Alla on selostettu kokouksen pykälät, joihin kaupunginhallituksessa esitettiin lisäyksiä tai muutoksia. Muut pykälät päätettiin päätösehdotusten mukaisesti.
Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen
Keskustelun aikana Anna Tallgren esitti Mia Sundströmin kannattamana, että liitteestä poistetaan §:n 23 kohta 7. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen liitteeseen tehdyllä muutoksella. Asia jatkaa valtuuston käsittelyyn.
Palveluverkon jatkokehittämiseen tarvittavan selvitystyön hankinta
Keskustelun aikana Jarkko Ilonen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Ilosen muutosesitys raukesi kannattamattomana ja kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen. Ilonen jätti pykälään eriävän mielipiteen.
Talous- ja hallintojohtajan viran täyttämiseen liittyvät jatkotoimet
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja päätti valita lähetettäväksi soveltuvuusarviointiin seuraavat hakijat:
- Isotupa Aino-Liisa, hallintotieteiden maisteri,
- Saarela Jenny, kasvatustieteen maisteri,
- Tuomaala Magnus, oikeustieteen maisteri,
- Tuunainen Vesa, filosofian maisteri,
- Vuolle Anton, hallintotieteiden maisteri.
Haastattelutyöryhmään nimettiin seuraavat: Hannu Riikonen (KS), Jarkko Ilonen (VAS), Olli-Pekka Arvila (KOK), Marianne Boström (SDP), Jukka Hjelm (KESK) ja Heidi Vesterinen (VIHR).
Virkavalinta suoritetaan kaupunginhallituksen ylimääräisessä kokouksessa 15.6.2026.
Edustajan valinta Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuken yhtiökokoukseen 11.6.2026
Edustajaksi valittiin Juha Jokitalo ja varalle Heli Huhtamäki.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 25.5. Kokouksen esityslista on julkaistu 21.5. Käsittelyssä on vakiopykälien lisäksi muun muassa seuraavia asioita.
- Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen
- Palveluverkon jatkokehittämiseen tarvittavan selvitystyön hankinta
- Täyttöluvat
- sivistystoimi/Nyhkälän koulun erityisopettajan määräaikainen virka 10.8.2026 – 5.6.2027
- kaupunkikehitys/ Mittaus- ja kiinteistötoimen paikkatietoinsinöörin toistaiseksi voimassa oleva tehtävä ja yhdyskuntatekniikan puistopuolen kausityöntekijä
- Talous- ja väestöraportti 30.4.2026
- Talous- ja hallintojohtajan viran täyttämiseen liittyvät jatkotoimet
Esityslista on luettavissa täältä:
https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026465