Karkkilan kaupunginhallitus kokoontui 2.11.2026. Alla on tarkempia tietoja tehdyistä päätöksistä.
§ 298 Kaupunkimarkkinoinnin yhteistyösopimukset syksyn 2026 2. hakukierros
Kaupunginhallitus käsitteli ja päätti markkinointiyhteistyöhakemusten syksyn 2026 toisen hakukierroksen rahallisista korvauksista esityksen mukaisesti.
§ 300 Palveluverkon muutokset 2027 alkaen
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 19.10.2026 § 79 palauttanut Palveluverkon muutokset 2027 alkaen -asian takaisin valmisteluun. Sivistyslautakunta käsitteli palveluverkon muutoksia kokouksessaan 2.11.2026. Sivistyslautakunnan päätös siirrettiin kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Kaupunginhallitukselle esitettiin sivistyslautakunnan esityksen mukaisesti, että kaupunginhallitus esittää edelleen valtuustolle, että varhaiskasvatus, perusopetus sekä muut sivistyslautakunnan alaiset toiminnot järjestetään palveluverkkovaihtoehdon 4 mukaisesti.
Keskustelun kuluessa Mika Tallgren teki seuraavan muutosehdotuksen, joka raukesi kannattamattomana:
”Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä muiden sivistyslautakunnan alaisten toimintojen järjestämisessä on lähtökohtana palveluverkkovaihtoehto kaksi (VE2) ja ratkaisun toimeenpanossa noudatetaan seuraavia valtuuston linjauksia:
1. Tuorilan koulu lakkautetaan 1.8.2027 alkaen. Oppilaiden siirtyminen Haukkamäen tai Nyhkälän kouluun toteutetaan toimivaltaisten viranomaisten päätöksillä siten, että koulupolkujen jatkuvuus ja siirtymän sujuvuus turvataan. Nyhkälän koulun oppilaat voivat jatkaa edelleen nykyisessä koulussaan.
2. Haukkamäen koulun toiminnan jatkoa arvioidaan osana palveluverkon seurantaa oppilasmäärien ja -ennusteiden, palvelujen saavutettavuuden sekä toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten perusteella. Mahdollinen lakkauttaminen edellyttää erillistä valmistelua, vaikutusten arviointia, kuulemista ja toimivaltaisen toimielimen erillistä päätöstä.
3. Oppilaaksiotossa ja koulukuljetusten järjestämisessä noudatetaan yhdenvertaisia ja ennakoitavia periaatteita sekä huomioidaan koulupolkujen jatkuvuus ja koulumatkojen turvallisuus ja kohtuullisuus. Oppilaaksioton periaatteita valmisteltaessa ja sovellettaessa tavoitteena on, että saman asuinalueen oppilaat voivat sijoittua samaan kouluun ja huoltajien koulutoiveet huomioidaan yhdenvertaisten oppilaaksiottoperusteiden puitteissa. Huoltajilla tulee säilyä mahdollisuus hakea lapselleen koulupaikkaa myös muusta kuin osoitetusta lähikoulusta.
Koulukuljetuksissa voidaan hyödyntää olemassa olevia kuljetuksia tai tehdä niihin vähäisiä muutoksia myös muun kuin osoitetun lähikoulun oppilaiden osalta, mikäli se on turvallisuuden, toimivuuden ja kustannusten kannalta tarkoituksenmukaista. Kuljetusratkaisuissa noudatetaan yhdenvertaisia, ennakoitavia ja julkisia kriteereitä. Ratkaisut tehdään voimassa olevan lainsäädännön ja kaupungin vahvistamien periaatteiden mukaisesti.
4. Muiden sivistyspalvelujen järjestämistä kehitetään palveluverkkoratkaisun, palvelutarpeen ja toiminnan edellytysten mukaisesti. Työväenopiston ja taiteen perusopetuksen tilaratkaisujen lähtökohtana on toiminnan sijoittuminen ensisijaisesti kaupungin keskustan alueelle. Toimipaikoista ja tilaratkaisuista päätetään hallintosäännön mukaisesti.
5. Kaupunginhallitus vastaa päätöksen täytäntöönpanon yhteensovittamisesta. Sivistyslautakunta sekä muut toimivaltaiset toimielimet ja viranhaltijat tekevät palveluverkkoratkaisun toimeenpanon edellyttämät päätökset hallintosäännön mukaisesti, ottaen valmistelussa ja päätöksenteossa huomioon valtuuston päätöksen tavoitteet ja linjaukset.
6. Tuorilan koulun lakkauttamisen ja palveluverkkoratkaisun vaikutuksia seurataan toteutuksen jälkeen. Seurannassa tarkastellaan ainakin oppilaiden hyvinvointia, oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumista, turvallisuutta ja koulunkäynnin sujuvuutta, siirtyneiden oppilaiden ja henkilöstön kokemuksia, kuljetusten toimivuutta sekä toteutuneita taloudellisia vaikutuksia. Seurannan tulokset raportoidaan kaupunginvaltuustolle ja otetaan huomioon mahdollisten myöhempien palveluverkkoratkaisujen valmistelussa.”
