Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1.-29.6.2026 tanssiopisto Vinhan 20-vuotisnäyttely. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
5 tapahtumat,
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1.-29.6.2026 tanssiopisto Vinhan 20-vuotisnäyttely. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
-
Tervetuloa metsäretkelle kiertämään Konnankieppi. Tavataan Käpylän yleisurheilikentän parkkipaikalla osoitteessa Käpyläntie. Retkelle ovat kaikki tervetulleita ja toivomme mukaan eri-ikäisiä liikkujia. Retki sopii mainiosti myös kesäloman aloittaneille koululaisille. Varaa mukaan vesipullo ja evästä. Säävaraus. Lisätietoja Konnakiepistä Konnankieppi Karkkila - Luontoon.
Ilmainen
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] Mölkynpeluuta kesä-elokuussa maanantaisin klo 17-18 Sirkan puistossa, Helsingintie 16. Syyskuussa säävarauksella. Mölkynpeluun järjestävät Karkkilan Karjalaseura ja Eläkeliiton Karkkilan osasto. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa mölkkäämään!
Karkkilan Frisbeegolfkerho järjestää viikkokilpailuja Karkkilan Frisbeegolfradalla joka viikon maanantaina klo 18:00. Kilpailut järjestetään koko kesän ajan syyskuulle saakka. Kilpailumuotona on kuukauden viimeistä maanantaita lukuunottamatta yksilökilpailu ja kilpailut käydään GOLD-2024 radalla. Kuukauden viimeisenä maanantaina kilpailut pidetään parikilpailuna. Tarkemmat tiedot kilpailuista ja ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä https://dgmtrx.com/3558775 Tietoa Karkkilan Frisbeegolfkerhon toiminnasta https://www.karkkilanfg.com/ |
4 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Tervetuloa ulkoilemaan puistojumppaan Tehtaan hotellin puistoon, osoite Bremerintie 2. Klo 17.00-17.50 Milla Malmberg ohjaa helppoja ja hauskoja tanssiharjoituksia kaikentasoisille. Klo 18.00-18.50 Outi Heiniö ohjaa kehoa rauhoittavaa ja rentouttavaa liikuntaa. Oma alusta mukaan. Maksutonta, ei ennakkoilmoittautumista. Säävaraus.
-
Lasten, nuorten ja perheiden kesälukukampanja Lukuloikka käynnistyy kesäkuun alussa Karkkilan kaupunginkirjastossa. Lukukampanjan aloituksessa tiistaina 2.6. kello 18-19 kirjastosta tuttu Saara Rikalainen kertoo tuoreesta varhaisnuorten romaanistaan Sivuloikkia, Henriikka! (Aikamedia 2026). Etelä-Suomen Kanihyppääjät ry esittelee kaneja ja kanihyppyä. Tule katsomaan kun kanit hyppäävät ja kysymään lajista lisää. |
7 tapahtumat,
Mukava ryhmä, jossa puhumme suomalaisesta työelämästä helpolla suomen kielellä.
Ilmainen
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää kesäkeskiviikkoisin 3.6.- 26.8. klo 16-20. Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila
4€
-
Miikka Hakomäki (alttoviulu) ja Jonne Grans (kitara) esiintyvät Karkkilan kaupunginkirjastossa (Valtatie 26 E) keskiviikkona 3.6.2026 kello 18. Kesäyön unelmia -konsertin ohjelmassa kuullaan mm. Sibeliuksen Valse triste, Toivo Kuulaa ja Robert Fuchsia sekä valikoima Mendelssohnin Sanattomia lauluja – kesäistä kaihoa ja valoa ilman sanoja. Konsertti kestää noin puoli tuntia ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Pienen kynnyksen ilmaiset yleisurheilukisat 3-13-vuotiaille Käpylän kentällä klo 18. Ilmoittautumiset paikan päällä alkaen klo 17.30. Tervetuloa!
Ilmainen
|
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
8 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Kaikille senioreille avoin ja maksuton Hyvinvointipolku - ryhmä. Keskustelua ja tietoa ikääntyvien hyvinvoinnin eri teemoista ja palveluista. Paikkana Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone. Nyhkäläntie 39. Ryhmän ohjaajana Kirsi Reijonaho p. 040 6394013. Järjestäjänä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Ikääntyneiden palvelut.
