Vireillä olevat kaavahankkeet

Vireillä olevat kaavahankkeet ovat käsittelyvaiheeltaan keskeneräisiä kaavahankkeita, joiden etenemistä voi seurata tällä sivulla. Kaavojen vireilletulosta sekä eri käsittelyvaiheista ilmoitetaan kuulutuksella. Voimaan tulon jälkeen kaavat siirretään Karkkilan kaupungin karttapalveluun.

Keskusta-alueen elinvoiman ja lähiympäristön parantamiseksi keskustaan laaditaan yleiskaavaa tarkentava aluekehityskuva, jossa määritellään keskeiset tavoitteet koskien toimintoja, reitistöä ja katutilaa, julkisia tiloja ja kaupunkivihreää sekä täydennysrakentamista. Aluekehityskuvan tavoitteena on muodostaa kokonaisvisio, johon tulevat muutokset sovitetaan. Asemakaavamuutoksia tehdään jatkossa työhön pohjaten pienemmissä osissa tarpeen mukaan. Työn pohjalta voidaan laatia myös katuympäristöä ja julkista tilaa koskevia muutossuunnitelmia.

Keskustan kehittämisen suunnittelussa osallistetaan laajasti asukkaita, kiinteistönomistajia ja muita toimijoita. Suunnittelun taustatietojen keräämiseksi järjestettiin syyskaudella 2024 laaja paikallistiedonkeruu, jonka kohderyhminä olivat kaupunkilaiset, yhdistykset, yritykset ja muut toimijat sekä erityisellä painotuksella lapset ja nuoret.

Kaupunki hyödyntää saatuja vastauksia keskustan tulevassa suunnittelussa ja kaavoituksessa. Suunniteltavat muutokset kootaan ja aikataulutetaan poliittiseen päätöksentekoon ja vuorovaikutetaan kaupunkilaisilla muutosten edistyessä.

Tiedonkeruun tulokset ovat nyt tutustuttavissa:

Nettikysely, kooste vastauksista (pdf)

Tulevaisuustyöpajojen sarja, Raportti (pdf)

 

PitkäIän ja Keskinummen teollisuusalueiden kehittämisellä ja laajentamisella tavoitellaan yritystonttien tarjonnan lisäämistä ja alueen rakentamattomien tonttien rakentumisen edistämistä. Vapaita yritystontteja on ollut rajallisesti ja niitä on tarve lisätä. Kaavarungossa tarkastellaan myös mahdollisuuksia rakentamisen tehostamisi jo rakennetuilla tonteilla ja kartoitetaan katuverkoston toimivuus logistiikalle. Teollisuusalueisiin pyritään liittämään osayleiskaavan teollisuusvarantoalueita ja tutkitaan mahdollisuuksia muille laajennusalueille. Samassa yhteydessä tarkastellaan Metsämaan rakentamattoman teollisuustontin käyttöönottoa. Alueelle on valmistunut maisemaselvitys ja maankäyttösuositus, jonka pohjalta edistetään luonnossuunnittelua ja maanhankintaa. Asemakaavamuutoksia on tarkoitus käynnistää vaiheittain.

Asemanrannan alueen kehittämistä tarkastellaan kokonaisuutena. Alueella on käynnissä kaavarunkotyö, jonka avulla tutkitaan toiminnallisia
ja kaupunkirakenteellisia vaihtoehtoja alueiden osoittamiseksi virkistykseen, liikunnalle ja asuinrakentamiseen. Alueen suojelukohteet toimivat tärkeänä lähtökohtana alueen kehittämiselle ja näitä on tarkennettu vuonna 2023 arkeologisen selvityksen avulla. Kaavarunkotyön valmistuttua jatketaan suunnittelua ja asemakaavamuutoksia pienempinä kokonaisuuksina. Alueelle tavoitellaan keskustaa tukevaa kerrostalorakentamista, pientaloasumista ja monipuolisia virkistysmahdollisuuksia.

Asemanrannan kaavarunkoalueella on käynnissä seuraavat kaavamuutokset:

Alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimiseen on ryhdytty Karkkilan kaupungin toimesta ja vireilletulosta on ilmoitettu Karkkilan kaupungin Kaavoituskatsauksessa 2012.

Suunnittelualueen koko on noin 48 ha ja se sijaitsee Karkkilankeskustan ja Pyhäjärven välisellä alueella rajoittuen etelässä Turuntiehen, idässä Tuorilantiehen ja Tammelantiehen ja pohjoisessa Saavajoen suistoalueeseen. Kaava-alue on nykyisellään osittain rakennettua, liikennejärjestelyiltään jäsentymätöntä Karkkilan keskustaan liittyvää metsä- ja peltoaluetta, jolla sijaitsee asuin-, toimitila- ja varastorakennuksia. Alueella on aikaisemmin sijainnut juna-asema ja junien kääntöraiteita. Alueen läpi kulkee pohjois-eteläsuunnassa voimalinja. Alueen asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella pyritään kehittämään ja ajanmukaistamaan alueen kaupunkirakennetta ja liikennejärjestelyjä.Lisäksi pyritään säilyttämään alueen luontoon liittyvät ja kulttuurihistorialliset arvot. Kortteleiden käyttötarkoitukset, tehokkuudet, kerrosluku,liikenne- ja pysäköintijärjestelyt ratkaistaan. Uusien rakennusten sijoittelussa huomioidaan alueen mittakaava sekä pyritään muodostamaan selkeitä rakennusten ja kasvillisuuden rajaamia puutarhakaupungille ominaisia katu- ja pihatiloja. Järven läheisyys pyritään huomioimaan alueen näkymien suunnittelussa.