Keskustelun kuluessa Milla Malmberg teki esityksen asian palauttamisesta valmisteluun, jota Eino Huotari kannatti. Esitys kuului seuraavasti:
”Esitän, että asia ”Palveluverkon muutokset 2027 alkaen” palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Tehdyistä täydennyksistä huolimatta aineistosta ei vielä muodostu riittävän selkeää kokonaiskuvaa päätösehdotuksen toteutettavuudesta ja taloudellisesta nettovaikutuksesta. Jatkovalmistelussa tulee:
1. Täydentää vaihtoehtojen kustannus- ja nettosäästölaskelmat vuosille 2027–2030.
Valmistelussa esitetään vertailukelpoiset vuosittaiset laskelmat, joissa eritellään poistuvat ja jatkuvat menot, muutosten aiheuttamat lisäkulut sekä jäljelle jäävä nettosäästö. Kiinteistömenot esitetään rakennuksittain. Laskelmissa huomioidaan kiinteistöjen suunniteltu jatkokäyttö, jatkuvat sopimusmaksut ja mahdollinen porrastettu toteutus. Investoinnit ja kirjanpitovaikutukset erotetaan käyttötalouden vaikutuksista.
2. Osoittaa tilojen, opetusryhmien ja henkilöstön riittävyys laskelmien mukaiselle toiminnalle.
Eri vaihtoehtojen keskeiset tila- ja henkilöstöjärjestelyt tulee kuvata vertailukelpoisesti. Päätösehdotuksen osalta on osoitettava, miten opetus, oppimisen tuki, erityisopetus, varhaiskasvatus ja muut toiminnot järjestetään laskelmissa oletetuilla tiloilla, opetusryhmillä ja henkilöstöresursseilla. Oppilas- ja ryhmätaulukoiden luvut täsmäytetään. Toimintojen siirtojen ja korvaavien tilojen olennaiset kustannukset sisällytetään talousvertailuun.
3. Arvioida olennaiset epävarmuudet ja niiden vaikutukset säästöihin.
Valmistelussa kuvataan laskelmien keskeiset oletukset ja arvioidaan, miten niiden muuttuminen vaikuttaisi kustannuksiin ja säästöihin. Arvioidaan myös, edellyttäisikö säästötavoitteen saavuttaminen tällöin muita palvelu- tai henkilöstömuutoksia. Arviot voidaan esittää perusteltuina vaihteluväleinä.
4. Täydentää kuulemisaineiston huomiointi ja vaikutusten arviointi.
Selvitetään, miten koko kuulemisaineisto on otettu huomioon valmistelussa ja vaikutusten arvioinnissa. Kuvataan, miten arvioinnissa tunnistettu vammaisten lasten ja heidän perheidensä omien näkemysten puuttuminen korjataan ennen uutta päätöstä. Haittojen lieventämiseksi esitettyjen toimien henkilöstö- ja kustannusvaikutukset sisällytetään kokonaisarvioon.
Täydennyksille määritellään vastuutahot ja aikataulu. Asia tuodaan uudelleen käsiteltäväksi vasta, kun täydennetty aineisto on päätöksentekijöiden käytettävissä ja sen käsittelyyn on varattu riittävä perehtymisaika.”
Kaupunginhallitus äänesti asiasta nimenhuutoäänestyksellä. Äänestyksessä JAA oli keskustelun jatkaminen ja EI oli asian palauttaminen valmisteluun. Äänestyksessä annettiin yhteensä 9 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti: JAA ääniä 6 kpl (Liesmala Anssi, Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Paunonen Melinda, Tallgren Mika, Toivonen Tomi) ja EI ääniä 3 kpl (Malmberg Milla, Sundström Mia, Huotari Eino). Nimenhuutoäänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi keskustelun jatkumisen voittaneen 6-3.
Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja teki seuraavan muutoksen päätösehdotukseen:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että varhaiskasvatus, perusopetus sekä muut sivistyslautakunnan alaiset toiminnot järjestetään palveluverkkovaihtoehdon 4 mukaisesti seuraavasti:
1. Tuorilan koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Nyhkälän kouluun 1.8.2027 alkaen,
2. Haukkamäen koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Nyhkälän kouluun 1.8.2027 tai porrastetusti viimeistään 1.8.2028 alkaen mikäli opetus tai varhaiskasvatuksen järjestäminen sitä vaatii,
3. Iltapäivätoiminta järjestetään Nyhkälässä,
4. Varhaiskasvatusta järjestetään Haukkamäen, Nyhkälän sekä Toivikkeen päiväkodeissa,
5. Esiopetusta järjestetään Nyhkälän päiväkodissa ja mahdollisesti myös Haukkamäen päiväkodissa,
6. Yläkoulu ja lukio toimivat nykyisissä tiloissaan,
7. Nuorisopalveluja, työväenopiston toimintaa, taiteen perusopetusta sekä liikuntapalveluja sijoitetaan kaupungin omiin tiloihin siinä mittakaavassa, kun näiden on mahdollista jatkaa toimintaansa; ja
8. Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen tiloihin tehdään niihin mahdollisesti tarvittavat tilamuutokset.