-
Perinteinen joka kuukausittainen Karkkilan Yrittäjien AfterWork, tällä kertaa Wattolan Helmessä (Vattolantie 7, Karkkila). Tervetuloa kaikki yrittäjät ja yrittäjähenkiset! Luvassa jälleen kuulumisten vaihtamista, verkostoitumista ja rentoa yhdessäoloa. Halutessasi voit tulla myös vain piipahtamaan. Ei ennaltailmoittautumista. ***** Karkkilan Yrittäjien AfterWorkit ovat joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, paikka ilmoitetaan erikseen. Karkkilan Yrittäjien AfterWorkissä jokainen voi niin halutessaan tilata ruokailun […]
-
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
10€ - 15€
-
Karkkilan kesäyössä -ukulele-konsertti pe 5.6. klo 19 Kino Laikassa. Siirry Karkkilan I Ukuleleorkesterin siivin kesämoodiin!! Kesällä on aika laiskotella, tuntea kesäyön kutsu, kokea lämpö, luonnon kauneus, toivottaa muuttolinnut tervetulleeksi ja opetella pari uutta ukulelesointua. Ukuleleorkesteri on ollut koossa jo yli 11 vuotta. Luvassa on tuttua ja uutta ohjelmistoa. Orkesterin johtaja: Erkki Kuuttila. Tenoriukulele: Sanna Hilska, […]
10€
|
7 tapahtumat,
-
Jo perinteeksi muodostunut Sudetin suosittu pihakirppistapahtuma ympäri Sudetin pihoja. Mukana pihoja muun muassa Huhdintieltä, Toivikinkadulta, Syrjäsenkadulta, Perkontieltä, Närönkadulta ja Kahilaisentieltä jne. Voit seurata tiedottamista tarkemmin Facebookissa.
Ilmainen
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
-
KINO LAIKASSA RANSKALAISEN ELOKUVAN PÄIVÄ LA 6.6. Elokuvateatteri Kino Laikassa Karkkilassa järjestetään lauantaina 6.6. ranskalaisen elokuvan päivä. Päivällä esitetään kaksi ranskalaista uutuuselokuvaa ja päivä huipentuu NUITS COURTS -lyhytelokuvatapahtumaan. Illan lyhytelokuvatapahtumassa esitetään suomalaisia ja ranskalaisia lyhytelokuvia. Ohjelmassa nähdään mm. Sherwan Hajin Jussi-palkittu My Name Is Hope ja Paul Rigoux’n César-ehdokas Rapide. Mukana on kansainvälisiä festivaalihittejä sekä […]
8€ - 25€
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
10€ - 15€
|
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Erityinen gaala Högforsin ruukissa, Ala-Emalilla 7.6.2026. Klo 14 Kino Laikassa Salaperäinen silta -lyhytelokuvan ensi-ilta, Ala-Emalin aulassa on elokuvan teosta kertova valokuvanäyttely. Salaperäinen silta on tarina unelmista, toiveista ja mielenkiinnonkohteista. Se on osoitus siitä mitä syntyy, kun lähdetään luomaan yhdessä jotain uutta, tärkeimpänä päämääränä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, ilo ja itsensä toteuttaminen. Erityinen gaala juhlistaa tätä […] |
5 tapahtumat,
Koko viikon ma-su: taidenäyttely Karkkilan Kuvataidekoulun lasten ja nuorten taidenäyttely Ala-Emalilla to 11.6. paneelikeskustelu ja leffa Kino Laikassa Klo 17 paneelikeskustelussa elokuvaohjaaja Markku Heikkinen, Karkkilan kaupungin hyvinvointisuunnittelija Satu Ahjoniemi, kirjastonjohtaja Mila Hulsi-Heathfield, Karkkila Pride ry:n puheenjohtaja Heidi Vesterinen ja Karkkilan seurakunnan sateenkaarinuoriaktiivi. Keskustelun juontaa: Heikki Savola Klo 18.30 leffa: Pohjoinen intohimo (liput Kino Laikasta) pe […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] Mölkynpeluuta kesä-elokuussa maanantaisin klo 17-18 Sirkan puistossa, Helsingintie 16. Syyskuussa säävarauksella. Mölkynpeluun järjestävät Karkkilan Karjalaseura ja Eläkeliiton Karkkilan osasto. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa mölkkäämään!
