Iltapäivätoiminta

Kaupungin järjestämää 1-2 luokkien ja oppilaskohtaista tukea saavien oppilaiden iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä maanantaista perjantaihin klo 12-16:30. Iltapäivätoiminnan paikkoja on Haukkamäessä 15, Nyhkälässä 30 ja Tuorilassa 15. Samassa ryhmässä voi tarpeen mukaan olla niin päivähoitolaisia, kuin iltapäivätoimintaan osallistuvia oppilaita.

Seuraavan lukuvuoden haku aukeaa jokaisen vuoden alussa. Mikäli hakijoita iltapäivätoimintaan on enemmän, kuin paikkoja, arvotaan paikat hakijoiden kesken. Ensisijalla ovat 1. luokkien oppilaat sekä oppilaskohtaista tukea saavat oppilaat. Koulumatkaetuuden mukaista koulukuljetusta ei järjestetä koululaisten iltapäivätoimintaan tai sieltä pois.

Iltapäivätoiminnan johtajana toimii kyseisen koulun rehtori ja mahdollisia vapaita iltapäivätoiminta paikkoja voi tiedustella suoraan kyseisen koulun rehtorilta.

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 3.6.2025 §74 päivitetyn koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman, jonka löydät seuraavasta linkistä:
Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lukuvuoden 2025-2026 päätökset on tehty ja toimitettu koteihin Suomi.fi -viestillä, jos huoltaja on ottanut käyttöön sähköisten viestien vastaanottamisen Suomi.fi palveluun. Päätös on toimitettu kirjeenä, jos sähköisten viestien vastaanottaminen ei ole käytössä.

Iltapäivätoimintaan voi hakea pitkin lukuvuotta, mutta paikan saaminen edellyttää, että ryhmässä on tilaa. Jos ryhmässä ei ole tilaa, niin oppilas jää jonoon odottamaan vapautuvia toimintapaikkoja.

Huomaattehan, että Haukkamäen koulun iltapäiväkerho ei toteudu lukuvuodelle 2025-2026 vähäisen osallistujamäärän vuoksi. 

Sähköinen hakemus

Ilmoittautuminen iltapäivätoimintaan tapahtuu ensisijaisesti sähköisellä Suomi.fi lomakkeella, joka vaatii vahvan tunnistautumisen mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Linkki hakemukseen: 
Hakemus iltapäivätoimintaan (Suomi.fi) 

Iltapäivätoimintapaikasta tiedotetaan sähköisesti Suomi.fi – palvelun kautta. Lähettämällä lomakkeen sähköisen palvelun kautta, annat samalla suostumuksen sähköiseen asiointiin. Lisätietoja Suomi.fi – viesteistä saat palveluntarjoajalta seuraavasta linkistä: Mikä on Suomi.fi-viestit? 

Muut ilmoittautumistavat

Jos et jostain syystä pysty lähettämään hakemusta Suomi.fi-lomakkeella, voit vaihtoehtoisesti käyttää sähköistä lomaketta, joka ei vaadi tunnistautumista. Suosittelemme aina käyttämään lomaketta, joka vaatii tunnistautumisen.

Linkki sähköiseen lomakkeeseen:
Hakemus iltapäivätoimintaan

 Tulostettava hakemus löytyy alta linkistä ja hakemuksen voi toimittaa osoitteella:

Karkkilan kaupunki / sivistystoimiala
PL 50
03601 Karkkila

Tai vaihtoehtoisesti palvelupiste Serveriin. Serverin aukioloajat tästä linkistä:
Palvelupiste Serveri

Linkki paperiseen tulostettavaan versioon:
Hakemus iltapäivätoimintaan PDF-lomake

Iltapäivätoimintapaikka on irtisanottava kirjallisesti, jos oppilas lopettaa osallistumisen toimintaan. Irtisanomista ei voi tehdä jälkikäteen. Alennusta maksuihin ei anneta sillä perusteella, että oppilas osallistuu iltapäivätoimintaan vain muutamia päiviä viikossa tai kuukaudessa tai oppilas lopettaa toimintaan osallistumisen kesken kuukauden. 

Jos lapsi ei tosiasiallisesti osallistu iltapäivätoimintaan, paikkaa ei voi varata maksamalla maksuja 2kk kauemmin. 2kk jälkeen iltapäivätoimintapaikka irtisanotaan kaupungin toimesta.

Sähköinen irtisanominen

Iltapäivätoimintapaikan voi irtisanoa sähköisellä lomakkeella, joka ei vaadi tunnistautumista seuraavasta linkistä:
Iltapäivätoiminnan irtisanominen

Sähköinen lomake ei vaadi tunnistautumista, eikä irtisanomisesta tiedoteta erikseen. Lähettämällä lomakkeen sitoudut irtisanomaan paikan aikaisintaan lähettämispäivästä alkaen tai lomakkeella määritellystä päivästä alkaen.

Tulostettava PDF-lomake

Lomakkeen voi myös tulostaa ja toimittaa osoitteella

Karkkilan kaupunki / sivistystoimiala
PL 50
03601 Karkkila

Tai vaihtoehtoisesti palvelupiste Serveriin. Serverin aukioloajat tästä linkistä:
Palvelupiste Serveri

Iltapäivätoiminnan irtisanominen PDF-lomake

Iltapäivätoiminnan maksu yhdestä oppilaasta on 90€/kk silloin, kun toimintaa käytetään klo 12-16 välillä. Maksu on 110€/kk silloin, kun toimintaa käytetään 12-16:30. Alennusta maksuihin ei anneta sillä perusteella, että oppilas osallistuu iltapäivätoimintaan vain muutamia päiviä viikossa tai kuukaudessa. Alennuksia maksuihin ei anneta myöskään sillä perusteella, että perheestä osallistuu useampi lapsi iltapäivätoimintaan. 

Maksujen alennus tai perimättä jättäminen

Iltapäivätoiminnan maksua voidaan alentaa tai se voidaan jättää perimättä, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuvapautusta haetaan erillisellä hakemuksella, johon tulee liittää riittävä selvitys tulotiedoista (esim. verotodistus, selvitys kuukausituloista, toimeentulotukipäätös) tai sosiaalihuollon lausunto.

Kaikki vapautukset myönnetään vain hakemuksen perusteella aikaisintaan sen kuukauden alusta, jolloin hakemus on saapunut. Maksuvapautusta tai maksun alentamista ei myönnetä takautuvasti. Maksuvapautus- tai maksuhuojennuspäätökset tekee toiminnasta vastaava rehtori. 

Vahvan tunnistautumisen vaativa sähköinen hakemus maksuvapautuksesta tai maksun alentamisesta löytyy seuraavasta linkistä:
Hakemus maksuvapautuksesta tai maksun alentamisesta

Hakemukset voi myös toimittaa sivistystoimialan toimistosihteeri Mirka Hellmanille. Suosittelemme käyttämään turvapostia viestin lähettämiseen, lisätietoja turvapostin lähettämisestä seuraavasta linkistä:
Turvaposti

Tulostettavan PDF-version voit tulostaa linkistä:
Hakemus maksuvapautuksesta tai maksun alentamisesta PDF-lomake

Sivustoa päivitetty 22.1.2026 /mh

Tiedotteet