Karkkilan ruukkimuseo Senkka
Kuukauden museoesineet
Ruukkimuseon ja Karkkilan kirjaston kuukausittain vaihtuvassa yhteisnäyttelyssä esitellään museon ja kirjaston kokoelmia. Kuukauden museoesineet voivat olla uusia tai vanhoja löytöjä museon kokoelmista tai niiden taustoista on löytynyt jotain ajankohtaista tai yllättävää.
Kuukauden museoesineet ovat esillä kirjastossa (mikäli ne kokonsa puolesta voidaan sinne viedä) ja taustoihin voi tutustua kirjaston aikuistenosastolla sekä näyttelyblogissa. Blogissa voi käydä myös kertomassa omia mietteitä ja muisteluksia näyttelyn aihepiiristä.
Tällä hetkellä kuukauden esineet löytyvät blogista takautuvasti aina vuodesta 2010 lähtien. Tällä sivulla tarinoita museoesineistä on julkaistu vuodesta 2025.
Valurin tähkä (tammikuu 2026)
Kun Suomen valimomuseo aikoinaan avattiin, hätkähdytti sen museokauppa monia alan ammattilaisia. Kovin monessa museossa ei museokauppaa vielä tuolloin ollut, ja varojen keräämistä kaupan avulla pidettiin joidenkin mielestä arveluttavana touhuna. Museossamme ei kritiikistä säikähdetty, vaan jatkettiin eteenpäin kehitellen koko ajan uusia tuotteita. Nykyään on vaikeaa löytää museota ilman jonkinlaista puotia.
Yksi museokauppamme legendaarisimmista tuotteista on vuonna 1996 myyntiin tullut Valurin tähkä, joka koostuu valurautaisesta kannusta, pronssisesta alustasta ja kuudesta teräspikarista. Alustan valmisti Pronssivalu Oy Turengista, ja sen valumalli valmistui Karkkilan malliavun, Hervannan ammattioppilaitoksen ja Karkkilassa toimineen Karin Valupajan yhteistyönä. Sorsalamppu-kaadin on Högforsilainen perinnemalli (kaadin oli ennen vanhaan valurin ensityön, öljylampun runko). Tälläkin kertaa kaatimet valettiin Högforsin tehtaalla, ja emaloitiin Asko Oy Upon valimossa Lahdessa. Ensimmäiset teräspikarit valmistettiin Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa, mutta myöhemmin valmistus siirrettiin Riihimäelle Sacotecin valimoon. Idea Valurin tähkään saatiin Högforsin 170-vuotisjuhlalahjasta, jossa oli samanlainen kannu ja kaksi pikaria.
Ensimmäiset viisi settiä olivat numeroituja ja ne myytiin suolaiseen hintaan Suomen isoimmille valimoille. Saaduilla varoilla oli museon toiminnalle suuri merkitys, sillä toiminnan jatkaminen oli ollut vaakalaudalla 1990-luvun vaikeina lamavuosina. Tämän jälkeen Valurin tähkä otettiin kauppaan normaaliin myyntiin, mutta edelleen todella korkeaan hintaan, aluksi 5000 mk, mikä pian laski 3000 markkaan. Vastaavat hinnat euroissa olivat 841 ja 505. Uusia tuotteita ei ole valmistettu enää 2000-luvun puolella, mutta tuotteita on riittänyt myytäväksi näihin päiviin saakka. Viimeisten kappaleiden hinta laski 170 euroon.
Nyt Valurin tähkän myynti on päättynyt ja ihan vihoviimeinen kappale siirrettiin museokaupasta museon kokoelmiin ja samalla kuukauden museoesineeksi.