Karkkilan Frisbeegolfkerho järjestää viikkokilpailuja Karkkilan Frisbeegolfradalla joka viikon maanantaina klo 18:00. Kilpailut järjestetään koko kesän ajan syyskuulle saakka. Kilpailumuotona on kuukauden viimeistä maanantaita lukuunottamatta yksilökilpailu ja kilpailut käydään GOLD-2024 radalla. Kuukauden viimeisenä maanantaina kilpailut pidetään parikilpailuna. Tarkemmat tiedot kilpailuista ja ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä https://dgmtrx.com/3558775 Tietoa Karkkilan Frisbeegolfkerhon toiminnasta https://www.karkkilanfg.com/ |
4 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Kesä on saapunut, ja samalla avautuu aivan uusi eläväinen kohtaamispaikka – Kesäaukio! Lämpimästi tervetuloa mukaan Kesäaukion avajaisiin tiistaina 9.6. klo 14–16 Karkkilan torille. Tule ihastelemaan vastavalmistunutta Kesäaukion tilaa, nauttimaan hyvästä seurasta sekä tarjoilusta. Tarjolla on tuoretta kahvia ja pientä purtavaa, jotka kruunaavat kesäisen hetken aivan uudessa ympäristössä. Ota ystävä mukaan tai poikkea ohikulkumatkalla. Kaikki ovat […] |
8 tapahtumat,
Mukava ryhmä, jossa puhumme suomalaisesta työelämästä helpolla suomen kielellä.
Ilmainen
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää kesäkeskiviikkoisin 3.6.- 26.8. klo 16-20. Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila
4€
Pienen kynnyksen ilmaiset yleisurheilukisat 3-13-vuotiaille Käpylän kentällä klo 18. Ilmoittautumiset paikan päällä alkaen klo 17.30. Tervetuloa!
Ilmainen
|
10 tapahtumat,
Karkkila täyttyy jälleen ilosta, tapahtumista ja kohtaamisista Rautapäivillä 11.–14.6.2026. Torstaista sunnuntaihin tapahtuu aivan hurjasti ympäri kaupunkia. Rautapäivät levittäytyvät keskustasta ruukkialueelle ja kylille asti. Monipuolista ohjelmaa ja erilaista tekemistä löytyy aivan kaikenikäisille! Rautapäivien avajaisia vietetään torstaina, ja jo iltapäivällä on ohjelmaa eri puolilla kaupunkia. Perjantai, lauantai ja sunnuntai ovat täynnä hyväntuulisia tapahtumia aamusta iltaan ja jopa […]
K16 nuorten päivävuoro nuorisotalo NuTalla (os. Huhdintie 5). Tervetuloa! Tarkoitettu 16 - 29-vuotiaille nuorille.
