Kirjastogalleriassa on esillä 2. – 26.2.2026 Sampo Mäkelän akvarellimaalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Kulttuuri ja taide
Tapahtumat
Kalenteri / Tapahtumat
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
1 tapahtuma, |
1 tapahtuma, |
1 tapahtuma, |
2 tapahtumat,
-
Perinteiset Karkkilan Rautapäivät järjestetään myös tänä vuonna viikko ennen juhannusta. Tapahtumapäivät ovat torstaista 11.6. – sunnuntaihin 14.6. Vuoden 2026 tapahtuma on järjestyksessään jo 17. Tervetuloa mukaan! Rautapäivien ohjelmiston suunnittelu käynnistyy ideointipalaverissa torstaina 26.2.2026 klo 15 Karkkilan kaupungintalon alakerrassa (päivätoimintakeskuksen sisäänkäynti), paikkana on luokka 220, Valtatie 26 D. Karkkilalaiset yhdistykset, yritykset ja muut kaupungin sidosryhmät ovat […] |
0 tapahtumat,
|
2 tapahtumat,
Lauantaina 28.2. klo 13 Kajander kertoo näyttelyssä omasta taiteestaan sekä taiteesta sisustuksessa Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
3 tapahtumat,
Havu verhoomo & putiikin Pihkassa -galleriatilassa maaliskuun ajan nähtävillä Urpuliisa Kuosmasen maalauksia. Urpuliisa Kuosmanen on Lohjalla asuva ja työskentelevä harrastelija maalari. Hän käyttää töissään akryylivärejä ja maalaa mielellään erilaisia kasveja tai esimerkiksi naivistisia maisemia. ¨Väri maailmani on tällä hetkellä kirkas ja iloinen. Saan väreistä itselleni iloa ja voimaa. Toivonkin, että työni tuovat iloa ja hyvää […]
Ilmainen
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
1 tapahtuma, |
3 tapahtumat,Kirjastogalleriassa on esillä 3. – 26.3.2026 Vihdin Kameraseuran vuosinäyttely. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
-
Satakielikuukauden kulttuurikioskit Karkkilan kaupunginkirjaston (Valtatie 26 E) aulassa tiistaina 3.3.2026 klo 17-19. Tutustu Italian, Kiinan, Afganistanin ja Syyrian kulttuureihin ja tapoihin. Jokaisessa kioskissa on kustakin maasta kotoisin oleva henkilö vastaamassa kysymyksiin ja voit harjoitella tuttuja fraaseja eri kielillä. Kahvitarjoilu. Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman […] |
3 tapahtumat,
-
Työväenopiston luentosarja Karkkilan historiasta on tulossa jälleen maaliskuussa. Luennot järjestetään keskiviikkoisin klo 17.30 – 19.00 kirjastossa (Valtatie 26 E). Luentosarjan aikataulu on seuraava: 4.3.2026 Elämää Karkkilassa eli silloisella Pyhäjärvellä 150 vuotta sitten (luennoitsijana Tommi Kuutsa), 11.3.2026 Högforsin suurmiehiä: Gustaf Arppe & Matti Mäyrä (luennoitsijana Janne Viitala), 18.3.2026 Karkkila eli silloinen Pyhäjärvi 100 vuotta sitten […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
||
3 tapahtumat,
-
Tervetuloa kuuntelemaan musiikkia maailmalta Kirjastogalleriaan! Torstaina 12.3.2026 klo 17.30 Toshitake Shinohara, Sanna Hilska & Juha Pihlaja Sharan Nav Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! Tilaisuus on osa kirjaston Kohtaamispaikka -hankkeen ja Satakielikuukauden ohjelmaa. Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden ja YK:n rasisminvastaisen päivän 21.3. välissä. Monikielisyys näkyy […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
||||
3 tapahtumat,
-
