Anniskelukonsertti Room Full of Hendrix – Jimi Hendrix tribute Kino Laikassa
Liput 25 €
Osta liput: www.kinolaika.fi
Juho ”Kihara” Pitkäsen luotsaama Jimi Hendrix-tribuutti täyttää nimensä mukaisesti tilan Hendrix -musiikin tukevalla ja tanakalla äänimassalla. Jimin kuolemattomat klassikot tarjoillaan autenttisella otteella ja asenteella höystettyinä. Keikoilla kuullaan tunnettujen hittien ohella vähemmän soitettuja helmiä. Bändi koostuu huippuosaajista, joita yhdistää rakkaus Jimi Hendrixin musiikkiin. Juho ”Kihara” Pitkänen on tunnettu Hendrix -taitajana, joka esitti Jimin roolin Aleksanterin teatterin Club 27 -musikaalissa. Hendrix on itselleni suurin vaikuttaja kitaransoittoon. Hänen musiikkiaan esitettäessä on teknistä toistamista tärkeämpää päästä kiinni Jimin mielenmaisemaan ja sen kautta musiikin ytimeen.Koen että tämä henki kanavoituu orkesterimme keikoilla yleisölle mahdollisimman autenttisesti, Kihara kertoo.
Kihara esiintyi Kino Laikassa 31.8.2024 The Renegades Revisited -kokoonpanossa rumpali Graham Johnsonin ja Pekka Tiilikainen and the Beatmakersien kanssa. Yhtyeen rytmiryhmänä toimivat luotettavat musiikkialan konkarit. Bassossa Remun ja monen muun artistin taustajoukoissa pitkän uran tehnyt Hannu Sormunen ja rummuissa mm. Jiri Nikkisen Beatles -yhtyeestä tuttu Jarkko Rantanen.
Kokoonpano:
Juho ”Kihara” Pitkänen – laulu, kitara
Hannu Sormunen – basso, taustalaulu
Jarkko Rantanen – rummut

