POLUN VARRELLA 1.-31.7.2026 Mervi Sanin akryylimaalauksia "Maalaukseni saavat muodon ja värit kuvitelmistani. Kuvaan tunnelmia, tunteita, valon ja varjon vaihtelevia muotoja. Luon tiloja, joihin voi kuvitella astuvansa maalauksen taakse ihmettelemään. Oppia maalaamiseen olen saanut useilta taidekursseilta kotimaassa sekä ulkomailla. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut moniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Liikun mielelläni luonnossa ja maalaukseni saavat usein alkunsa […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. TOPIn tiistaireitti ja aikataulu: Linja-autoasema - Kaupungintalo - Ala-Emali - Työläismuseo - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - V.Leino - Auto-Kehä - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 15, 16.15, 17.30 ja […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Jyrki Nurminen Challenge Tour osakilpailu miehille. Turnaus alkaa klo 9.30 (muutos mahdollinen). Kisaan mahtuu 12 paria. Paikan päällä palvelee myös kahvio ja katsomo on yleisön käytettävissä.
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Elokuvateatteri Kino Laikassa esitetään torstaina 30.7. klo 18 Candela Veyn ja Tino Pereiran ohjaama dokumenttielokuva Vlasta, el recuerdo no es eterno. Näytöksessä ovat tekijävieraana ohjaajat Candela Vey ja Tino Pereira Dokumentti kertoo elokuvaohjaaja Vlasta Lahasta, joka tuli vuoden 1960 esikoisteoksellaan ensimmäiseksi naiseksi, joka oli kuvannut Argentiinassa äänielokuvan. Tie oli pitkä ja kivinen, sotaisasta lapsuudesta kouluihin […]
Suuntaa heinä-elokuun vaihteen viikonloppuna Karkkilaan ja koe Sunset Beach Party -festivaalin ainutlaatuinen tunnelma! Tänä vuonna Karkkilassa iloitaan livemusiikin, herkullisen ruoan, lämpimän festaritunnelman ja kesäisen yhdessäolon merkeissä ihan keskustan ytimessä. Pääsyliput vuoden 2026 Sunset Beach Party Festivaaleille osoitteesta liput.sunsetbeachparty.fi sekä Karkkilassa lippuja myy Aito Kulta sekä Pub Pikkupässi. Lippukaupassa maksutapana käyvät myös mm. Smartum ja Epassi. […]
Perjantain kesätorit Kesäkaudella 15.5. – 31.8. tori on avoinna perjantaisin klo 7 - 14 Karkkilan kauppatori tunnetaan vilkkaasta ja mutkattomasta tunnelmastaan – etenkin kesäperjantaisin Karkkilan tori on erityisen suosittu kohtaamispaikka niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoillekin. Torilla järjestetään säännöllisesti markkinoita ja erilaisia tapahtumia, jotka elävöittävät keskustaa ja tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikallisiin tuotteisiin, kulttuuriin ja ihmisiin. […]
Herneen itsepoimintaa ja tilapäivät 31.7-1.8 klo.11-16.00. Makoisat herneet odottavat jälleen poimijoita. Hernettä pääsee poimimaan nostalgisesti traktorikyydillä hernepellolle. Tilamyymälässä myynnissä erä tuoretta naudan jauhelihaa ja muita herkkulihoja vaikka grilliin. Myös pieni erä kasviksia myynnissä. Kahviosta tilan omaan maitoon leivotut tuoreet pullat ja pehmistä sekä kahvia ja virvokkeita. Tervetuloa❤️ @koskelan maitotila, pöytäkiventie 117 Karkkila
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 3.-31.8.2026 Johanna Mikkolan akryylimaalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Suuntaa heinä-elokuun vaihteen viikonloppuna Karkkilaan ja koe Sunset Beach Party -festivaalin ainutlaatuinen tunnelma! Tänä vuonna Karkkilassa iloitaan livemusiikin, herkullisen ruoan, lämpimän festaritunnelman ja kesäisen yhdessäolon merkeissä ihan keskustan ytimessä. Pääsyliput vuoden 2026 Sunset Beach Party Festivaaleille osoitteesta liput.sunsetbeachparty.fi sekä Karkkilassa lippuja myy Aito Kulta sekä Pub Pikkupässi. Lippukaupassa maksutapana käyvät myös mm. Smartum ja Epassi. […]
