla perustamisestaan lähtien Ford-merkkinen paloauto, mutta pienempi ja huonommin varusteltu. Molemmat paloautot edustivat mallikelpoisesti Högforsin tehtaan autoistumista, sillä tehtaan 1920-luvulla hankkimat autot olivat kaikki Fordeja – lukuun ottamatta tehtaan ensimmäistä, 1920-luvun alussa hankittua autoa, joka oli Fiat.
Högforsin tehdaspalokunta laajennettiin vuonna 1935 Karkkilan kauppalan palokunnaksi. Ehkäpä uusi auto päätettiin hankkia tuolloin palokunnan laajentuneen vastuualueen myötä. Saattaa myös olla, että kauppala oli mukana hankinnasta. Palokunnan pöytäkirjat juuri tuolta ajalta ovat kadoksissa, joten hankinnat motiivit jäävät arvailujen asteelle.
Paloauto oli aktiivikäytössä varsin pitkään. Vasta vuonna 1961 palokunnalle hankittiin nykyaikaisempi paloauto. Vanha Ford pidettiin silti edelleen toimintavalmiudessa. Vuonna 1969 Karkkilan kauppalan ja tehdaspalokunnan välinen sammutussopimus irtisanottiin ja perustettiin Karkkilan kaupungin vakinainen palokunta, joka vuokrasi vanhan tehdaspalokunnan tilat itselleen. Samalla myös Ford siirtyi kauppalan omistukseen.
Paloauto lahjoitettiin vuonna 1987 vastaperustetulle Suomen valimomuseosäätiölle sen peruspääomaksi. Autoa säilytettiin kuitenkin vielä monen vuoden ajan vanhalla paloasemalla, Högforsin tehtaan tiloissa ja Asemansuon hallissa ennen vuonna 1993 tapahtunutta siirtoa nykyiselle paikalleen. Vielä 1990-luvulla vanha paloauto huollettiin ja valjastettiin kerran vuodessa kaupungin joulukauden avajaisiin.
Högforsin SG-valusenkka
SG-valusenkka on valmistunut vuonna 1969. Se, kuten kaikki vastaavat senkat olivat aina omatekoinen, ja niitä tekivät yleensä valimon korjaamon hitsarit. Tämän senkan on valmistanut Jari Aho ammattinäytetyönään Kymin Oy:n metalliteollisuuden ammattikoulussa eli tutummin Högforsin konepajakoulussa. Kyseessä ei ole tavanomainen senkka eli raudan säilytys- ja kuljetusastia, vaan tässä kyseisessä senkassa valmistettiin 1000 kg pallografiittirautaa eli SG-rautaa. Aluksi senkan pohjalle asetettiin ferropiimagnesiumia, minkä jälkeen päälle kaadettiin 300–400 kg sulaa rautaa. Magnesium alkoi leiskua ja raudan grafiitti muuttui suomumaisesta pallomaiseksi. Seuraavaksi senkkaan kaadettiin loput, eli 600–700 kg, raudasta. Tästä senkasta pallografiittirauta vietiin valulinjan omaan senkkaan eli tästä ei suoraan valettu valumuotteihin.
Högforsin valimossa koettiin tärkeä hetki vuonna 1961, kun siellä aloitettiin pallografiitti- eli SG-raudan teollinen valmistus ensimmäisenä Suomessa. SG-raudassa hiili on pallomaisessa muodossa, eikä kuten aiemmin juomumaisena, joten se on huomattavasti lujempaa kuin perinteinen suomugrafiittirauta. Sitä voitiin käyttää kappaleisiin, jotka joutuivat erityisen suuren rasituksen kohteeksi. Tällaisia esineitä olivat muun muassa hammaspyörät. SG-raudan myötä Högforsin valimosta muotoutui pikkuhiljaa tilausvalimo, ja lopulta tehtaan omien tuotteiden, kuten patojen, liesien ja kaminoiden valmistuksesta luovuttiin kokonaan.
Pallografiittirauta oli keksitty Yhdysvalloissa jo 1943 Mond Nickel Co Ltd:n laboratoriossa. Samoihin aikoihin vastaaviin tuloksiin päästiin Englannissa. Högforsissa uutta menetelmää alettiin tutkia ja kehittää päämetallurgi Yrjö Ingmanin ja valimon johtajan Eugen Autereen toimesta heti sodan jälkeen. Valmistus edellytti lisenssisopimuksen solmimista Mond Nickel Co Ltd:n kanssa sekä sähkösulatusuunien hankkimista. Sekä Eugen Autere että Yrjö Ingman tulivat Högforsin palvelukseen sodan jälkeen Petsamon Nikkeli Oy:stä, joka oli samaisen Mond Nickel Co Ltd:n tytäryhtiö.
Högfors tarjosi erinomaisen mahdollisuuden kyseisen rautalaadun jatkojalostukseen. Pallografiittirautaa Högforsin tehtaalla valmistui koemielessä viimeistään vuonna 1955, ehkä jo aiemminkin.