Öxelösundin matkamuisto (joulukuu 2025)
Kuukauden museoesineenä on pieni lasipokaali, jollaisen saivat lahjaksi kaikki Karkkilan joukkueen jäsenet, jotka vuonna 1958 matkustivat Ruotsiin kohtaamaan kummikaupunkinsa Oxelösundin yleisurheiluottelun merkeissä. Urheilukisalla oli tuossa vaiheessa jo kymmenen vuoden perinteet ja se järjestettiin vuorotellen Karkkilassa ja Oxelösundissa. Viimeisen kerran näissä merkeissä oteltiin vuonna 1962. Ensimmäisissä kisoissa Oxelösund oli voitokas, mutta pian asetelma kääntyi päälaelleen, ja lopulta Karkkila dominoi kisoja.
Lasipokaalin kyljessä on kuva Oxelösundin kirkosta, ja esine on siis sikäläistä tuotantoa. Oxelösundiin perustettiin vuonna 1913 Oxelösund Järnverk AB, josta toimitetuista rautaharkoista on Högforsinkin tehtaassa valettu esineitä.
Metalliteollisuuden rinnalla aloitti vuonna 1927 Oxelösunds glasverk lähinnä strategisista syistä, sillä lasitehtaassa voitin hyödyntää koksiverkossa syntynyttä kaasua ja muita hukka-aineita samalla vähentäen syntynyttä jätettä. Lasitehdas oli paikkakunnan ensimmäisiä työpaikkoja, jossa myös naisten oli mahdollista työllistyä. Lasitehdas lakkautettiin vuonna 1970, mutta rautatehdas toimii edelleen.
Noin 100 kilometriä Tukholmasta etelään sijaitseva Oxelösund on Karkkilaa hiukan isompi paikkakunta ja siellä on suunnilleen 12 000 asukasta. Se perustettiin vuonna 1899 taajaväkiseksi yhdyskunnaksi ja vuonna 1950 siitä tuli kaupunki. Vuonna 1971 Oxelösund muuttui kunnaksi silloisen kuntauudistuksen myötä. Kummitoiminta alkoi sota-aikana, jolloin Karkkilasta siirtyi Oxelösundiin runsaasti sotalapsia. Osa lapsista jäi Ruotsiin pysyvästi. Vuonna 1960 uutisoitiin, että Oxelösundissa oli useita Karkkilasta tulleita ”siirtolaisia”. Kaksi heistä osallistui tuolloin yleisurheilukisaan Karkkilaa vastaan. Mahdollisesti nämä urheilijat olivat aikuiseksi kasvaneita sotalapsia.
Högforsin tulppaventtiili (marraskuu 2025)
Kuukauden museoesineenä on valuraudasta Högforsin valmistama tulppaventtiili, josta on lohkottu yksi kulma pois. Esineen mutterit ovat osittain ruostuneet ja käyttöhistoriakin oli pitkälti kadonnut. Tiedettiin ainoastaan, että se on Högforsin valmistama venttiili ja se on kuulunut vuonna 1960 avatun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin. Yleistä tietoa oli myös, että näissä valurautaventtiileissä oli ollut aikoinaan työnjako, jonka mukaan valuosat valmisti Högfors Karkkila mutta ne koneistettiin Högfors Salon tehtaalla.
Pienellä tutkimustyöllä tämäkin esine alkoi heräillä eloon. Suurin johtolanka oli esineessä olevat merkinnät. Ensinnäkin selvisi, että venttiili on pallografiittirautaa, jonka teollisen valmistuksen Högfors aloitti vuonna 1961 ensimmäisenä maassamme. Uuden raudan myötä tuotteen vetolujuus, kovuus ja kestävyys kasvoivat kymmeniä prosentteja. Samalla selvisi, että venttiili ei ole voinut olla museon kokoelmissa vielä museon avattua ovensa.
