Etusivu » Työllisyys » Kaupungin työllistämispalvelut » Rekrytointituki
Rekrytointituki
Karkkilan kaupungin rekrytointituki
Karkkilan kaupungin rekrytointituella tuetaan työnantajia työllistämään karkkilalaisia työnhakijoita, ja näistä erityisesti nuoria, maahanmuuttajia ja pitkään työttömänä olleita henkilöitä. Rekrytointitukea käytetään tuella palkattavan henkilön palkkakustannuksiin.
Rekrytointituen suuruus on 500 euroa/kk ja sitä maksetaan korkeintaan kuuden kuukauden ajan. Rekrytointituki myönnetään kahtena 3 kk:n jaksona. Ensimmäisen 3 kk:n aikana käydään keskustelu työnantajan kanssa seuraavan 3 kk:n jatkosta.
Rekrytointitukeen liitetään kaupungilta saatavaa työhönvalmennusta esim. työllisyyskoordinaattorin tai Ruukinpajan valmentajien toimesta. Valmennuspalvelu on tarkoitettu sekä työnantajan että työntekijän tueksi.
Rekrytointituki on harkinnanvarainen ja määrärahasidonnainen, sitä myönnetään kaupungin talousarviovuoden määrärahojen puitteissa.
Tukea myönnettäessä arvioidaan pysyvämmän työllistymisen edellytykset ja tasavertaisuus tuen myöntämisessä muihin toimijoihin nähden.
Rekrytointitukeen on jatkuva haku. Hakemukset käsitellään ja päätökset tehdään kuukausittain.
Rekrytointituen ohjeet löytyvät tästä (pdf-liite).
Tiedustelut:
Karkkilan kaupunki
työllisyyyskoordinaattori Tuula Mikkola, 044 4675 454
tuula.mikkola(a)karkkila.fi
Sivustoa päivitetty 18.2.2026 /mh
Tiedotteet
-
Mikkola TuulaTuula Mikkola Työllisyyskoordinaattori etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 467 5454 RyhmätTyöllisyyspalvelutOsoite