Kaupunginvaltuusto kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseensa maanantaina 15.6. Alla on selostettu käsittelyssä olleista asioista keskeisimmät sekä ne, joihin tehtiin kokouksessa täydennyksiä. Muut pykälät päätettiin päätösehdotusten mukaisesti.
Tilinpäätös vuodelta 2025
Kaupunginvaltuusto merkitsi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2025 tiedoksi ja hyväksyi tilikauden 2025 tilinpäätöksen. Tilikauden tulos – 8 888 773 euroa siirretään taseen pääomaan edellisiltä tilikausilta kertyneisiin yli- ja alijäämiin.
Kaupunginvaltuusto myönsi vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.– 31.12.2025.
Arviointikertomus vuodelta 2025
Kaupunginvaltuusto merkitsi vuoden 2025 arviointikertomuksen tiedokseen. Valtuusto pyysi kaupunginhallitusta antamaan selvityksen kertomuksessa esiin tuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista. Valtuusto päätti myös, että selvitys annetaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2026 loppuun mennessä ja toimitetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen
Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden rakennusjärjestyksen.
Eron myöntäminen luottamustoimista ja uusien jäsenten valinta
- Kaupunginvaltuusto myönsi Markku Korhoselle eron kaikista Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1.7.2026 alkaen. Rainer Klemola nimettiin varsinaiseksi valtuutetuksi.
- Kaupunginvaltuusto myönsi eron luottamustoimista:
- Anssi Liesmalalle kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajan tehtävästä ja sivistyslautakunnan jäsenyydestä
- Hannu Riikoselle kaupunginhallituksen varajäsenyydestä
- Jari Lepistölle ympäristölautakunnan varajäsenyydestä
- Raine Klemolalle tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä ja
- Mikko Leppikalliolle ympäristölautakunnan jäsenyydestä.
- Kaupunginvaltuusto valitsi
- kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Anssi Liesmalan ja hänen varajäsenekseen Mark Nordbergin
- kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi Hannu Riikosen
- sivistyslautakunnan jäseneksi Mikko Leppikallion
- ympäristölautakunnan jäseneksi Jari Lepistön
- ympäristölautakunnan varajäseneksi Melinda Paunosen
- tarkastuslautakunnan varajäseneksi Sanna Venhon.
Karkkilaan sitoutuneet -valtuustoryhmän puheenjohtajan muutos
Karkkilaan sitoutuneet -valtuustoryhmä ilmoitti valtuustoryhmän puheenjohtajan muutoksesta. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii 2.9.2026 alkaen Eevi Myllylahti. Valtuusto merkitsi ilmoituksen tiedoksi.
Valtuustoaloitteet
- Varavaltuutettu Jari Lepistö ja 13 valtuutettua jättivät valtuustoaloitteen varavaltuutettujen osallistumis- ja tiedonsaantioikeuksien parantamisesta.
- Valtuutettu Jukka Pekkilä ja 26 valtuutettua jättivät valtuustoaloitteen luisteluradan toteuttamisesta Karkkilan torille talvikaudella.
Kirjallinen kysymys kaupunginhallitukselle
Valtuutettu Eino Huotari ja 14 valtuutettua jättivät kirjallisen kysymyksen kaupunginhallitukselle.
Kaupunginhallitus päätti 1.6.2026 perustaa johtavan rehtorin viran sekä resurssiasiantuntijan toimen 1.8.2026 alkaen. Päätösten yhteydessä todetaan, ettei tehtäviin ole varattu vuoden 2026 talousarviossa määrärahoja.
Talousarvion mukaan käyttötalous on kaupunginhallituksen ja lautakuntien toimintakatteiden osalta sitova. Tämä tarkoittaa, että toimintakatetta muuttavat määrärahojen korotukset pitää käsitellä valtuustossa.
Pyydämme kaupunginhallitukselta vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
1. Millä valtuuston hyväksymillä määrärahoilla kaupunginhallitus toteuttaa johtavan rehtorin viran ja resurssiasiantuntijan toimen ennen mahdollisten lisämäärärahojen hyväksymistä?