Esineestä löytyi merkintä, jonka perusteella venttiili on todennäköisesti valmistettu vuonna 1966. Vanhat tuoteluettelot vahvistivat tätä otaksumaa, sillä vuonna 1963 sitä ei tehtaan kuvastossa ole mutta kaksi vuotta myöhemmin jo on. Myös venttiiliin tarkka tyyppi selvisi: Tulppaventtiili No. 54236, jolla on säädetty veden, öljyn, bensiinin tai matalapainehöyryn virtaamista putkistossa. Tehtaan kuvastoissa sitä ei enää 1970-luvulta löydy. Kyseessä on siis vanha ja melko harvinainen pallografiittinen venttiili, sillä vielä 1960-luvun puolella melko kallista pallografiittirautaa käytettiin vain harvoin venttiileissä.
Venttiilistä irti lohkottu kulma kertoo, että esine ei ole koskaan päätynyt siihen käyttöön kuin on tarkoitettu. Melko suurella todennäköisyydellä venttiili on ollut messukäytössä, ja sen avulla on esitelty uuden ja ihmeellisen rautalaadun ominaisuuksia. Messukäyttö on loppunut viimeistään 1970-luvulle tultaessa, jolloin se lienee päätynyt osaksi tehdasmuseon kokoelmia. On mahdollista, että senkin jälkeen venttiiliä on käytetty esimerkiksi Kymin metalliteollisuuden ammattikoulun eli konepajakoulun oppitunneilla havainne-esineenä.
Feuerhand-myrskylyhty (lokakuu 2025)
Karkkilan museon historia yltää paljon pitemmälle kuin vuoteen 1989, jolloin sekä Valimomuseo että Työläismuseo avattiin. Paikakunnalla oli näitä ennen jo kotiseutumuseo sekä Högforsin tehdasmuseo, joiden suoria jälkeläisiä nykyiset museot käytännössä ovat. Jälkimmäinen museo piti majaansa punaisessa viljamakasiinissa, joka sijaitsee edellen Tehtaanpuistossa Tehtaanhotellin ja Bremerintalon välissä. Nykyään kyseisessä viljamaksiinissa toimiin Valimomuseon varasto.
Viljamakasiinista on jo ajat sitten siirretty pois museon arvokkain esineistö, koska se on kylmä varasto. Jotain pientä siellä vielä on. Viime kesänä huomasimme rakennuksen vintillä kattoparrussa roikkuvan ruosteisen myrskylyhdyn. Kävi ilmi, että se ei ollut rekvisiittaa, kuten oletimme. Se oli ihan oikea museoesiine – siihen oli merkitty diarionumero 136. Mietimme, olikohan myrskylyhdyllä tarinaa kerrottavanaan?
Tuo numero jo pelkästään kertoi, että kyseessä oli muinaisen Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin kuuluva esine. Lähtökohta ei ollut lupaava, sillä siihen aikaan esineiden kontekstitietoja ei ollut merkitty ylös. Esine oli luetteloitu nykyisen museon toimesta 1990-luvun puolivälissä, mutta tulos oli laiha senkin suhteen, sillä mainittuna olivat vain mitat, kunto ja nimi – ”Myrskylyhty”.
Myrskylyhty päätyi kuitenkin kuitenkin pintapuolisen konservoinnin kohteeksi. Onneksi esineessä oli vain pölyä ja kevyttä pintaruostetta, jotka lähtivät helposti pois. Sen verran peittävää ruoste kuitenkin oli ollut, että sen alta paljastui vuosikymmenten piilottelun jälkeen valmistajan nimi ja lyhdyn mallinumero. Kyseessä on Saksan Beierfeldissä valmistunut Feuerhand Nr. 323 –myrskylyhty. Feurhand oli aikakautensa johtava myrskylyhtyjen valmistaja ja toimii alalla edelleen. Yhteydenotto tehtaalle, ja sieltä selvisi, että lyhtyä on valmistettu vuosina 1927-35. Esine oli alkanut kertoa tarinaansa.