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Karkkilan Rautapäivät on vuodesta 2010 alkaen järjestetty koko Karkkilan kaupunkitapahtuma. Osa Rautapäivien tapahtumista on keskittynyt monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi kasvaneelle Karkkila-Högforsin ruukkialueelle. Tapahtumia löytyy runsaasti myös ympäri Karkkilaa. 17.00 Karkkila Pride: paneelikeskustelu Kino Laikassa. Paneelikeskustelun vieraana mm. illan elokuvan ohjaaja Markku Heikkinen. Keskustelun juontaa Heikki Savola. 17 – 18 Peikkorastit Haukkamäen maastossa, Karkki-Rasti. Ohjelmatiedot https://www.karkki-rasti.fi/. 18.00 Rautapäivien avajaiset Karkkilasalissa, Anttilankatu 2-4 Steve Solkela: Iron […]
-
Rautapäivät tuovat 11.-14.6.2026 vilskettä ja vilinää Karkkilan kaduille. Tohinaa riittää taatusti myös Karkki-Rastin ja Karkkilan kaupungin järjestämässä lastentapahtumassa, Peikkorasteilla, torstaina 11.6. Haukkamäen koululla. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, joten tule mukaan koko perheen voimin. Peikkorasti on lyhyt rata, jonka varrelta löytyy erinäisiä tehtäviä jotka haastavat ajattelemaan ja liikkumaan. Yksi tapahtuman vetonauloista on Pete-peikko, joka […]
Ilmainen
|
11 tapahtumat,
Karkkilan Rautapäivät on vuodesta 2010 alkaen järjestetty koko Karkkilan kaupunkitapahtuma. Osa Rautapäivien tapahtumista on keskittynyt monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi kasvaneelle Karkkila-Högforsin ruukkialueelle. Tapahtumia löytyy runsaasti myös ympäri Karkkilaa. Rautapäivien ohjelmisto on valmistumassa. Ohessa vuoden 2026 ohjelmisto, joitain muutoksia sisältöön voi vielä tulla. Lämpimästi tervetuloa viettämään Karkkilan Rautapäiviä! Rautapäiviä koordinoi Karkkilan kaupunki. 9 – 15 Rautapäivien toritapahtuma Harjukadulla. Ohjelmalavalla 9.00 avajaiset 9.10 Karkkilan […]
-
Kesäkuun satupiknik perjantaina 12.6 kello 10.00 Pappilan pihanurmella (Huhdintie 9). Satupiknikillä kuunnellaan tarinoita, nautitaan eväitä ja touhutaan yhdessä. Ei ilmoittautumista. Halutessasi ota mukaan eväät ja viltti. Sateella sisätiloissa. Tapahtuman järjestävät Karkkilan kaupunginkirjasto, liikuntatoimi ja Karkkilan seurakunta. Tervetuloa mukaan koko perheellä! Seuraavat satupiknikit 10.7. Työläismuseolla ja 14.8. kirjaston pihanurmella.
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Kaikille senioreille avoin ja maksuton Hyvinvointipolku - ryhmä. Keskustelua ja tietoa ikääntyvien hyvinvoinnin eri teemoista ja palveluista. Paikkana Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone. Nyhkäläntie 39. Ryhmän ohjaajana Kirsi Reijonaho p. 040 6394013. Järjestäjänä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Ikääntyneiden palvelut.
-
Kuin kala puussa on nykysirkusryhmä Blind Gut Companyn lapsille suunnattu valloittava sirkusesitys, joka tarjoaa yleisölle esinemanipulaatiota, ilma-akrobatiaa ja nuorallatanssia. Esitys nähdään Rautapäivien toritapahtumassa perjantaina 12.6. klo 13. Kuin kala puussa kertoo kolmesta kaveruksesta, joiden elämä on täynnä kommelluksia ja oivalluksia. Yhteistyö ei aina ole helppoa, sillä he pyrkivät usein samaan päämäärään aivan eri keinoin – […]
Ilmainen
-
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
10€ - 15€
|
12 tapahtumat,Rautapäivien iltatapahtuma Liimamäessä tarjoaa rehtiä country musiikkia kahdella eri kokoonpanolla: Janus Hanski & Country Caravan Pitkän päivätyön musiikin ja viihteen parissa tehnyt Janus Hanski kiertää keikoilla uudella meiningillä, tiukalla country & western -ohjelmistolla, jolla kunnioitetaan alkuperäisiä alan uranuurtajia. Ohjelmistossa on musiikkia mm. Buck Owensin, Merle Haggardin, Waylon Jenningsin sekä Willie Nelsonin laajasta repertuaarista. Liput portilta […]
