Etusivu » Kulttuuri ja vapaa-aika » Lapset ja nuoret » Nuorisovaltuusto Nuva
Nuorisovaltuusto Nuva
Nuorisovaltuuston tehtävänä on ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, saada nuorten ääni kuuluviin, sekä järjestää nuorille tapahtumia ja mielekästä tekemistä. Lisäksi se tarjoaa hyvän mahdollisuuden viedä nuorten asioita eteenpäin. Nuorisovaltuusto kokoontuu noin kerran kuukaudessa.
Nuorisovaltuuston toimintaa ohjaa kaupunginhallituksessa hyväksytty Karkkilan kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö. (Avautuu uuteen ikkunaan pdf-tiedostona).
Hyväksytty 24.4.2017 (§ 93), päivitetty 29.11.21 (§ 361) kaupunginhallituksessa. Kaupungin uuden hallintosäännön astuttua voimaan, päivitettiin toimintasääntöä 8.9.2025 § 256.
Ajankohtaista
Kaupunginvaltuuston valitsema nuorisovaltuuston vastuuvaltuutettu on Jarkko Ilonen (kv § 257/8.9.2025).
Vuoden 2026-2027 toiminnalle laadittu vuosikello. (Avautuu uuteen ikkunaan pdf-tiedostona). Tähän kootaan kuukausitasolla tiedot kokouksista ja tapahtumista, joissa nuorisovaltuuston jäsenet ovat mukana. Tarvittaessa tietoja päivitetään.
Lisätietoja toiminnasta vastaava nuoriso-ohjaaja Sinikka Rautakoskelta, sinikka.rautakoski@karkkila.fi puh. 044 4675 250.
Seuraava kokous:
Seuraava kokous pidetään xx.xx.2026. (Asialista avautuu uuteen ikkunaan pdf-tiedostona).
Nuorisovaltuuston muistiot vuodelta 2026 ja 2025
Muistiot vuodelta 2026
Muistiot ovat pdf-tiedostoja.
Muistio_23022026
Muistio 10012026
Muistiot vuodelta 2025
Muistiot ovat word- tai pdf -tiedostoja.
Muistio 25.11.2025
Muistio 11.11.2025
Muistio 6.10.2025
Muistio 9.9.2025
Muistio 12.8.2025
Muistio 4.8.2025Muistio 256.2025 (kokous peruttu, ei muistiota)
Muistio 17.6.2025 (kokous peruttu, ei muistiota)
Muistio 6.5.2025
Muistio 8.4.2025
Muistio 25.3.2025Muistio 11.3.2025 (kokous peruttu, ei muistiota)
Muistio 25.2.2025 Muistio 4.2.2025 (kokous peruttu)
Muistio 28.1.2025 (kokous peruttu)
Sivustoa päivitetty 26.1.2026 /mh
Tiedotteet
-
Koivu AnnaAnna Koivu Liikunta- ja nuorisopäällikkö etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 535 3107 RyhmätLiikuntapalvelutNuorisopalvelutOsoite
-
Rautakoski SinikkaSinikka Rautakoski Vastaava nuoriso-ohjaaja etunimi.sukunimi@karkkila.fi 044 467 5250 RyhmätNuorisopalvelutOsoite