2. Miten kaupunginhallitus katsoo voivansa ottaa uudet tehtävät käyttöön ja siirtää henkilön uuteen virkaan ennen kuin tehtävien edellyttämät määrärahat on päätetty valtuustossa?
3. Mihin hallintosäännön tai talousarvion määräykseen perustuu kaupunginhallituksen toimivalta myöntää resurssiasiantuntijan tehtävää varten 26 000 euron määräraha?
Esityslista ja tarkastuksen jälkeen pöytäkirja löytyy kotisivuiltamme: https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026475
Kokouksen striimi on katsottavissa parin viikon ajan Karkkila-kanavalla: http://www.karkkilakanava.fi
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kaupunginvaltuuston kokous 15.6.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu kevätkauden viimeiseen kokoukseensa maanantaina 15.6. klo 18 Karkkilasaliin. Kokouksen esityslistalla on muun muassa seuraavat asiat:
Tilinpäätös vuodelta 2025
Kaupunginhallitus/tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se merkitsee tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2025 tiedoksi ja hyväksyy tilikauden 2025 tilinpäätöksen. Lisäksi esitetään, että tilikauden tulos – 8 888 773 euroa siirretään taseen pääomaan edellisiltä tilikausilta kertyneisiin yli- ja alijäämiin.
Kaupunginhallitus/tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.2025 – 31.12.2025.
Arviointikertomus vuodelta 2025
Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se merkitsee vuoden 2025 arviointikertomuksen tiedokseen. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto päättää pyytää kaupunginhallitusta antamaan selvityksen arviointikertomuksessa esiin tuoduista havainnoista, johtopäätöksistä ja suosituksista. Edelleen tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto päättää, että selvitys annetaan valtuustolle viimeistään lokakuun 2026 loppuun mennessä ja toimitetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.
Talous- ja väestöraportti 30.4.2026
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee talous- ja väestöraportin tiedokseen.
Karkkilan kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy rakennusjärjestysehdotuksen.
Keskeisimmät esitetyt muutokset rakennusjärjestykseen ovat:
- Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi § 23 on lisätty määräys talousveden saatavuudesta ja kohta kolme muutettu vanhan rakennusjärjestyksen mukaiseen sanamuotoon.
- Muutettu 2.Luvussa esiintynyt nimike puistomuuntamo yleismaininnaksi muuntamo.
- Rakentamisen luvanvaraisuus luku 6 on korjattu numeroinnit ja poistettu kohdat 1.jätevesijärjestelmän uusiminen 2.asunnon jakaminen ja yhdistäminen 3.kattomuodon muutos 4.lämmitysjärjestelmän muutos.
- Muokattu § 28.2 ilmoitusvelvollisuus lisäämällä sana valtion valvontaviranomaiselle ehdotuksen mukaisen valvontaviranomaisen eteen.
- Piharakentaminen § 32.2. lisätty määräys istutuksissa ei saa käyttää vieraslajeja
- Arvokkaan kulttuuriympäristöalueen § 26.1. lisätty kohta kolme merkittävistä arkeologisista alueista VARK
Eron myöntäminen luottamustoimista ja uusien jäsenten valinta
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää
- myöntää Markku Korhoselle eron kaikista Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1.7.2026 alkaen. Rainer Klemola nimetään varsinaiseksi valtuutetuksi.
- myöntää eron luottamustoimista seuraavasti:
Anssi Liesmalalle, kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajan ja sivistyslautakunnan jäsenen luottamustehtävästä;
Hannu Riikoselle, kaupunginhallituksen varajäsenen luottamustehtävästä;
Mark Nordbergille, ympäristölautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä;
Jari Lepistölle, ympäristölautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä;
Raine Klemolalle; tarkastuslautakunnan varajäsenen luottamustehtävästä ja
Mikko Leppikalliolle ympäristölautakunnan jäsenen luottamustehtävästä. - valita uudet jäsenet eroavien tilalle.
Valtuustoaloitteet kokouksessa
Esityslista on luettavissa täältä: https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026475
Tervetuloa seuraamaan kokousta paikan päälle tai striimin äärelle Karkkila-kanavalle: http://www.karkkilakanava.fi
Valtuuston kokouksen esityslistatiedote päivitetty päätöstiedotteeksi 16.6.2026 klo 12.00/ns