Keskustelun kuluessa Milla Malmberg teki Eino Huotarin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:
”Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että:
1. Alakouluverkko säilytetään toistaiseksi kolmen koulun mallina.
Koulujen toimintaa ja tilankäyttöä kehitetään oppilasmäärän muutokset huomioiden. Oppilaita ei sijoiteta kouluihin ennalta määrättyjen tasalukujen perusteella, kuten VE1:ssa, VE2:ssa tai VE3:ssa. Yläkoulu ja lukio jatkavat nykyisissä tiloissaan.
2. Esiopetusta ja varhaiskasvatusta järjestetään nykyisissä päiväkotitiloissa, alakoulujen yhteydessä tai näitä yhdistäen.
3. Kaupungin omien tilojen yhteiskäyttöä tehostetaan.
Vapautuvia tiloja hyödynnetään muiden kaupungin palvelujen tarpeisiin. Tavoitteena on vähentää ulkoisia vuokrakuluja ja kiinteistöjen ylläpitokuluja sekä käyttää olemassa olevia tiloja tehokkaasti.
4. Tuorilan koulun toiminnan jatkamista arvioidaan uudelleen, jos
oppilasmäärä jää alle 45 oppilaan kahtena peräkkäisenä lukuvuonna ja oppilasennuste osoittaa määrän jäävän tämän rajan alle myös jatkossa. Mahdollisesta lakkauttamisesta päättää kaupunginvaltuusto erikseen uuden valmistelun ja kuulemisten perusteella.
Kohtien 1–3 toteuttamiseksi tarvittavat toiminnan ja tilankäytön muutokset valmistellaan erikseen toimivaltaisten toimielinten päätettäviksi. Tavoitteena on toteuttaa muutokset mahdollisimman pienin investoinnein. Valmistelussa esitetään muutosten kustannukset, talousvaikutukset, toteutusaikataulu ja tarvittavat vaikutusten arvioinnit.”
Kaupunginhallitus äänesti asiasta nimenhuutoäänestyksellä. Äänestyksessä JAA oli kaupunginjohtajan muuttama päätösehdotus ja EI oli Milla Malmbergin tekemä ehdotus. Äänestyksessä annettiin yhteensä 9 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti: JAA ääniä 5 kpl (Liesmala Anssi, Tallgren Anna, Arvila Olli-Pekka, Paunonen Melinda, Toivonen Tomi), EI ääniä 3 kpl (Malmberg Milla, Sundström Mia, Huotari Eino) ja TYHJÄ 1 (Tallgren Mika). Nimenhuutoäänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan muuttaman päätösehdotuksen voittaneen 5-3, 1 tyhjä.
Milla Malmberg ja Eino Huotari jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kutsua kaupunginvaltuuston kokoukseen maanantaina 9.11.2026 klo 18.00 Karkkilasalissa.
§ 301 Sorvinrinteen osakkeiden myyntiin asettaminen
Kaupunginhallitus päätti asettaa Kiinteistö Oy Sorvinrinteen B talon osakkeet 497-814 myyntiin.
§ 302 Valtuuston 2022 hyväksymän kiinteistöjen myyntilistan muutokset
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että Eläinlääkärin taloa ja Keskuskadun asunto-osaketta pidetään myyntilistalla, mutta myyntiin asettamista tullaan lykkäämään ja myynnin aikataulua tullaan tarkistamaan viimeistään 2029.
§ 314 Kaupunginhallituksen kokousajankohdat syyskaudella 2026
Kaupunginhallitus käsitteli lisäpykälänä muutokset kaupunginhallituksen kokousajankohtiin syyskaudella 2026. Kaupunginhallitus päätti muuttaa marraskuun ja joulukuun osalta kokousaikataulut seuraaviksi:
maanantai 30.11.2026 klo: 14.00 (talousarvion 1. Käsittely)
maanantai 7.12.2026 klo: 14.00 (talousarvion 2. Käsittely)
torstai 17.12.2026 klo: 16.00.
§ 315 Kaupunginvaltuuston kokousajankohdat syyskaudella 2026
Kaupunginhallitus käsitteli lisäpykälänä muutokset kaupunginvaltuuston kokousajankohtiin syyskaudella 2026 ja päätti esittää kaupunginvaltuustolle päätettäväksi, että valtuuston kokous 16.11.2026 siirretään pidettäväksi 9.11.2026 sekä valtuuston kokous 7.12.2026 siirretään pidettäväksi 14.12.2026. Maanantain 9.11.2026 kokous alkaa klo 18.00 ja 14.12.2026 kokous alkaa klo 16.00.
Kaupunginhallitus käsitteli myös muun muassa seuraavia asioista
§ 299 Työnantajan edustajan palkkamuutos ja työnantajan edustajille KVTES henkilökohtaisen lisän maksaminen
§ 303 Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n osakkeiden myynnin hyväksyminen
§ 305 Kaupunginhallituksen kokousajankohdat kevätkaudella 2027
§ 306 Kaupunginvaltuuston kokousajankohdat kevätkaudella 2027
Esityslista ja myöhemmin pöytäkirja on luettavissa kaupungin verkkosivuilta