Kaikki Högforsin tehdasmuseon esineet ovat joko Högforsin valmistamia tai käyttämiä. Tässä tapauksessa jäljelle jäi vain jälkimmäinen vaihtoehto. Mihin voimakkaan laajenemisvaiheen keskellä ollut Högforsin tehdas olisi tarvinnut myrskylyhtyä vajaat sata vuotta sitten? Myrskylyhdyt ovat melkein aina ulkokäytössä, joten valimossa ja konepajassa sitä tuskin on tarvittu. Ennen sotia Högforsin maanviljelys eli huippukauttaan, ja sitä harjoittiin myös ihan tehtaan vieressä Karkin tilalla. Pidämme siis mahdollisena, että kuukauden museoesineemme on ollut käytössä maatalouden apuvälineenä pimeinä syys-ja talviltoina, kunnes se viimein täysin palvelleena on päätynyt viereisen museon kokoelmiin. Myrskylyhty ei itse tätä teoriaa meille pysty vahvistamaan mutta ei kiistämäänkään.
Urho Kekkosen lahja (syyskuu 2025)
Vuonna 1970 29.5. vietettiin Högforsin tehtaan 150-vuotisjuhlaa, jonne oli kutsuttu 1800 vierasta. Juhlan pääpaikka oli Karkkilan isoin sisätila eli Högforsin ostovarasto, joka nykyään tunnetaan Asemasuon hallina.
Juhliin oli kutsuttu myös presidentti Urho Kekkonen, joka ilmoittikin saapuvansa tapahtumaan. Högforsin tehtaalla presidentin ensivierailuun Karkkilassa valmistauduttiin huolella. Julkisivulautakunta puolestaan määräsi, että huonokuntoisten talojen julkisivut piti maalata. Lisäksi tehtaan konepajakoululle annettiin tehtävä valmistaa presidentti Kekkoselle uniikki lahja. Tällaiseksi valikoitui masuunista valmistunut ainoa jälkipolville säilynyt rautaharkko, josta leikattiin pieni pala irti. Harkon palasen rinnalle valmistettiin kimpale Kymenite-rautaa, joka oli kehitelty Högforsin tehtaalla. Molemmat palat asetettiin niitä varta vasten valmistettuun nahkakoteloon.
Juhlat onnistuivat erinomaisesti ja tapahtuma huomioitiin laajalti valtakunnan lehdistössä. Juhlan toteuduttua uhrattiin vain vähän palstatilaa sille pikkuseikalle, että yksi puuttui joukosta – nimittäin presidentti Kekkonen. Tästä saatiin lukea päivää ennen juhlaa paikkakunnan sanomalehdestä. Syynä poisjäännille olivat terveydelliset syyt. Perimätiedon mukaan Kekkosen lahja luovutettiin presidentin edustajalle.
Noin vuosi sitten Karkkilan museon henkilökunnalle selvisi, että perimätietoon ei ole aina luottamista. Eräässä palaverissa Componenta Karkkilan neuvotteluhuoneessa museoamanuenssin huomion kiinnitti hyllyn reunalla nököttävä laatikko, jossa oli kaksi metallikimpaletta sisällä. Laatikon ohessa ei ollut mitään selittävää tekstiä ja ehkäpä sen merkitys tehtaalla oli vuosikymmenten saatossa jo kokonaan unohtunut. Koskapa museon kokoelmissa on jo entuudestaan Kekkosen lahjaa varten lyhennetty masuunin harkko, joka on myös ollut kuukauden museoesineenä, ei kauan tarvinnut miettiä, mistä on kyse. Varsinkin, kun sisällön autenttisuuden vahvisti nahkapäällysteisen laatikon kannessa komeilevat vuosiluvut 1820–1970 ja Högforsin logo.
Elvis Presley (elokuu 2025)
Elokuun museoesine on Rock n’ rollin kuningas. Miten Elvis Presley ja Karkkilan ruukkimuseo Senkka liittyvät toisiinsa? Niin. Museon työntekijät pohtivat pitkään, mikä esine valittaisiin seuraavan kuukauden museoesineeksi. Työpöydän syövereistä kurkisti pieni Elvis-hahmo. Sehän se olisi! Suomen Valimomuseon amanuenssi oli aikanaan saanut sen lahjoituksena kokoelmiin eräältä Rautapäivien torikauppiaalta. Näin näppärä aasinsilta löytyi.
