Fagerkullan Pakari
Pakarin tiloja voi vuokrata yksityistilaisuuksiin, puh. 0500 9383 37
Vanhan Fagerkullantien varrella, Työläismuseon alueella, sijaitseva entinen leivintupa eli pakari täytti vuonna 2019 kunnioitettavat 100 vuotta. Tiilinen pakari rakennettiin vuonna 1919 Fagerkullan ja Haukkamäen asukkaiden yhteiseksi leivintuvaksi. Rakennuksessa oli kaksi suurta leivinuunia sekä pakarin hoitajien asunnot. Pakari oli pyykkituvan ja saunan ohella työläisperheiden emäntien tärkein kohtauspaikka, jossa vaihdettiin viimeisimmät kuulumiset. Vuosikymmeniä kestäneen leipomisen jälkeen pakarille keksittiin uutta käyttöä. Rakennuksessa toimi 1960 - 1970-luvulla Osuusliike Tuen pesula, ja sen jälkeen vuoteen 1994 asti metalliverstas.
Pakari on varattu vuonna 2025 seuraavina päivinä: 3. - 5.1., 14. - 16.1., 31.1. - 2.2., 14. - 16.2., 21. - 23.2., 27.3., 3.4., 4. - 6.4.,10.4., 11. - 12.4., 13.4., 24.4. - 27.4., 2. - 4.5., 25.5., 30.5. - 1.6., 6.-8.6., 12. - 15.6. (Rautapäivät), 28.6., 5.7.,12.7., 20.7., 9. -10.8., 13.8., 23.8., 30.8., 6.9., 13.9., 17.-19.10., 24.10., 8.11., 15.11.
Pakarin rakentamisvaiheet
Högforsin ruukin alueella oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa monta leivintupaa eli pakaria. Osa pakareista oli erillisiä rakennuksia, osa oli asuinrakennusten yhteydessä toimivia leivintupia. Leivintupia oli Vanhassakylässä saunottajan asunnon yhteydessä, Tehtaanpuistossa Bremerin talon vieressä ja Nyhkälässä Takon talon alakerrassa. Fagerkullassa oli aikoinaan peräti kolme pakaria, joista kaksi Teatteri-talossa ja Käpylässä. Ennen Fagerkullan tiilisen pakarin rakentamista samassa pihapiirissä oli ollut jo 1800-luvulla valmistunut puurakenteinen pakari- ja saunarakennus. Rakennus paloi vuonna 1916. Uuteen pakariin tehtiin kaksi erillistä 37 neliön kokoista leivintupaa, joihin kumpaankin oli oma sisäänkäyntinsä. Toinen pakarin leivintuvista oli tarkoitettu fagerkullalaisille ja toinen haukkamäkeläisille. Leivinuunit olivat huoneitten perällä, ja niiden vieressä oli pakarin hoitajien noin 11 neliön kokoiset hellahuoneet. Pakarin pihan puolella oli alun perin puusta rakennettu harjakattoinen avokuisti, jossa oli sisäänkäynnit leivintupiin. Puinen avokuisti muutettiin myöhemmin tiiliseksi umpikuistiksi. Pakarissa oli aluksi pärekatto, joka katettiin vuonna 1936 tiilillä.
Pakarissa leivottiin leipää ja piparkakkuja
Leipominen aloitettiin taikinan valmistuksella, jonka tehtiin kotona. Taikina piti sekoittaa tiinuun vähintään päivää ennen leipomista. Hapannut taikina vietiin sitten tiinussa vesikelkalla tai käsirattailla pakariin. Talvella tiinu piti peittää hyvin, ettei taikina jäähtynyt, sillä kylmennyt taikina ei noussut kunnolla. Leivonta pakarissa aloitettiin varhain aamulla ja monesti perheen miesväki vei töihin mennessään tiinun leivintuvalle. Huolella valitut polttopuut tuotiin jo edellisenä päivänä pakariin kuivumaan, jotta pakarin hoitaja saattoi aloittaa lämmityksen mahdollisimman varhain. Pakarin käytöstä perittiin pieni maksu, joka suoritettiin hoitajalle vuoroa varattaessa.
Uunin lämpenemistä odoteltaessa taikinasta leivottiin ohuita leipiä, jotka koristeltiin pinnalta veitsen hamarapuolella tai sahanterällä. Taikinaan lisättiin toisinaan niityiltä kerättyjä kuivattuja kuminoita. Leipiin tehtiin vartaisiin ripustamista varten reiät lehmänsarven pätkällä tai peltisuppilolla eli truutilla. Juuri ennen uuniin laittamista leipiin pisteltiin vielä reikiä, jotta niistä ei tulisi kohokuorisia. Pakarin hoitajat, Ooperska ja Perhelska, auttoivat usein leipomisessa, jotta leivät saatiin nopeasti nousemaan.