Lyhyitä varjoteatteriesityksiä eri maiden kansansaduista Karkkilan kaupunginkirjaston Kirjastogalleriassa maanantaina 16.3.2026 klo 17.30-18.00. Satakielikuukausi on äidinkieltä ja kielellistä moninaisuutta juhliva jakso, jota vietetään Kansainvälisen äidinkielen päivän 21.2. ja Maailman runouden ja YK:n rasisminvastaisen päivän 21.3. välissä. Monikielisyys näkyy erilaisten kohtaamisten, keskustelun, projektien, taiteen ja yhdessä tekemisen kautta. Lisäksi: Koraaninäyttely 24.2. - 21.3.2026 Ääniretki maailmalle -huone 3.3.- […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
||||
2 tapahtumat,
-
USKOMATON TAIKASHOW SAAPUU KARKKILAAN! Karkkilasaliin saapuu 27.3.2026 perjantaina klo 19.00 televisiostakin tutun taikurikaksikon Aatun & Jarin mukaansa tempaava taikashow. Suosittu esitys on kiertänyt Keski-Suomessa viime syksyn, mutta nyt on aika täysin uusien paikkakuntien. Reilu tunnin mittainen koko perheen show on sekoitus taikuutta, mentalismia, illuusioita ja hulvattoman hauskaa komiikkaa. Esitykseen on tuotu runsaasti show-elementtejä ja se […] |
4 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […]
H.P. Lovecraft: Cthulhun kutsu Ohjaus: Aarne Linden Dramatisointi: Aarne Linden Apulaisohjaus: Juha Dunder Lavastus: Aarne Linden ja työryhmä Puvustus: Liisa Nikander Äänisuunnittelu: Aarne Linden Esitystekniikka: Topi Lehtonen Valokuvat: Ilari Leskinen Tuotanto: Milla Malmberg ja Tanja Malo / Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyyti ry. Rooleissa: Juha Dunder: Henry Wilcox / Merimies Mia Flygar: Frances Thurston / Cassilda / Briden […]
15€ - 22€
|
2 tapahtumat,
Galleria Bremerissä on esillä taiteilija Marja-Leena Kajanderin teoksia. Tekniikaltaan teokset ovat kollaaseja ja materiaalimaalausta, joissa kolmiulotteinen muoto ja pinnan tekstuuri ovat tärkeässä osassa teoksen kokonaisvaltaista kuvakieltä. Teosten ekologisuus on tarkkaan harkittua. Maalausten rouhea tekstiili on karheata juuttia ja se saa mielellään olla jo kertaalleen käytettyä. Tekniikka sisältää ainoastaan luonnonmateriaaleja kuten pellavaa, juuttia, perinteistä pohjustetta sekä jänisliimaa. […]
Ali Jaakko Sulevi Sandholmin 70-v. kuvataidenäyttely (8.2. - 12.4.2026) Kuvataiteen harrastajan Ali Sandholmin maalauksia ja vesiväritöitä on esillä Galleria Bremerin Huonegalleriassa. Näyttely on pystytetty hänen 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Teokset ovat vain pieni otos Alin kuvataideharrastuksesta ja aiheina ovat hänelle tärkeät luonto ja eläimet. Myös Alin rauhallinen luonne näkyy hänen töissään. Ali Sandholm syntyi Lohjan Lieviöllä viisilapsiseen perheeseen. Ali […] |
||||
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,

Säveltäjä Olli Lindholm -konsertti Karkkilasalissa (Anttilankatu 2-4) pe 3.4. klo 19! Keväällä 2025 toteutettu Säveltäjä Olli Lindholm -kiertue osoitti, miten vahvasti Ollin sävellykset yhä puhuttelevat. Konsertit keräsivät paljon yleisöä ja runsaasti koskettavaa palautetta. josta välittyi selkeä viesti: näitä kappaleita ja kertomuksia halutaan kuulla lisää. Konsertit saavat jatkoa keväällä 2026! Illan ohjelma rakentuu jälleen Ollin sävellysten […]
35€