Torit ovat aina olleet kaupunkien vilkkaimpia ja suosituimpia keskuksia. Högforsin tori perustettiin 24.9.1889 ruukin alueelle nykyiseen Tehtaanpuistoon. Torilla myytiin pääasiassa elintarvikkeita, kuten perunoita, voita ja lihaa. Aluksi tori järjestettiin kahden viikon välein perjantaisin, mutta se vakiintui pian jokaviikkoiseksi. Vuonna 1917 torikauppa siirtyi Pyhäjärven kunnan järjestettäväksi, jolloin toripaikka siirtyi nykyisen Keskuspuiston alueelle. 1940-luvulle tultaessa vanha torialue alkoi käydä ahtaaksi, joten se siirtyi nykyiselle paikalleen seuratalo Pohjanpirtin viereen. Karkkilassa on edelleen toimivat ja vilkkaat toripäivät, mutta viime vuosina Högforsin ruukkialue on noussut torin rinnalle suosituksi markkina- ja tapahtumapaikaksi. Näyttää siis siltä, että olemme palaamassa sinne, mistä aikanaan lähdettiin.
Högforsin apteekin formaliinipullo (heinäkuu 2025)
Heinäkuun museoesine on Högforsin apteekin formaliinipullo. Viime kesän varastomuuton yhteydessä museon työntekijät löysivät vanhan ruskealasisen pullon. Pullon kyljessä olleen merkinnän avulla selvisi, että kyseessä oli Högforsin apteekista ostettu 40-prosenttinen formaliiniliuos. Edessä olikin mielenkiintoinen selvitystyö pullon historiasta ja käyttötarkoituksesta, jota toteutettiin yhdessä Karkkilan apteekki n sekä siellä pitkään työskennelleiden henkilöiden kanssa.
Kyseisen pullon tarkka ajoittaminen on hankalaa. Pullon pohjalla oleva merkintä K1 viittaisi, siihen, että se on Karhulan lasitehtaan valmistama. Lasitehtaan kuvastojen mukaan vastaavia lasipulloja olisi tehtaalla valmistettu ainakin vuonna 1926, mikä tukisi myös museon työntekijöiden arviota siitä, että pullo on peräisin 1920-luvulta. On kuitenkin mahdollista, että pullo on joko luultua vanhempi tai uudempi. Ajoitusta voidaan yrittää tarkentaa pullon kyljessä olevan tarran avulla, jossa lukee Högforsin apteekki. Koska merkintätarrassa lukee ”Högforsin”, eikä ”Karkkilan” apteekki, voidaan arvioida, että pulloa on myyty itsenäisen Karkkilan apteekin ensimmäisen apteekkarin aikana, eli vuosien 1918–1959 välillä. Tämä johtuu siitä, että tuolloin apteekin nimi oli ruotsinkielinen Apoteket i Högfors.
Vuotta 1918 pidetään Karkkilan apteekin perustamisvuotena. Sisällissodan taistelujen päätyttyä apteekkari Albin Ericsson sai senaatilta luvan perustaa Karkkilaan, silloiselle Uudenmaan läänin Pyhäjärvelle, ensimmäisen itsenäisen apteekin. Tätä ennen, vuodesta 1894 lähtien, Karkkilan apteekki toimi Vihdin apteekin haara-apteekkina. Ensimmäiset apteekit sijaitsivat Högforsin tehtaan lähteisyydessä, nykyisellä Turuntiellä, niin sanotussa Mänttärin talossa, joka purettiin 1980-luvulla. Lisäksi apteekki toimi apteekkari Ericssonin talossa kirkon vieressä 1950-luvun loppupuolelle asti, josta se muutti uuden apteekkarin mukana Grönholmin taloon Helsingintielle. Ennen nykyistä sijaintiaan K-Supermarketin rakennuksessa apteekki ehti toimia myös kaupungin torin läheisyydessä, Harjukadulla. Apteekilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys pienelle tehdaspaikkakunnalle.