Herneen itsepoimintaa ja tilapäivät 31.7-1.8 klo.11-16.00. Makoisat herneet odottavat jälleen poimijoita. Hernettä pääsee poimimaan nostalgisesti traktorikyydillä hernepellolle. Tilamyymälässä myynnissä erä tuoretta naudan jauhelihaa ja muita herkkulihoja vaikka grilliin. Myös pieni erä kasviksia myynnissä. Kahviosta tilan omaan maitoon leivotut tuoreet pullat ja pehmistä sekä kahvia ja virvokkeita. Tervetuloa❤️ @koskelan maitotila, pöytäkiventie 117 Karkkila
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
DJ VANTAA eli WALLU VALPIO soittaa levy Laikan terassilla klo 23 alkaen. Mediapersoona Wallu on useista bändeistä ja lukuisista televisio-ohjelmasta tuttu jo legendaarisen Moon TV: n ajoilta. Hän pyörittää klubeja ympäri Suomea, ja on todellakin Suomen vaihtoehtorock-kulttuurin marinoima Inside Man. Wallu ei jätä kylmäksi edes siideriä tuoppiin, ja luvassa on pelkkää ja parasta laatujytää! CD: […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
Vaskijärven entisestä työväentalosta tulee kylätalo ja tyhjennämme sinne kertynyttä ylimääräistä tavaraa. Sitä on löytynyt kesän mittaan jatkuvasti lisää, joten tule tekemään yllättäviä löytöjä: Astioita ja sisustustavaroita, kirjoja, sarjakuvia ja lehtiä, rompetta eli miesluolatavaraa, offsetpainovärejä, paperitavaraa, huonekaluja etenkin hyllyjä, ompelijan ja suutarin jäljiltä ompelu- ja nahkatyötarvikkeita, kylmälaitteita, suihkukaappi, vaatteita jne. jne. Talossa on myös kahvila, jossa […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Elokuvateatteri Kino Laikassa esitetään ma 3.8. klo 18 uutuuselokuva Don Quijote Barcelonassa. Näytöksessä paikalla tekijävieraina elokuvan ohjaaja Jarmo Lampela ja näyttelijä Juha Kukkonen. Don Quijote Barcelonassa on lämmin ja inhimillinen fiktiodraama kahdesta kodittomasta miehestä Barcelonan kaduilla. Entinen akateemikko Lluc ja Suomesta lähtöisin oleva Olli ajautuvat yhteiselle selviytymistaipaleelle, joka kasvaa vuosien mittaiseksi ystävyydeksi. Tarina kuvaa mielenterveyden […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. TOPIn tiistaireitti ja aikataulu: Linja-autoasema - Kaupungintalo - Ala-Emali - Työläismuseo - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - V.Leino - Auto-Kehä - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 15, 16.15, 17.30 ja […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Kesän kutsuvin yhteislaulushow Drag-Leidit Laitumella VOL. 2 -kesäkiertue 2026 saapuu Karkkilan Tehdasnäyttämölle lauantaina 8.8. klo 15! Mitä Drag-Leidit Laitumella on? Drag-Leidit Laitumella on kesäinen live-show, jossa yhdistyvät tutut kappaleet, huumori ja yleisön kanssa jaettu hetki. Kaikki lauletaan livenä. Tunnelma syntyy yhdessä. Illan aikana: lauletaan tunnettuja kappaleita nauretaan ja heittäydytään hetkeen yleisö saa osallistua, mutta mitään […]
Jyrki Nurminen Challenge Tour osakilpailu naisille ja miehille. Turnaus alkaa alustavasti klo 9.30 riippuen osallistujamäärästä. Beach Volley Areenalla palvelee KaPo lentopallojaoston kahvio, jonka tuotteita on kiva nauttia kenttien katsomossa. Taphtumaan on vapaa pääsy ja pääsy on myös esteetön. Sadekelin sattuessa varaa mukaan sateenvarjo. Tervetuloa tapahtumaan!