Kun leivinuuni oli lämmennyt, vedettiin hiilet ja tuhka uuniluudalla ulos. Luuta oli pitkä seiväs, jonka toiseen päähän oli rautalangalla sidottu männynoksia. Ennen leipien paistaminen aloittamista uuniin heiteltiin kourallinen karkeaa suolaa, ettei arina olisi liian kuuma. Uuniin mahtui kerrallaan noin 30 leipää. Kun leivät olivat paistuneet, ne pujoteltiin kattovartaisiin 1 - 2 viikoksi kuivumaan. Lopuksi leivät vietiin asunnon vintille leipätynnyriin säilöttyinä. Yhteen vartaaseen mahtui 30 leipää. Joskus vartaat sekoittuivat, eikä oikeasta leipojasta ollut varmuutta. Kun vartaisiin keksittiin laittaa nimilaput, leipomusten sekoittumisilta voitiin välttyä.
Leipää leivottiin yleensä pari kertaa kuussa, leipomiskertojen ja leipämäärien lukuun vaikutti perheen koko. Yhdellä kertaa leivottiin 1 - 2 uunillista, joskus jopa viisi. Leivän lisäksi pakarissa leivottiin pullaa, piparkakkuja ja Hanna-tädin kakkuja, joita mahtui paistumaan kymmeniä kerrallaan suurille uunipelleille. Koska uuniin ei kunnolla nähnyt, sai piparien paistamisessa olla tarkkana, etteivät ne päässeet palamaan. Pääsiäisenä pakarissa tehtiin mämmiä, johon joskus sekoitettiin perunaa. Uunin jälkilämmössä paistettiin usein myös laatikkoruokia, kuten peruna- ja silakkalaatikkoa.
Pakarissa tehtiin suursiivous aina ennen juhannusta ja joulua. Siivouksen aikana ikkunat pestiin koivunoksista tehdyillä sudeilla. Leipälaudat ja niiden kannatinpukit kannettiin ulos ja pestiin. Pakarin tilat jynssättiin juuriharjoilla.
Pakarin käyttö alkoi hiipua 1950-luvulla. Käynnit leivintuvassa harvenivat ja viimein loppuivat kokonaan. Perheenemännät alkoivat ostaa leipänsä valmiina kaupoista. Se mitä vielä leivottiin, voitiin paistaa kotikeittiön uunissa.
Osuusliike Tuen pesula Pakarissa
Pakarissa toimi vuosina 1960 - 1977 Osuusliike Tuen pesula. Pakarin leivinuunit purettiin ja tilalle tuotiin kolme pesukonetta sekä höyryprässi ja -mankeli. Pesulassa työskenteli 10 työntekijää, jotka käsittelivät kahdeksan tunnin työpäivän aikana noin 200 kilo pyykkiä, jota tuli Karkkilasta, Pusulasta ja Pyhäjärveltä Tuen myymälöiden välityksellä. Pesulassa pestiin myös Tuen hotelli-ravintola Rautaruukin pyykkiä ja alkuvaiheessa Karkkilan kauppalan sairaalan pyykit.
Pesulaan otettiin kerallaan käsiteltäväksi yhden asiakkaan pyykki. Kirjoista tarkistettiin, oliko pyykin lähettäjä jo ennestään pesulalle tuttu. Aikaisemmin pesulan palveluita käyttäneen nimi ja tunnusnumero löytyivät luettelosta. Pestävät pyykit lajiteltiin ja luetteloitiin. Samalla tarkistettiin, oliko niissä entinen numero tallella. Ellei numeroa ollut tai se oli niin kulunut, leimattiin tekstiileihin asiakkaan sukunimen ensimmäinen kirjain ja hänen tunnusnumeronsa. Leima lyötiin siististi jonnekin näkymättömään paikkaan. Leimauksen ja pesun välillä piti odottaa vähintään vuorokausi, ettei leima liuennut pesuveteen. Ellei leimaa voitu laittaa, ommeltiin vaatteeseen erillinen merkki.
Leimauksen jälkeen pyykki punnittiin ja laitettiin pesukoneeseen. Pesulan koneet olivat moderneja koneita, jotka esipesivät, pesivät, huuhtelivat ja linkosivat pyykit. Koneisiin mahtui kerrallaan 15 kiloa kuivaa pyykkiä konetta kohti. Esipesu kesti 15 minuuttia, varsinainen pesu noin 20 minuuttia ja lopuksi koneet tekivät 6 - 7 huuhtelua sekä linkouksen. Pesujauhetta kului melkoisia määriä, noin 500 kiloa kuukaudessa. Jauhe tuotiin pesulaan 20 ja 25 kilon säkeissä. Vettä kului myös runsaasti, mutta sen määrää ei tarkemmin laskettu, sillä veden suhteen pesula oli omavarainen. Vesi saatiin läheisestä lähdekaivosta.
Pesun ja linkouksen jälkeen pyykki oli valmis mankeloitavaksi. Paksummat vaatekappaleet jouduttiin asettamaan joksikin aikaa kuivauskaappiin, jossa ne höyryn avulla kuivuivat lopullisesti. Mankelointi tai silitys, vaatekappaleen mukaan, tehtiin höyrymankelissa ja höyryprässissä. Valmiit vaatteet laskostettiin pinkkoihin ja pakattiin asiakkaiden tuomiin koreihin ja laatikkoihin. Pakkausvaiheessa tarkistettiin vielä, että asiakas sai kaiken lähettämänsä pyykin takaisin.
Päivitetty 4.9.2025/tk
0500 9383 37