Formaliini on formaldehydin vesiliuos, jota 1900-luvun alussa sai ostettua apteekeista ja rohdoskaupoista noin 25 markan hintaan. Vuonna 1941 julkaistussa Kotilieden lääkärikirjassa formaliinia suositellaan huoneiden, lakanoiden ja vaatteiden desinfiointiin. Formaliinidesinfektio suoritettiin ruiskuttamalla 2-prosenttista formaliiniliuosta huoneen lattialle, seiniin ja esineisiin. Vuonna 1923 Luonnonystävä-lehti suosittelee formaliinipesua ulkomailta tuotujen kauran ja ohran jyviin tarttuneiden noki-itiöiden hävittämiseen. Puutarhalehti puolestaan kehottaa käyttämään formaliinia kasvihuoneiden desinfiointiin. Suomen terveydenhoitolehti toteaa formaliinin olevan myös mainiota kärpäsmyrkkyä. Apteekkihenkilökunta muisteli, että formaliinia olisi aikanaan käytetty myös rapumertojen pesuun sekä kuolleiden eläinten säilömiseen. 1900-luvun alussa formaliinia käytettiin Suomessa siis pääosin tuholaisten torjumiseen, desinfiointiin ja puhdistustarkoituksiin. Nykyään formaliinia käytetään muun muassa hartsin valmistuksessa. Lääketieteen opiskelijat käyttävät sitä myös ruumiinavauksissa.
Malliviilarin öljypullo (kesäkuu 2025)
Kesäkuun museoesineenä on malliviilarin öljypullo. Suomen valimomuseo sai Högforsin valimosta v. 1988 kokoelmiinsa malliviilarin työpöydän monine eri varusteineen. Tuolloin varsin vähälle huomiolle jäi pöydän mukana tullut punainen ruiskupullo. Kun museon varasto muutti viime vuonna, kiinnitti pullo henkilökunnan huomion. Likakerroksen alta paljastui varsin nätti esine, jossa varsinkin pullon metallinen, komean kiiltäväksi ehostunut pumppuosa osoitti, että kyseessä ei ole mikään kertakäyttötuote tai tusinatavara. Pullon sisällä oli jotain öljyntapaista ainetta.
Pullon kyljessä oli tekstiä, joka osoitti, että Fix-merkkinen pullo oli valmistettu Sveitsissä Küntenissä Birchmeierin tehtaalla. Kyseessä on yksi maailman johtavista suihkepullojen valmistajista, joka on aloittanut toimintansa jo v. 1876. Tehtaan edustaja vastasi museon tiedusteluun, jolloin selvisi, että pumppumekanismi on valmistettu galvanoidusta messingistä, ja pullon valmistus ajoittuu 1970-80 -lukujen taitteeseen. Museolla oli pullo jo aiemmin ajoitettu viimeistään 1970-luvulle, sillä tuskinpa vuonna 1988 museolle lahjoitettu esine on tuolloin kovin uusi ollut – varsinkaan, kun pullo oli ilmiselvästi ollut ahkerassa käytössä.
Sisu Axlesin tukivarsi (toukokuu 2025)
Kuukauden museoesineenä on Sisu Axlesin Componetalta tilaama akseliston tukivarsi, jollaisia käytetään kuorma-autotyyppisissä erikoisajoneuvoissa. Komponentti on tyypillinen Sisu Axlesille; heidän periaatteenaan on moduloida akselistojen rakenteita niin, että samoja komponentteja voidaan hyödyntää useissa eri sovelluksissa. Tukivarsi on upouusi, mutta vastaavia Componenta Castings Oy Karkkila on valmistanut jo joitakin vuosia.
