Etusivu » Kasvatus ja koulutus » Varhaiskasvatus ja esiopetus » Kasvun ja oppimisen tuki » Tukea lapselle varhaiskasvatuksessa
Tukea lapselle varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Lapsen kannalta on tärkeää, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen aikana sekä lapsen aloittaessa esiopetuksen. Karkkilan varhaiskasvatuksessa on kaksi kosultoivaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa tukemassa lapsen kasvun ja oppimisen polkua yhteistyössä henkilöstön ja lapsen huoltajien kanssa.
Lapsen tuen tarpeen arvioinnin lähtökohtana on vanhempien ja kasvatushenkilöstön havaintojen yhteinen tarkastelu tai lapsen aiemmin todettu tuen tarve. Lapsi voi tarvita tukea fyysisen, tiedollisen, taidollisen tai tunne-elämän tai sosiaalisen kehityksen osa-alueilla. Tuen tarve voi syntyä myös tilanteessa, jossa lapsen kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa hänen terveyttään tai kehitystään.
Karkkilassa tukea tarvitseva varhaiskasvatusikäinen lapsi ohjataan pääsääntöisesti päiväkotiin.
Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki
Lapsella on oikeus saada tukea sopivalla tuen tasolla heti, kun tuen tarve on havaittu. Varhaiskasvatuksessa tukea järjestetään lapselle yleisenä, tehostettuna ja erityisenä tukena inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Jokaisella lapsella on lähtökohtaisesti oikeus saada tukea omassa lapsiryhmässään erilaisin joustavin järjestelyin.
Lapsella on oikeus saada hänen yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa tai hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea heti tuen tarpeen ilmettyä osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa. Yleistä tukea toteutetaan lapsen omassa ryhmässä.
Kun yleinen tuki ei riitä, on lapselle annettava tukea yksilöllisesti ja yhteisöllisesti suunniteltuna tehostettuna tukena. Tehostettua tukea annetaan lyhytkestoisesti tai pidempään jatkuvana lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti ja se aloitetaan heti tuen tarpeen ilmettyä. Tehostettua tukea annetaan niin kauan kuin lapsi tarvitsee sitä.
Kun yleinen tai tehostettu tuki ei riitä, lapselle on annettava tukea yksilöllisesti suunniteltuna erityisenä tukena. Erityistä tukea voidaan antaa vammasta, sairaudesta, kehityksen viivästymisestä tai muusta, merkittävästi toimintakykyä alentavasta lapsen oppimisen ja kehityksen tuen tarpeesta johtuen.
(Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022)
Sivustoa päivitetty 22.1.2026 /mh
Tiedotteet
-
Viitanen KirsiKirsi Viitanen Varhaiskasvatuspäällikkö etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 553 3059 RyhmätVarhaiskasvatuspalvelutOsoite