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Kyllä Öhmanska tiätää -opastuskierroksia järjestetään Työläismuseossa sunnuntaina 9.8. Lastenkierros alkaa klo 12.30 (ei pääsymaksua) ja aikuisen kierros klo 13.30 (liput 7/5€, myös Museokortti ja Epassi käy). Kierrokset käynnistyvät Parvin talosta (valkoinen talo Pakarin vieressä, osoite: Vanha Fagerkullantie). Opastus kestää noin tunnin verran. Aikamatkan päähenkilönä on valurin vaimo Öhmanska, noin 1920-luvulle ajoitettu kuvitteellinen henkilö, joka puhuttelee […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. TOPIn tiistaireitti ja aikataulu: Linja-autoasema - Kaupungintalo - Ala-Emali - Työläismuseo - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - V.Leino - Auto-Kehä - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 15, 16.15, 17.30 ja […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Toista kertaa järjestettävä Ruukin taiteiden yö -tapahtuma levittäytyy jälleen Högforsin ruukkialueelle sekä muualle Karkkilaan perjantaina 14.8. Ruukkialueella sijaitsevassa Konepajahallissa järjestetään monipuolista ohjelmaa erityisesti lapsille ja nuorille. Luvassa on muun muassa Miihkali Jaatisen Banjospektaakkeli sekä Teatteri Perän Don Quijote -esitys. Taikurikoomikko Tuomas Seikku loihtii Konepajahalliin vauhdikkaan ja riemastuttavan taikurishown. Luvassa on myös Tanssiopisto Vinhan tanssiesityksiä. Kaikki […]
Perjantain kesätorit Kesäkaudella 15.5. – 31.8. tori on avoinna perjantaisin klo 7 - 14 Karkkilan kauppatori tunnetaan vilkkaasta ja mutkattomasta tunnelmastaan – etenkin kesäperjantaisin Karkkilan tori on erityisen suosittu kohtaamispaikka niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoillekin. Torilla järjestetään säännöllisesti markkinoita ja erilaisia tapahtumia, jotka elävöittävät keskustaa ja tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikallisiin tuotteisiin, kulttuuriin ja ihmisiin. […]
Elokuun satupiknik perjantaina 14.8. kello 10.00 kirjaston pihanurmella (Valtatie 26E). Satupiknikillä kuunnellaan tarinoita, nautitaan eväitä ja touhutaan yhdessä. Ei ilmoittautumista. Halutessasi ota mukaan eväät ja viltti. Sateella sisätiloissa. Tapahtuman järjestää Karkkilan kaupunginkirjasto. Tervetuloa mukaan koko perheellä!
