Vuoden 2025 karkkilalainen valittiin yleisöäänestyksellä kahdennenkymmenennen kerran. Vuoden karkkilalaiseksi valittiin yrittäjä Ramona Savolainen. Monipuolisen kahvila-, pitopalvelu- ja kioskiyrittäjyyden lisäksi hän tekee aktiivisesti myös vapaaehtoistyötä. Ramona sai kilpailussa 22 % annetuista äänistä.
Toiseksi tuli Karkkilan kulttuurivaikuttaja, taidemaalari, kirjailija, lavastaja Jukka ”Luihu” Salmi. Hän sai 17 % äänistä. Kilpailussa annetut äänet hajaantuivat tällä kertaa kaikkiaan 69 eri henkilölle.
Kaikkien vuoden karkkilalaista äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin 100 euron arvoinen lahjakortti karkkilalaiseen liikkeeseen. Yleisöpalkinnon voitti Riikka Viitanen, jolle on voitosta ilmoitettu. Onneksi olkoon!
Ramona Savolaisen valintaa vuoden karkkilalaiseksi perusteltiin muun muassa seuraavasti:
- Ramonan perustaman Ruoka-Apua -ryhmän kautta lukuisat tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevat karkkilalaisperheet ovat saaneet apua esimerkiksi joulun aikaan.
- Ramona tekee pyyteetöntä työtä karkkilalaisten lapsiperheiden eteen.
- Ramona mahdollistaa pieniä elämyksiä ja positiivisia kokemuksia ihmisille, joille se muuten ei ole mahdollista.
- Ramona on kiltti, hyväsydäminen ja avulias, ja hän tekee työtä suoraan sydämestään.
- Ramonna on tehnyt monet perheet onnellisiksi ja tuonut helpotusta arkeen ja pyhiin.
Vuoden 2025 karkkilalaisen, Ramona Savolaisen rautaan valetut kädenjäljet paljastetaan kesäkuussa Rautapäivillä. Ramonan kädenjälkitaulu ripustetaan kaupungintalon aulaan muiden vuoden karkkilalaisten kädenjälkitaulujen viereen.
Karkkilan kaupunki onnittelee lämpimästi Ramona Savolaista!
Kuvassa 1 on vuoden 2025 karkkilalainen Ramona Savolainen.
Kuvassa 2 ovat yleisöpalkinnon arponeet toimistosihteeri Laura Huhta, valtuuston puheenjohtaja Satu Ahjoniemi ja asianhallinnan asiantuntija Minna Similä.