20€
Karkkilan Rautapäivät on vuodesta 2010 alkaen järjestetty koko Karkkilan kaupunkitapahtuma. Osa Rautapäivien tapahtumista on keskittynyt monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi kasvaneelle Karkkila-Högforsin ruukkialueelle. Tapahtumia löytyy runsaasti myös ympäri Karkkilaa. Lämpimästi tervetuloa viettämään Karkkilan Rautapäiviä! Rautapäiviä koordinoi Karkkilan kaupunki. Lauantai 13.6. 9 – 15 Rautapäivien Rompetori Karkkilan ruukkialueella, Valtatie 26 (kaupungintalon ja Tekopan piha-alueet). Tiedustelut karkkilanrompetori@gmail.com, FB Karkkilan Rompetori. 9 – 15 Kirjasto avoinna […]
-
Klo 10 – 15 Ahmoon pihakirppikset Ahmoonmäen ja Aurinkorinteen omakotialueet osallistuvat valtakunnalliseen Avoimet kylät – tapahtumaan. Usealla pihalla kirppistavaran lisäksi puffetteja, taimimyyntiä ja keppariratsastusta (oma keppari mukaan, jos on). Vihtijärventie, Hongistontie/Läyliäistentie, Ahmoonmäentie väliin jäävä alue. Mukana noin 15 kiinteistöä. Järjestäjä: Alueen asukkaat, yhteystiedot: 0408446372/Laila ja 040 5624634/Iina Olemme mukana myös Karkkilan Rautapäivien toritapahtumassa perjantaina 12.6 […]
Ilmainen
-
Vuosi sitten avasimme ovemme yhdellä ajatuksella: luoda paikka, jossa peli, ihmiset ja hyvä tunnelma kohtaavat. Kiitos kaikille, jotka ovat käyneet pelaamassa ja viettämässä iltaa! 13.6.2026 juhlimme ensimmäistä vuottamme ja teitä jotka ovat tämän mahdollistaneet. Tarjolla kakkukahvit, niin kauan kun tarjottavia riittää. Sali avoinna kaikille klo 11-13, tule testaamaan pelejä ilmaiseksi ja tsekkaamaan päivän tarjoukset. Lämpimästi […]
Ilmainen
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
-
Tervetuloa lasten ilmaistapahtumaan Karkkilan Liimamäkeen. Ohjemassa mm. laululeikkejä, tanssijumppaa, taikuri, pomppulinna, kasvomaalausta eläimiä ja touhurata. Tapahtuma järjestetään Karkkilan Liimamäessä (osoitteessa Liimamäentie 20) Tapahtuman järjestää Karkkilan Kuntokärpänen, Karkkilan Torigrilli ja Liimamäki (Legenda Jamit Ry.) yhteistyössä Karkkilan kaupungin kanssa.
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Dangerous Goods Trio saapuu lauantaina 13.6. Wattolan Helmeen soittamaan tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja kappaleita sekä omaa tuotantoaan. Ohjelmistossa liikutaan sateenkaaren vaarallisemmassa päässä kantrista bluesiin ja rockista poppiin. Sovitukset syntyvät omalla tavallaan, eikä kaikkea voi suunnitella etukäteen. Eli luvassa sovituksia ilman turvaverkkoja. Wattolan Helmi, Vattolantie 7, Karkkila Lauantai 13.6.2026 klo 18 alkaen Satu Ahjoniemi (voc, gtr)Rauno "Rane" […] |
9 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Sunnuntai 14.6. 12 – 16 Lanan yksityinen moottorisahamuseo, kahvio ja kanatarha, Väinöläntie 10. 12 – 14 Valurautapaistinpannutenniksen MM-kilpailut Miesten ja naisten sarjat. Vattolan uimarannan tenniskenttä, Vattolantie 7. Ilmoittautumiset p. 0400 938 337. Kenestä vuoden 2026 maailmanmestari, tule kannustamaan voittoon! Sateen sattuessa pelataan Högforsin liikuntasalissa. 12 – 14 Rautapäivien RantaPeuhut Pyhäjärven uimarannalla ohjattuja rantapelejä, uimista Pyhäjärvenraitti […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Klo 12-16 Karkkilan keskuspuisto Ohjelmassa mm. puheita, Arvausbändin musavisa, pihapelejä, rintamerkkien tekoa, jättisaippuakuplia ja kukkaseppelepaja. |
5 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] Mölkynpeluuta kesä-elokuussa maanantaisin klo 17-18 Sirkan puistossa, Helsingintie 16. Syyskuussa säävarauksella. Mölkynpeluun järjestävät Karkkilan Karjalaseura ja Eläkeliiton Karkkilan osasto. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa mölkkäämään!