Kino Laikan monipuolisessa ohjelmistossa on tänäkin kesänä kansainvälisiä elokuvia. Jo toista kertaa järjestettävä japanilaisen elokuvan yö 14.8. tuo mukanaan leffaharvinaisuuksia ja tekijävieraita. Yksi leffayön elokuvista Salmon and the Planet on kuvattukin Karkkilassa, Högforsin ruukkialueella, torilla ja Suvimajan saunalla. Karkkilassa kuvatun lyhytelokuvan ohjaaja Ryo Ushimaru on paikalla tekijävieraana. Toinen japanilaisista tekijävieraista on Hold Up Morning -elokuvan […]
Karkkilan Työväen Näyttämön Tehdasnäyttämöllä nähdään William Shakespearen teokseen pohjautuva, Markku Pölösen suomentama klassikkoteos Romeo ja Julia. Karkkilassa teoksesta nähdään maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus, jonka musiikillisesta sovituksesta vastaavat ohjaaja Mika Nikander ja kapellimestari Anna Tallgren. Kaksi sukua ja ikiaikainen viha. Kaksi nuorta ja kielletty rakkaus. Maailmassa, jossa ihminen ei ole muuttunut, riidat ja sodat jatkuvat – mutta […]
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
TOPI-Karkkilan juna kuljettaa matkailijoita Karkkilan keskustan reiteillä maksutta myös tänä kesänä. Hyppää TOPIn kyytiin joko linja-autoasemalta tai reitin varrelta. Alle 15-vuotiaat kyytiin vain aikuisen seurassa. Isommille ryhmille suosittelemme paikkavarauksia ennakkoon. TOPIn reitti ja aikataulu lauantaisin ja sunnuntaisin: Linja-autoasema - Pyhäjärven Vattolan uimaranta - Valimomuseo - Työläismuseo - Ala-Emali/Kaupungintalo - Linja-autoasema Lähdöt linja-autoasemalta klo 11.30, 12.15, […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Tässä ohjelmassa kuullaan musiikkia Argentiinasta ja Brasiliasta huilulla ja kitaralla. Esittäjänä duo Janina Lehto ja Janne Lehtinen, joka kuuluu AURINKO Música de Latinoamérica ry muusikkoryhmään. Konsertin säveltäjät ovat Claudia Montero, Jorge Morel, Radamés Gnattali ja Heitor Villa-Lobos. Janina Lehto (s. 1981) on luova ja monipuolinen huilisti, jonka soinnissa klassinen koulutus kohtaa Latinalaisen Amerikan perinteisen, rytmikkään […]
Oletko aina halunnut kokeilla jenkkifutista? Nyt siihen on mahdollisuus Karkkilassa. Lohja Lionesses järjestää yhdessä Karkkilan liikuntapalveluiden kanssa maksuttomat kokeilutreenit tiistaina 19.8. klo 19.30–21.00 Nyhkälänharjun Areenalla. Mukaan tarvitset vain liikuntavaatteet ja juomapullon. Treeneissä pääset kokeilemaan pallon heittoa, juoksukuvioita, koppeja sekä hyökkäyksen ja puolustuksen perusteita turvallisesti ja rennossa ilmapiirissä ilman varusteita. Et tarvitse lajitietämystä tai aiempaa kokemusta […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Perjantain kesätorit Kesäkaudella 15.5. – 31.8. tori on avoinna perjantaisin klo 7 - 14 Karkkilan kauppatori tunnetaan vilkkaasta ja mutkattomasta tunnelmastaan – etenkin kesäperjantaisin Karkkilan tori on erityisen suosittu kohtaamispaikka niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoillekin. Torilla järjestetään säännöllisesti markkinoita ja erilaisia tapahtumia, jotka elävöittävät keskustaa ja tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikallisiin tuotteisiin, kulttuuriin ja ihmisiin. […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Kukulele-festivaalien 11. vuosi Karkkilassa! Ukulelemusiikin juhlaa on jälleen tarjolla 21.- 22.8.2026 lämminhenkisillä Kukulele-festivaaleilla. Festivaalit käynnistää kirkkokonsertti perjantaina 21.8.2026 klo 18.30 Karkkilan kirkossa. Esiintymässä Karkkilan I ukuleleorkesteri, Kukelius sekä U3. Luvassa hyvää musaa ja lämmintä tunnelmaa. Tervetuloa. Lippu 10 € / henkilö. Festivaalin päätapahtuma on aikaisempien vuosien tapaan Karkkilan Ala-Emalilla. Kaupungintalon veturiaulassa (Valtatie 26) KLO 11: […]
