Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 1.6. Alla on selostettu kokouksen keskeiset pykälät joihin kaupunginhallituksen päätöksillä tehtiin lisäyksiä tai muutoksia.
§ 166 Koskenalusta lohko
Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki luopuu lunastushankkeesta. Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.
§ 169 Johtavan rehtorin viran perustaminen ja täyttö
Eevi Myllylahti ilmoitti esteellisyydestä, osallisuusjäävi, ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Sivistysjohtaja ilmoitti asiaan teknisen korjauksen kohtaan …” lukion rehtorin opettavan aineen opetuksesta huojennetaan kaikki nykyiset opetustunnit eli yhteensä 9 vuosiviikkotuntia”. Muutetaan kohta …” lukion rehtorin opettavan aineen opetuksesta huojennetaan kaikki nykyiset opetustunnit eli yhteensä 8 vuosiviikkotuntia.” pöytäkirjaan.
Jarkko Ilonen esitti Milla Malmbergin kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun. Kaupunginhallitus äänesti asian käsittelemisen jatkamisesta. Jaa – asian käsittelyä jatketaan ja Ei – asia palautetaan valmisteluun. Äänin 6-2 asian käsittelyä jatkettiin. (JAA- Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Sundström Mia, Tallgren Mika. Toivonen Tomi, Korhonen Markku. EI – Ilonen Jarkko, Malmberg Milla). Milla Malmberg esitti Jarkko Ilosen kannattamana, ettei johtavan rehtorin virkaa perusteta. Kaupunginhallitus äänesti asiasta. JAA – kaupunginjohtajan päätösehdotus EI- Milla Malmbergin esitys.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 6-2. (JAA- Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Sundström Mia, Tallgren Mika. Toivonen Tomi, Korhonen Markku. EI – Ilonen Jarkko, Malmberg Milla). Milla Malmberg ja Jarkko Ilonen jättivät eriävän mielipiteen.
§ 170 Resurssiasiantuntijan (ICT, hankinnat ja valmius) toimen perustaminen ja täyttö
Jarkko Ilonen esitti Milla Malmbergin kannattamana , että asia palautetaan valmisteluun. Kaupunginhallitus äänesti asian käsittelemisen jatkamisesta. Jaa – asian käsittelyä jatketaan ja Ei – asia palautetaan valmisteluun. Äänin 7-2 asian käsittelyä jatkettiin. (JAA- Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Myllylahti Eevi, Sundström Mia, Tallgren Mika. Toivonen Tomi, Korhonen Markku. EI – Ilonen Jarkko, Malmberg Milla). Jarkko Ilonen esitti Milla Malmbergin kannattamana, ettei resurssiasiantuntijan toimea perusteta.
Kaupunginhallitus äänesti asiasta. JAA – kaupunginjohtajan päätösehdotus EI- Milla Malmbergin esitys. Kaupunginjohtajan päätösehdotus tuli kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 7-2. (JAA- Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Myllylahti Eevi, Sundström Mia, Tallgren Mika. Toivonen Tomi, Korhonen Markku. EI – Ilonen Jarkko, Malmberg Milla). Milla Malmberg ja Jarkko Ilonen jättivät eriävän mielipiteen.
§176 Eron myöntäminen luottamustoimista ja uusien jäsenten valinta
Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen
Kaupunginhallitus päättää, että valtuusto päättää
- myöntää Markku Korhoselle eron kaikista Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1.7.2026 alkaen. Rainer Klemola nousee varavaltuutetun paikalta varsinaiseksi valtuutetuksi.
- myöntää eron luottamustoimista seuraavasti:
Anssi Liesmalalle, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajan ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä;
Hannu Riikoselle, kaupunginhallituksen varajäsenen luottamustehtävästä;
Mark Nordbergille, ympäristölautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä;
Jari Lepistölle, ympäristölautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä;
Raine Klemolalle, tarkastuslautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä ja
Mikko Leppikalliolle ympäristölautakunnan jäsenen luottamustehtävästä, sekä - valita uudet jäsenet eroavien tilalle.
Muut esityslistan asiat hyväksyttiin ehdotusten mukaisesti.
Esityslista ja myöhemmin pöytäkirja on luettavissa täällä:
https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=2
Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 1.6. Kokouksen esityslista on juuri julkaistu. Käsittelyssä on vakiopykälien lisäksi muun muassa seuraavia asioita.
- Täyttöluvat/sivistystoimi
1) täyttölupa Nyhkälän koulun luokanopettajan määräaikaisen viran täyttämiselle 10.8.2026-5.6.2027
2) täyttölupa lukion saksan ja ranskan opetuksen järjestämiselle määräajaksi 10.8.2026–5.6.2027 joko täyttämällä viran ja/tai hankkimalla opetuksen ostopalveluna. - Johtavan rehtorin viran perustaminen 1.8.2026 alkaen
- Resurssiasiantuntijan toimen perustaminen 1.8.2026 alkaen
- Elinvoimapäällikön määräaikaisen viran perustaminen 10.6. – 31.12.2026
- Eron myöntäminen luottamustoimista ja uusien jäsenten valinta
- Karkkilan kaupungin henkilöstön työhyvinvointi-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn tulokset
Esityslista on luettavissa täällä:
https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026474