Karkkilan Frisbeegolfkerho järjestää viikkokilpailuja Karkkilan Frisbeegolfradalla joka viikon maanantaina klo 18:00. Kilpailut järjestetään koko kesän ajan syyskuulle saakka. Kilpailumuotona on kuukauden viimeistä maanantaita lukuunottamatta yksilökilpailu ja kilpailut käydään GOLD-2024 radalla. Kuukauden viimeisenä maanantaina kilpailut pidetään parikilpailuna. Tarkemmat tiedot kilpailuista ja ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä https://dgmtrx.com/3558775 Tietoa Karkkilan Frisbeegolfkerhon toiminnasta https://www.karkkilanfg.com/
-
Kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 15.6.2026 kello 18. Kokouksen esityslista on julkaistu täällä: https://karkkilad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026475 Toivotamme yleisön tervetulleeksi Karkkilasaliin seuraamaan kokousta! Kokousta voi seurata myös Karkkila-kanavalla, https://www.karkkilakanava.fi |
2 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
9 tapahtumat,
Mukava ryhmä, jossa puhumme suomalaisesta työelämästä helpolla suomen kielellä.
Ilmainen
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Tervetuloa kuntoilemaan Sirkan puistoon, osoite Helsingintie 16. Liikuntakoordinaattori paikalla/laiteopastusta klo 14-14.50. Kiertoharjoittelu/ulkokuntopiiri laitteita ja puistoa hyödyntäen klo 15-15:50. Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista. Säävaraus.
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää kesäkeskiviikkoisin 3.6.- 26.8. klo 16-20. Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila
4€
-
Tervetuloa metsäretkelle Suoniemen laavulle. Tavataan Toivikkeen retkeilyalueen parkkipaikalla, jonne johtavan metsäautotien löydät osoitteesta Honkapolku. Retkelle ovat kaikki tervetulleita ja toivomme mukaan eri-ikäisiä liikkujia. Varaa mukaan vesipullo ja evästä. Säävaraus. Lisätietoja Toivikkeen retkeilyalueesta: https://visitkarkkila.fi/liiku-harrasta/toivikkeen-retkeilymaja-suoniemen-laavu/
Ilmainen
Pienen kynnyksen ilmaiset yleisurheilukisat 3-13-vuotiaille Käpylän kentällä klo 18. Ilmoittautumiset paikan päällä alkaen klo 17.30. Tervetuloa!
Ilmainen
|
4 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
6 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Kaikille senioreille avoin ja maksuton Hyvinvointipolku - ryhmä. Keskustelua ja tietoa ikääntyvien hyvinvoinnin eri teemoista ja palveluista. Paikkana Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone. Nyhkäläntie 39. Ryhmän ohjaajana Kirsi Reijonaho p. 040 6394013. Järjestäjänä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Ikääntyneiden palvelut.
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää juhannuksena perjantaina 19.6. sekä lauantaina 20.6. klo 14-20 Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila |
4 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää juhannuksena perjantaina 19.6. sekä lauantaina 20.6. klo 14-20 Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila |
4 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
4 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] Mölkynpeluuta kesä-elokuussa maanantaisin klo 17-18 Sirkan puistossa, Helsingintie 16. Syyskuussa säävarauksella. Mölkynpeluun järjestävät Karkkilan Karjalaseura ja Eläkeliiton Karkkilan osasto. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa mölkkäämään!
Karkkilan Frisbeegolfkerho järjestää viikkokilpailuja Karkkilan Frisbeegolfradalla joka viikon maanantaina klo 18:00. Kilpailut järjestetään koko kesän ajan syyskuulle saakka. Kilpailumuotona on kuukauden viimeistä maanantaita lukuunottamatta yksilökilpailu ja kilpailut käydään GOLD-2024 radalla. Kuukauden viimeisenä maanantaina kilpailut pidetään parikilpailuna. Tarkemmat tiedot kilpailuista ja ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä https://dgmtrx.com/3558775 Tietoa Karkkilan Frisbeegolfkerhon toiminnasta https://www.karkkilanfg.com/ |
3 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Marko Haavisto & Poutahaukat konsertoi "Aki Kaurismäen elokuvamusiikin tunnelmissa” Kino Laikassa ti 23.6. klo 18 Anniskelukonsertti! Kesto: 90 min Liput: 25 € Ennakkoliput: www.kinolaika.fi Marko Haavisto & Poutahaukat on pitkän linjan yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät amerikkalaisen roots-musiikin perinteet ja suomalaisten tarinoiden rehellisyys. Bändin soundissa kuullaan vaikutteita muun muassa countrysta ja bluesista — kaikki maustettuna omalla, tunnistettavalla […] |

Kaikille senioreille avoin ja maksuton Hyvinvointipolku - ryhmä. Keskustelua ja tietoa ikääntyvien hyvinvoinnin eri teemoista ja palveluista. Paikkana Karkkilan palvelukeskuksen takkahuone. Nyhkäläntie 39. Ryhmän ohjaajana Kirsi Reijonaho p. 040 6394013. Järjestäjänä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Ikääntyneiden palvelut. |
4 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
4 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
4 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] Mölkynpeluuta kesä-elokuussa maanantaisin klo 17-18 Sirkan puistossa, Helsingintie 16. Syyskuussa säävarauksella. Mölkynpeluun järjestävät Karkkilan Karjalaseura ja Eläkeliiton Karkkilan osasto. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa mölkkäämään!