Vattolan perinteinen pihakirppis. Alueena Ojakatu, Kantoniitynkatu ja niiden poikkikadut. Etukäteen ilmoittautuneet myyjät merkitään aluekarttaan. Osallistuminen on maksutonta. Ilmoittautuminen vattolanpihakirppis(a)gmail.com Facebook: Vattolan pihakirppis 2026
Don Quijote on koko perheen ritariseikkailu, joka kiertää Karkkilan, Lohjan, Lopen, Raaseporin ja Vihdin alueella yhteensä 17 näytöksen verran kesällä 2026. Miguel de Cervantesin klassikkotarina saa uuden muotonsa Markku Ihamäen uudessa ja raikkaassa käsikirjoituksessa ja ohjauksessa. Lavalla nähdään Don Quijote ja hänen uskollinen aseenkantajansa Sancho Panza sekä lukuisia - ei tosiaankaan siis yhtä, ei kahta, […]
Kukulele-festivaalien 11. vuosi Karkkilassa! Ukulelemusiikin juhlaa on jälleen tarjolla 21.- 22.8.2026 lämminhenkisillä Kukulele-festivaaleilla: Lauantai 22.8. Kaupungintalon Veturiaulassa (Valtatie 26D) KLO 11: Teatteri Perä: Don Quijote. Pääsy esitykseen Kukulelen 10 euron pääsylipulla. Liput etukäteen Aito-Kullasta. Kun haluat varmistaa paikkasi Don Quijote -esitykseen: osta lippu ja varaa paikka osoitteesta teatteripera@gmail.com. Huom: teatteriesitykseen rajallinen määrä paikkoja, kannattaa varata […]
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Jonna Tervomaa (DUO) esiintyy Kino Laika lauantaina 22.8. klo 20 Uusimmalla Vain elämää -ohjelman tuotantokaudella mukana olleen legendaarisen Jonna Tervomaan musiikissa yhdistyvät energisyys ja herkkyys ainutlaatuisella tavalla. Pitkän ja monipuolisen uran tehnyt Jonna Tervomaa on julkaissut urallaan 11 albumia ja voittanut yhteensä 7 Emma-palkintoa. Vuonna 2007 Tervomaa sai Teosto-palkinnon Parempi loppu -levyn sanoituksista ja sävellyksistä. Hänen viimeisin albuminsa SUPERAURINKO julkaistiin vuonna […]
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Perjantain kesätorit Kesäkaudella 15.5. – 31.8. tori on avoinna perjantaisin klo 7 - 14 Karkkilan kauppatori tunnetaan vilkkaasta ja mutkattomasta tunnelmastaan – etenkin kesäperjantaisin Karkkilan tori on erityisen suosittu kohtaamispaikka niin kaupungin asukkaille kuin vierailijoillekin. Torilla järjestetään säännöllisesti markkinoita ja erilaisia tapahtumia, jotka elävöittävät keskustaa ja tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikallisiin tuotteisiin, kulttuuriin ja ihmisiin. […]
Näyttely on yhdistyksen 40-vuotis juhlanäyttely. Karkkilan konepajahallissa on kumpanakin päivänä paljon eri rotuisia kissoja sekä myös kotikissoja. Paikalla on myyjiä, joilta saa ihania tuotteita itselle tai kissalle. Kahviosta saa hyvää syötävää ja juotavaa. Arpajaisista voit voittaa jotain yllättävää. Liput: Aikuiset 6 €, lapset yli 3-v 4 €, alle 3-v ilmaiseksi Tervetuloa! www.rurok.fi