Sisu-merkkisiä kuorma-autoja oli valmistanut 1930-luvun alkupuolelta Helsingissä toimiva Suomen autoteollisuus Oy, mutta se luovutti sota-aikana 1943 Vanajalle perustetulle Yhteissisu Oy:lle viideksi vuodeksi yksinoikeuden Sisu S-22 -kuorma-autojen valmistukseen. Tässä vaiheessa myös Högforsin tehdas astui kuvioihin mukaan, sillä sen tehtävänä oli varustaa ajoneuvot vaadittavilla sylinteriryhmillä ja muilla valuosilla.
Hanketta varten Högfors sai luvan 20 000 m²:n lisärakennuksille. Pian sodan jälkeen Högforsilta tilatut valuosat korvattiin ulkomaisella tuontitavaralla, joten lisärakennukset jäivät muuhun käyttöön. Sodan jälkeen Högforsin valimo alkoi siirtyä pikkuhiljaa tilausvalimoksi, jolloin sota-aikana solmituista yhteistyökumppanuuksista muodostui tärkeitä asiakkuuksia. Sisu onkin, muodossa tai toisessa, pysynyt paikallisen valimon, nykyään siis Componentan, asiakkaana näihin päiviin saakka.
Sisun akselistot valmistettiin varsin pitkään Helsingissä, mutta vuonna 1985 Sisu Auton uusi akselitehdas valmistui Hämeenlinnaan. Kymmenen vuotta myöhemmin tehtaasta muodostettiin tytäryhtiö nimeltä Sisu Akselit Oy, josta käytetään nykyään yleisemmin nimeä Sisu Axles. Samana vuonna Partek osti Sisun, mutta Sisu Axles jäi erilliseksi yritykseksi. Vuonna 2011 yritys päätyi ulkomaiseen omistukseen, kun yhdysvaltalainen Marmon Holdings, Inc. osti sen koko osakekannan. Sisu Auto ei siis omista enää minkäänlaista osuutta yrityksestä, vaikka onkin yhä yksi merkittävimmistä asiakkaista.
Puuhiomon hiomakivet (huhtikuu 2025)
Moni on ihmetellyt Högforsin tehtaanpuistossa punaisen viljamakasiinin vieressä nököttäviä pyöreitä kiviä? Ne ovat Wattolan puuhiomon hiomakivet, jotka tuotiin paikoilleen vuonna 1960, kun viljamakasiinissa avattiin Högforsin tehdasmuseo.
Wattolan puuhiomo oli osa Högforsin tehdasta. Puuhiomo avattiin vuonna 1893 ruukinpatruuna Wolter Ramsayn toimesta. Uutta tehtaan osaa ei voitu nimetä Högforsin puuhiomoksi, koska Kymijoen vesistön varrella oli jo sen niminen, vastaava laitos. Uuden puuhiomon oli tarkoitus toimia aluksi erillisenä yrityksenä, mutta se yhdistettiin jo vuonna 1894 Högforsin tehtaaseen. Uusi tehdaskokonaisuus sai riesakseen todellisen nimihirviön – Högforsin tehdas ja Wattolan puuhiomo. Nykyinen Massakosken seutu todellakin oli aiemmin kuulunut Vattolan kylän maihin, joten siitä siis tehtaan nimi.
Ramsayn tavoitteena oli suunnata ruukin tuotanto enemmän puuteollisuuden pariin. Puuhioketta käytettiin paperin ja pahvin valmistukseen, joten kysyntää oli olemassa. Tehtaalla työskenteli 30-40 henkilöä, joista kolmannes oli naisia, joita ei konepajaan tai valimoon pestattu vielä pitkään aikaan.
Varsin pian uuden tehtaan ongelmaksi havaittiin veden pinnan korkeuden vaihtelut. Tehtaan koneet toimivat vesivoimalla, joten kuivina kausina koneiden teho oli huono. Parhaimpina vuosina puuhioketta valmistui 1900 tonnia, mutta kuivina vuosina tuotanto saattoi jäädä 270 tonniin. Lopulta puuhiomon toiminta lakkautettiin vuonna 1922. Tehtaan rakennukset purettiin lukuun ottamatta sen yhteyteen vuonna 1915 rakennettua sähkövoimalaitosta. Voimalaa ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1923, ja se on edelleen toiminnassa.
