Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1.-31.7.2026 Anna Lempiäisen luontokuvanäyttely "Elämä ympärillämme". Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
2 tapahtumat,
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1.-31.7.2026 Anna Lempiäisen luontokuvanäyttely "Elämä ympärillämme". Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […] |

7 tapahtumat,
Karkkilan Valimomuseossa Galleria Bremerin kesänäyttely Hot & Cool tarjoaa vaikuttavan kattauksen nykyisen suomalaisen lasitaiteen kiinnostavimmilta tekijöiltä. Kuutta taiteilijaa yhdistää pitkä kokemus alalta, työskentely Suomen vanhimmassa lasikylässä Nuutajärvellä sekä persoonallinen, kokeellinen ote materiaaliinsa. Mukana ovat Alma Jantunen, Anu Penttinen, Janne Rahunen, Johannes Rantasalo, Markku Salo ja Heikki Viinikainen. Energiset ja yllätykselliset teokset osoittavat miten monipuolista taidetta yli 1000-asteisesta sulasta […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
Robert Art Galleria on suomalaisen puuveistotaiteen korkeatasoinen näyttelytila Karkkilassa. Paikka, jossa luonnon voima, hiljaisuus ja moderni estetiikka kohtaavat. Taiteilija Robert Lappalainen luo monumentaalisia puuveistoksia, joissa materiaalin alkuperäinen energia säilyy osana teoksen sielua. Jokainen veistos on yksilöllinen kokonaisuus, syntynyt käsityöstä, ajasta ja pohjoismaisesta muotokielestä. Robert Art Galleria tarjoaa vierailijalle enemmän kuin näyttelyn, se tarjoaa kokemuksen. Tervetuloa […]

Kino Laika ja Toikka-kiinteistöt järjestävät kahden valokuvanäyttelyn sarjan Ala-Emalin vinttitilassa. 1.6.-12.9. SAIMAA-ILMIÖ on Tapio Vanhatalon valokuvaraportti ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta, joka järjestettiin vuonna 1981 s/s Heinävesi -aluksella. Laivalla pidettiin lystiä ja satamakaupungeissa järjestettiin konsertteja. Aki ja Mika Kaurismäki tekivät kiertueesta ensimmäisen kokopitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö (1981). Elokuvaa fiilistellään 12.9. Kino Laikassa myös 45-vuotta juhlanäytöksellä. Näyttely on tuolloin auki […]
POLUN VARRELLA 1.-31.7.2026 Mervi Sanin akryylimaalauksia "Maalaukseni saavat muodon ja värit kuvitelmistani. Kuvaan tunnelmia, tunteita, valon ja varjon vaihtelevia muotoja. Luon tiloja, joihin voi kuvitella astuvansa maalauksen taakse ihmettelemään. Oppia maalaamiseen olen saanut useilta taidekursseilta kotimaassa sekä ulkomailla. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut moniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Liikun mielelläni luonnossa ja maalaukseni saavat usein alkunsa […] |

Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 3.-31.8.2026 Johanna Mikkolan akryylimaalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).

1 tapahtuma, |
1 tapahtuma, |
4 tapahtumat,

POLUN VARRELLA 1.-31.7.2026 Mervi Sanin akryylimaalauksia "Maalaukseni saavat muodon ja värit kuvitelmistani. Kuvaan tunnelmia, tunteita, valon ja varjon vaihtelevia muotoja. Luon tiloja, joihin voi kuvitella astuvansa maalauksen taakse ihmettelemään. Oppia maalaamiseen olen saanut useilta taidekursseilta kotimaassa sekä ulkomailla. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut moniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Liikun mielelläni luonnossa ja maalaukseni saavat usein alkunsa […]
-

6 tapahtumat,

1 tapahtuma,
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 1. - 30.9.2026 Kari Rautiaisen valokuvanäyttely "Kuvia Karkkilasta". Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina). |

5 tapahtumat,