Liimamäen kauden päätöksessä Liimiksessä koko illan kävijöitä viihdyttää Heidi Pakarinen orkestereineen. Liput portilta 20 €. HUOM! Salon tilausmatkojen pikkubussi kuljettaa vieraita taas Liimamäen tanssilavan ja Karkkilan tori välillä. Kuljetus nonstop klo 19-21 ja klo 23-01. Kuljetuksen hinta 5 €/ per suunta. Reitti kulkee: Karkkilan tori – Liimamäen P-alue (Liimamäentie 20 Karkkila)- Karkkilan tori Tapahtuma K18 Yhteistyössä […]
Tervetuloa viettämään perhepäivää Karkkilan kirjastolle Suomen luonnon päivänä lauantaina 29.8.2026 klo 10-13.00. Kirjaston pihalla laiduntaa silloin erityisiä vieraita – oikeita lampaita, jotka rakastavat kuunnella satuja ja tarinoita. Tule lukemaan lampaalle juuri sillä kielellä, joka on sinulle tärkeä – lammas kuuntelee mielellään kaikkia kieliä! Lukemaan voivat tulla kaikenikäiset. Kirjastolla on monipuolista luontoaiheista ohjelmaa koko tapahtuman ajan. […]
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Taiteilijaseura The Leo Bugariloves esittää: LUULTAVAKSI Luunkovia akvarelleja ja runoja, sisällöltään häilyviä väritettyjä printtejä ja luonnospiirroksia, maalauksia yms. Näyttely nähtävillä Havu putiikin aukioloaikoina: To-Pe klo 12-18 La-Su klo 12-16 Poikkeukset aukioloajoissa: ke 5.8. avoinna klo 12-18 pe 14.8. avoinna klo 12-21 Valurinkatu 2 C, 03600 Karkkila
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Historiallista Talontyttäret -sarjaa kirjoittava Tiina Salmi tulee Uudenmaan Kirjoittajien kirjailijavieraaksi Karkkilan kaupunginkirjastoon (Valtatie 26 E) tiistaina 1.9.2026 klo 17.30-19. Mäntsäläläinen Tiina Salmi oli lapsesta saakka kuullut sukutarinoita, jotka lopulta heräsivät eloon, kun hänen käsiinsä päätyi isoisotädin ystävälleen lähettämiä postikortteja. Niiden ympärille kasvoi vuonna 2025 julkaistu esikoisteos Matilda. Talontyttäret-sarjan toinen itsenäinen osa, Alma, ilmestyy lokakuussa. Kirjoittamisen […]
Kino Laikassa esitetään keskiviikkona 2.9. klo 18 dokumenttielokuva Päivien lumo. Esityksessä paikalla ohjaaja ja käsikirjoittaja Karin Pennanen. Ohjaaja löytää erakoituneen taiteilijasetänsä kätketyn maailman ja ryhtyy tekemään siitä elokuvaa – omaksi yllätyksekseen setänsä kanssa. Syntyy erityislaatuinen vuoropuhelu, joka avaa näkymän intohimoiseen taiteen tekemiseen ja originelliin elämään. Päivien lumo kertoo luomisesta elämäntapana, monimutkaisista perhesuhteista, rakkaudesta ja kuoleman […]
Kivijalkaliikkeiden Lähilauantaita vietetään jälleen 5.9.2026! Mikä Lähilauantai? Päivä, jolloin ostetaan lähialueen pk-yrityksistä ja tuetaan paikallisia oman kylän palveluita! Yrittäjän päivänä, lauantaina 5.9., laitetaan siis ostohousut jalkaan, ovipumput laulamaan ja kassakoneet kilisemään ja suunnataan ostoksille lähiseudun pieniin yrityksiin. Katso lisää ja kerro kaverillekin. Pidetään Karkkilan lähiyritykset ja -palvelut hengissä! Karkkilalainen yrittäjä, haluatko mukaan? Tartu markkinointimahdollisuuteen ja […]
Tervetuloa MLL Karkkilan lasten ja nuorten vaate- ja tarvikekirpputorille su 6.9.2026 klo 9-12, Lounaskahvila Rinteellä, os. Valurinkatu 6! MLL Karkkilan suurkirpputori tarjoaa helpon tavan päivittää lasten, nuorten ja äitiysajan vaatteet ja tarvikkeet. Kirppiksellä sisä- ja ulkovaatteet ja kengät on lajiteltu esille koon mukaan. Lisäksi omilta osastoilta aihealueittain löytyvät hatut, hanskat ja muut asusteet, kirjat, lelut […]