Kaupunginvaltuusto piti kokouksen maanantaina 27.4. Valtuusto hyväksyi kokouksessa kaikki käsitellyt pykälät päätösehdotusten mukaisesti.
Muun muassa seuraavista asioista päätettiin kokouksessa.
- Vattolan rantapuiston (Liistonkujan) uusi tonttijako ja uudet tonttien hinnat hyväksyttiin. Samalla Vattolan rantapuiston uusiin tonttien hintoihin päätetiin antaa 50 %:n alennus 30.4.2027 asti.
Liistonkujalla oli aiemmin kahdessa korttelissa yhteensä kahdeksan pientä (635–850 m2) tonttia. Kaikilla näillä tonteilla oli rakennusoikeutta 150 k- m2.
Tontit muutettiin nyt valtuuston päätöksellä viideksi isommaksi tontiksi (1113–1136 m2). Tonttien hinnat ovat päätöksen mukaan noin 78.332 eurosta 82.303 euroon, ja 30.4.2027 saakka hintoihin annetaan 50 %:n alennus. Rakennusoikeus tonteilla vaihtelee nyt 225 m2:sta 250 m2:öön. - Hyvinvointiraportti 2025 merkittiin tiedoksi.
- Henkilöstöraportti 2025 merkittiin tiedoksi.
- Investointien ja hankkeiden raportointi 31.12.2025 merkittiin tiedoksi.
- Tammikuun ja helmikuun talous- ja väestöraportit merkittiin tiedoksi.
- Kaupunginvaltuusto hyväksyi annetut vastaukset seuraaviin valtuustoaloitteisiin ja
totesi aloitteet loppuun käsitellyksi.
o Pitkäaikaistyöttömien tilanteen selvittäminen
o Elinvoimaa saunasta ja leirintäalueesta
o Kouluruokailun kehittäminen
o Alle 3-vuotiaiden lasten kotihoidontuen kuntalisä ja sisaruslisä - Kokouksessa jätettiin yksi uusi valtuustoaloite. Virpi Vuoristo esitti: Valtuustoaloite Karkkilan elinvoimalupauksen laatimisesta.
Kokouksen esityslista liitteineen ja tarkastuksen jälkeen pöytäkirja on luettavissa täältä: https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026454
Kokouksen striimi on katsottavissa Karkkila-kanavalla noin kahden viikon ajan: http://www.karkkilakanava.fi