Perusopetukseen ilmoittautuminen

Perusopetus alkaa sinä vuonna, kun oppilas täyttää seitsemän vuotta. Karkkilan kaupunki osoittaa jokaiselle oppivelvolliselle koulupaikan. 

Karkkilan kaupungin perusopetuksen koulut muodostavat yhden oppilaaksiottoalueen. Vuosiluokkien 1-6 koulupaikka osoitetaan pääsääntöisesti oppilaan väestörekisteriin merkityn kotiosoitteen mukaan lähimmästä alakoulusta. Vuosiluokkien 7-9 oppilaiden lähikoulu on pääsääntöisesti Karkkilan yhteiskoulu. Poikkeuksena ovat kehitysvammaiset ja toiminta-alueittain opiskelevat oppilaat, joiden opetus järjestetään Nyhkälän koulussa. 

Huoltajilla on mahdollisuus hakea oppilaalle koulupaikkaa myös muusta, kuin oppilaalle osoitetusta lähikoulusta, jolloin kyseessä on toissijaisen koulupaikan hakeminen. Toissijaisia hakijoita voidaan ottaa vain siinä tapauksessa, että koulussa on vapaita oppilaspaikkoja, eikä oppilaaksiotto aiheuta uuden opetusryhmän muodostamista tai lisäresurssien tarvetta. 

Jos oppilas saa paikan toissijaisesta koulusta, huoltajat vastaavat itse oppilaan mahdollisesta kuljetuksesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. 

Uusissa perusteissa on myös kuvattu, että miten luokkakoot rajataan, millä kriteereillä toissijainen koulupaikka voidaan myöntää, miten muuttavien oppilaiden koulupaikat osoitetaan sekä miten valmistavaa opetusta saavan oppilaan koulunkäynti järjestetään. 

Karkkilan kaupungin sivistyslautakunta on hyväksynyt uudet perusopetuksen oppilaaksioton perusteet 4.2.2026 alkaen ja niihin pääsee tutustumaan tarkemmin seuraavasta linkistä:
Karkkilan kaupungin perusopetuksen oppilaaksioton perusteet 4.2.2026 alkaen

Ensimmäiselle vuosiluokalle ilmoittautuminen avautuu jokaisen vuoden alussa. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta lähetetään huoltajille erillisenä Wilma-viestinä ilmoittautumisen avauduttua. Samalla viestillä tulee ohjeet myös erikoisruokavalioiden ilmoittamisesta, koulukuljetuksista ja iltapäivätoiminnasta.

Mikäli perhe muuttaa Karkkilaan ilmoittautumisen sulkeuduttua, katso alta ”Kaupunkiin muuttavat” ja löydät perusopetuksen perustietolomakkeen täytettäväksi.

Perheen muuttaessa Karkkilaan voit täyttää seuraavan sähköisen lomakkeen:
Perustietolomake (Suomi.fi)

Lomakkeen lähettämisen jälkeen sivistysjohtaja tekee viranhaltijapäätöksen lähikoulun osoittamisesta ja huoltajaan ollaan yhteydessä osoitetusta lähikoulusta.

Suosittelemme käyttämään ensisijaisesti sähköistä Suomi.fi -lomaketta tietojen toimittamiseen. Lomakkeen lähettäminen vaatii vahvan tunnistautumisen mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. 

Lähettämällä lomakkeen sähköisen palvelun kautta, annat samalla suostumuksen sähköiseen asiointiin. Lisätietoja Suomi.fi – viesteistä saat palveluntarjoajalta: Mikä on Suomi.fi-viestit? 

Muut ilmoittautumistavat

Jos jostain syystä yllä olevaa lomaketta ei pysty täyttämään, voi vaihtoehtoisesti täyttää sähköisen lomakkeen, joka ei vaadi tunnistautumista. Lomakkeen voi täyttää palveluntarjoajan sivulla:
Perustietolomake.
Suosittelemme käyttämään Suomi.fi lomaketta. 

Vaihtoehtoisesti voit tulostaa ja täyttää myös Perustietolomake (PDF-lomake) ja palauttaa sen täytettynä osoitteella:

Karkkilan kaupunki / sivistystoimiala
PL 50
03601 Karkkila

Lomakkeen voi palauttaa myös palvelupiste Serveriin, käyntiosoite Valtatie 26 D, Karkkila tai turvapostilla.

 Serverin aukioloajat löydät täältä ja tietoa turvapostin lähettämisestä täältä.

Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta. Koulunkäynnin voi kuitenkin aloittaa vuotta säädettyä aiemmin tai myöhemmin, jos lapselle myönnetään lupa perusopetuksen poikkeavaan aloittamiseen. Päätöksen koulun poikkeavasta aloittamisesta tekee sivistysjohtaja. 

Perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin, jos lapsella psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella on edellytykset suoriutua opiskelusta. Opetuksen järjestäjä voi mainittujen selvitysten perusteella antaa lapselle luvan aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin.

Suosittelemme keskustelemaan koulunkäynnin poikkeavasta aloittamisesta esiopetuksessa ennen hakemuksen täyttämistä.

Koulunkäynnin aloittaminen vuotta normaalia aikaisemmin edellyttää, että lapsellasi on tähän tarvittavat valmiudet. Valmiudet arvioidaan psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten tutkimusten perusteella. Tutkimukset tehdään yksityisissä palveluissa (esimerkiksi Mehiläinen tai Terveystalo) ja huoltajat vastaavat näiden tutkimusten kustannuksista.

Sivistysjohtaja tekee päätöksen poikkeavasta perusopetuksen aloittamisesta. Luvan hakeminen ei takaa, että lupa myönnetään automaattisesti.

Koulunkäynnin aloittaminen vuotta säädettyä myöhemmin, jos lapsi tarvitsee lisäaikaa koululaiseksi kypsymiseen ja on todennäköistä, että lisävuosi vähentäisi merkittävästi koulussa tarvittavaa tuen tarvetta. Kouluvalmiutta arvioidaan ensisijaisesti esiopetuksessa moniammatillisessa työryhmässä. Tarvittaessa kouluvalmiutta voidaan selvittää myös muiden tahojen psykologisten ja lääketieteellisten tutkimusten avulla.

Sivistysjohtaja tekee päätöksen poikkeavasta perusopetuksen aloittamisesta. Luvan hakeminen ei takaa, että lupa myönnetään automaattisesti.

Voit täyttää hakemuslomakkeen, liittää siihen psykologin lausunnon ja tarvittaessa muita selvityksiä perusopetuksen poikkeavasta aloittamisesta. Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti ja päätöksen tekee sivistysjohtaja. Päätöksen teossa otetaan huomioon asiantuntijoiden arviot sekä oppilaan etu ja valmiuden koulunkäyntiin.

Sähköisen lomakkeen voit lähettää tunnistautumalla vahvasti mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla seuraavasta linkistä:
Hakemus perusopetuksen poikkeavasta aloittamisesta

Sivustoa päivitetty 18.2.2026 /mh