Tehtaassa oli kuusi hiomakonetta, joissa kussakin oli hiomakivipari. Kuorittu ja sopivan kokoiseksi pätkitty puupölli painettiin pyöriviä kiviä vasten, jolloin puusta irtosi kuituja. Saatu puuhioke seulottiin ja koottiin arkeiksi, jotka työnnettiin puristimeen, jossa arkeista poistetiin liika vesi. Hiontatarkoitukseen eivät kelvannet ihan mitkä tahansa kivet, sillä ne hankittiin tukholmalaisesta G. Hartmannin Koneliikkeestä.
Hammaspyörän segmentit (maaliskuu 2025)
Maaliskuun museoesineenä on Karkkilan kaupungintalon veturiaulassa v. 2013 lähtien seissyt Santasalon hammaspyörän segmentti. Tarkemmin katsottuna kuitenkin selviää, että kyseessä on kaksi segmentin osaa, jotka on pultattu toisiinsa kiinni. Kokonaisessa hammaspyörässä olisi ollut 10 osaa ja sen halkaisija olisi 5,8 metriä.
Segmentit esittelevät suomalaista valimo- ja konepajateollisuutta harvinaisen monipuolisesti. Kymin Metalli (siis Högfors), osti helsinkiläisen teollisuuden vaihteita valmistavan Santasalon omistukseensa v. 1971. Vähitellen tehtaan toiminnat siirtyivät Karkkilaan, ja Santasalo valtasi perinteikkään Högforsin konepajan tilat.
Hammaspyörät ovat teollisuusvaihteiden oleellisin osa, ja niitä oli Högforsin valimossa valettu jo ennen yrityskauppoja. Högfors oli maamme johtava valuraudan valmistaja, joka v. 1961 aloitti Suomessa ensimmäisenä aiempaa paljon kestävämmän valuraudanraudan, eli pallografiittiraudan, valmistuksen. Juuri tästä raudasta voitiin valmistaa parhaat hammaspyörät. Högforsin tehtaalla kehiteltiin 1970-luvun alussa pallografiittiraudan pohjalta vieläkin kestävämpi valurauta (Kymenite), joka nykyään tunnetaan ADI-rautana. Näin Santasalon hammaspyöristä tuli entistäkin kestävämpiä ja suositumpia.
Erityisen isokokoisten hammaspyörien valaminen oli hankalaa, kunnes v. 1978 Högforsin tehtaalla saatiin ajatus valaa hammaspyörät segmenteistä, jotka voitiin myöhemmin konepajassa pultata toisiinsa kiinni. Idea oli vallankumouksellinen ja myynti sen mukaista. Juuri näitä isokokoisia hammaspyöriä museoesineemme edustaa.
Hammaspyöriä valettiin Högforsin valimon maakaavaamossa v. 1991 saakka. Tämän jälkeen Componenta-konsernin sisäisten järjestelyiden myötä maakaavaamo siirrettiin Iisalmen valimoon (nyk. Suomivalimo), jossa nämä segmentit on valettu – tietenkin ADI-raudasta – v. 2007. Nämä segmentit eivät päätyneet teolliseen tuotantoon, vaan Santasalo otti ne mannekiiniksi; ne ovat olleet messukäytössä mm. Kiinassa. Santasalo oli jo v. 1999 myyty Metsolle, ja konepaja vaihtoi nimekseen aluksi Santasalo Gears. Konepajan (Moventas), toiminta suurimmilta osiltaan Karkkilassa lopetettiin 2012 ja segmentit lahjoitettiin Valimouseon kokoelmiin.
Sivustoa päivitetty 30.1.2026 /mh