Karkkilan Frisbeegolfkerho järjestää viikkokilpailuja Karkkilan Frisbeegolfradalla joka viikon maanantaina klo 18:00. Kilpailut järjestetään koko kesän ajan syyskuulle saakka. Kilpailumuotona on kuukauden viimeistä maanantaita lukuunottamatta yksilökilpailu ja kilpailut käydään GOLD-2024 radalla. Kuukauden viimeisenä maanantaina kilpailut pidetään parikilpailuna. Tarkemmat tiedot kilpailuista ja ilmoittautuminen tapahtuu Metrix-järjestelmässä https://dgmtrx.com/3558775 Tietoa Karkkilan Frisbeegolfkerhon toiminnasta https://www.karkkilanfg.com/ |
3 tapahtumat,
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Tervetuloa ulkoilemaan puistojumppaan Tehtaan hotellin puistoon, osoite Bremerintie 2. Klo 17.00-17.50 Milla Malmberg ohjaa helppoja ja hauskoja tanssiharjoituksia kaikentasoisille. Klo 18.00-18.50 Outi Heiniö ohjaa kehoa rauhoittavaa ja rentouttavaa liikuntaa. Oma alusta mukaan. Maksutonta, ei ennakkoilmoittautumista. Säävaraus. |
6 tapahtumat,
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1.-31.7.2026 Anna Lempiäisen luontokuvanäyttely "Elämä ympärillämme". Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Mukava ryhmä, jossa puhumme suomalaisesta työelämästä helpolla suomen kielellä.
Ilmainen
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Karkkilan työväenopiston toverikunnan Suvimajan rantasauna lämpiää kesäkeskiviikkoisin 3.6.- 26.8. klo 16-20. Saunamaksu 4 €/hlö (vain käteinen), alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi. Myynnissä myös suosittuja saunapasseja (viiden kerran kortti 15 €). Osoite: Vuotinaistentie 108, Karkkila
4€
|
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
10€ - 15€
|
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Kino Laikan suosituista rauhanlaulukonserteista tuttu kokoonpano OUDOT LINNUT esiintyy la 4.7. klo 19 Kino Laikan terassilla. Luvassa on uusia ja yllättävä ohjelmisto, joka koostuu ranskalaisen ja eurooppalaisen popin helmistä suomeksi tulkittuina. Oudot Linnut kokoonpano: Kerttu Lätti, Friida Lätti ja Arttu Sundberg.
Ilmainen
|
5 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
-
Fagerkulla Folk on koko perheen lämminhenkinen kansanmusiikkitapahtuma Länsi-Uudellamaalla. Kesällä 2026 festivaali laajenee kaksipäiväiseksi, kun Fagerkulla Folk on kylässä Ikkalassa lauantaina 4.7. , sunnuntaina 5.7. Karkkilassa musiikki soi Karkkila-Högforsin työläismuseolla. Ikkalassa esitykset koetaan kauniin Juhlatalo Kokin pihapiirissä ja Karkkilassa konsertissa Pakarin vanhassa leivintuvassa Högforsin ruukin historiallisella työläismuseoalueella. Fagerkulla Folkissa musiikki kohtaa Karkkilan teollisen historian – museon […] |