Hammaspyörän segmentit
Högfors oli maamme johtava valuraudan valmista, joka pystyi valmistamaan SG-raudasta esimerkiksi parhaat hammaspyörät, jotka ovat teollisuusvaihteiden oleellisin osa. Teollisuuden vaihteita valmistavasta helsinkiläisestä Santasalon konepajasta tuli Högforsille tärkeä asiakas. Kymin Metalli, käytännössä siis Högfors, osti Santasalon vuonna 1971. Vähitellen tehtaan toiminnat siirtyivät Karkkilaan, ja Santasalo valtasi perinteikkään Högforsin konepajan tilat lähes kokonaan.
Högforsin tehtaalla kehiteltiin 1970-luvun alussa pallografiittiraudan pohjalta vieläkin kestävämpi valurauta, joka nimettiin Kymeniteksi ja joka nykyään tunnetaan ympäri maailmaa ADI-rautana. Tämän myötä Santasalon hammaspyöristä tuli entistäkin kestävämpiä ja suositumpia.
Erityisen isokokoisten hammaspyörien valaminen oli kuitenkin hankalaa, kunnes vuonna 1978 Högforsin tehtaalla saatiin ajatus valaa hammaspyörät segmenteistä, jotka voitiin myöhemmin konepajassa pultata toisiinsa kiinni. Idea oli vallankumouksellinen ja myynti sen mukaista. Juuri näitä isokokoisia hammaspyöriä esillä olevat hammaspyörän segmentit edustavat – kokonaisessa hammaspyörässä olisi ollut 10 osaa ja sen halkaisijaksi muodostuisi 5,8 metriä.
Hammaspyöriä valettiin itseoikeutetusti Högforsin valimon maakaavaamossa vuoteen 1991 saakka. Tämän jälkeen Componenta-konsernin sisäisten järjestelyiden myötä maakaavaamo siirrettiin Iisalmen valimoon eli nykyiseen Suomivalimoon, jossa nämäkin segmentit on valettu – tietenkin ADI-raudasta – vuonna 2007. Nämä segmentit Santasalo otti yrityksensä mannekiiniksi ja ne ovat olleet messukäytössä muun muassa Kiinassa. Santasalo oli jo vuonna 1999 myyty Metsolle. Vuonna 2012 konepajan, tuolloin nimeltään Moventas, toiminta suurimmilta osiltaan Karkkilassa lopetettiin.
Heureka VI-lämmityskattila
Heureka VI-lämmityskattila on valmistettu 1920-30 -lukujen vaihteessa Högforsin vastavalmistuneessa konepajahallissa – jonka uusimmassa siivessä se nyt siis on esillä. Siinä on voinut käyttää polttoaineena koksia, antrasiittihiiltä tai puuta.
Högforsin lämpötekninen osasto aloitti toimintansa vuonna 1897. Tarkoitus oli tuolloin suunnitella, asentaa ja valmistaa lämmityslaitteita. Hyvällä alulla sillä saralla jo oltiinkin, sillä valikoimassa oli runsaasti erilaisia kaminoita. Pian asennustoiminta jäi ohjelmasta pois, ja tilalle alkoi tulla uusia omia tuotteita, näistä ensimmäisenä radiaattorit vuonna 1903. Seuraavana vuonna Högfors aloitti ensimmäisenä maassamme lämmityskattiloiden valmistuksen. Ensimmäiset koekattilat eivät menneet vielä myyntiin eikä tuotteella ollut aluksi nimeäkään, kunnes vuonna 1911 nimi keksittiin – Heureka!
Högforsin erimerkkisiä lämmityskattiloita tuli markkinoille pilvin pimein, mutta Heureka pysyi suosittuna merkkinä läpi vuosikymmenten. Heurekoista nro VI oli kaikkein kysytyin, ja se oli tehtaan suosituin malli muutamaa pientä hetkeä lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti vuoteen 1957 saakka. Lopulta öljykäyttöiset lämmityskattilat pyyhkäisivät suosiossa Heurekan ohi. Heurekan, jonka eri versioita myytiin yli 100 000 kappaletta, tuotannon lakkauttaminen hoidettiin poikkeuksellisen tyylikkäästi: viimeinen Heureka VI toimitettiin helmikuussa 1974 Tekniikan museon kokoelmiin Helsinkiin.
Tämän lämmityskattilan alkuperäinen väri on ollut punainen, mutta kun Högfors Lämpö Oy (joka oli erkautettu vuonna 1989 emotehtaasta itsenäiseksi yritykseksi) hankki kattilan messuesineekseen, se maalattiin mustaksi. Kattila päätyi museon kokoelmiin vuonna 1995 Konepajahallissa olleen Ihme ja kumma -näyttelyn jälkeen.
Sivustoa päivitetty 30.1.2026 /mh