Vieilletulo: Kaavoituskatsaus 2012

Aloitusvaihe: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf) nähtävillä 11.6. – 16.8.2012

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 49 ha ja se sijaitsee Karkkilan keskusta-alueen luoteispuolella Vattolantien, Kantoniitynkadun ja Vanhan Turuntien väliselläalueella. Alue rajautuu pohjoisreunaltaan Pyhäjärveen. Karkkilan torille on etäisyyttä noin 1,0 – 1,5 km. Alueen asemakaavamuutoksen avulla pyritään kehittämään ja ajanmukaistamaan alueen kaupunkirakennetta ja liikennejärjestelyjä siten, että alueenluontoon liittyvät ja kulttuurihistorialliset arvot sekä väljyys säilyvät. Alueelle suunnitellaan pääasiasiassa virkistys- ja asuinrakentamista. Alueelle laaditaan rakentamisohjeet.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2012

Aloitusvaihe: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf) nähtävillä 19.9. – 18.10.2012

Salimäen kaavahanke liittyy voimakkaasti koko Asemanrannansuunnitteluun. Suunnittelualue sijaitsee Karkkilan keskustassa Puutarhakadun, Tammelantien ja Tuorilantien ympäristössä. Aluerajautuu pohjoisreunaltaan Puutarhakatuun jaTuorilantiehen. Alueenlänsipuolella on Pyhäjärvi ja Asemanrannanalue, itäpuolella Sudetin asuinalue. Keskustan asuinkerrostalot ja palvelut sekä linja-autoasema ovat alueen eteläpuolella.

Asemakaavan muutoksen avulla tutkitaan mahdollisuuksia tehostaa keskustan rakentamista torin läheisyydessä ja elävöittää kaupunkikeskustaa. Alueelle suunnitellaan asuinkerrostaloja, palveluja ja liiketilaa sekä tarkistetaan alueen käyttötarkoituksia, tehokkuuksia, kerroslukua ja pysäköintiratkaisuja. Tavoitteena on tehokkaan asemakaavoituksellisen kokonaisuuden muodostaminen, johon tulevaisuudessa liittyy kiinteästi Asemanranta ranta-alueineen sekä Sudetin alueen yhdistäminen Asemanrannan alueeseen.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2013

Aloitusvaihe: Osallistumis-jaarviointisuunnitelma (pdf) nähtävänä 9.4 – 8.5.2013

Kaavan ensisijaisena tarkoituksena on mahdollistaa uusien asuinkerrostalojen toteuttaminen kaupungin omistamallemaalle Turuntien varteen. Suunnittelualue sijaitsee Karkkilan keskustanlänsipuolella noin 500 metrin päässä torilta. Suunnittelualueen pohjoispuolella on Pyhäjärvi ja eteläpuolella Turuntie. Kaava-alueon suuruudeltaan noin 15,5 hehtaaria.

Aloitusvaihe: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 11.6.-16.8.2012

Luonnosvaihe: Kaavaluonnos nähtävillä 31.1.-5.3.2018

Asemakaavan muutos koskee osaa korttelista 56 ja kortteleita 59 ja 60 sekä katu-, virkistys- ja suoja-alueita. Kaavaehdotus on ollut kaupunginhallituksessa 2007 ja se palautettiin uudelleen valmisteluun.

Vireilletulo: kaavoituskatsaus 2004, kh:n päätös aloittamisesta 17.5.2004 §136

Aloitusvaihe: Osallistumis-ja arviointisuunnitelma (pdf) nähtävillä 22.2. – 23.3.2006

Ehdotusvaihe: Kaavaehdotus (pdf) KH15.1.2007 / palautettu uudelleen valmisteltavaksi

Maanomistajan, UPM-Kymmene Oyj:n tekemästä hakemuksesta on käynnistetty Nuijajoen ranta-asemakaavan ja ranta-asemakaavan muutoksen laatiminen. Suunnittelualueeseen kuuluvat Siikalan kylän tila Korpinuija 4:43, Tuorilankylän tila Kaks´koski 63:3, Vaskijärven kylän tila Metsä-Hongisto 5:117 ja Vuotinaisten kylän tila Yli-Kovelo 12:8. Nuijajoen ranta-asemakaavassa ja ranta-asemakaavan muutoksessa on esitetty yhteensä kahdeksan uutta omarantaista rakennuspaikkaa loma-asunnoille. Muilta osin alueet jäävät maa- ja metsätalousalueeksi.

Kaupunginvaltuuston  12.11.2018 §70 hyväksymä Nuijajoenranta-asemakaava kumoutui Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kaavatyö on käynnistetty uudelleen KH:n päätöksellä 31.8.2020. Lisätietoja antaa kaavakonsultti DI Jarmo Mäkelä / Karttaako Oy, puh. 0400 220082, etunimi.sukunimi@karttaako.fi

Aloitus ja luonnosvaihe:

 – Kuulutus (pdf)
 – Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2021 (pdf)
 – Kaavaluonnos 2021 (pdf)
 – Kaavaselostus 2021 (pdf)
 – Vesihuoltoselvitys, kortteli 3A (pdf)
 – Vesihuoltoselvitys, kortteli 3B (pdf)
 – Muinaisjäännösinventointi (pdf)
 – Luontoselvitysraportti (pdf)
 – Luontoselvityksen karttaliitteet: 4a,   4b,   4c
 – Mitoitusperusteet (pdf)
 – Viranomaisneuvottelu 2013 (pdf)

Alueen asemakaavat vuosilta 1936-1952 päivitetään alueen suojelutarve huomioiden. Kaavamuutoksessa tarkastellaan rakennusten laajentamistarpeet ja tarpeet talousrakennuksille. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen suojelutilanne saatetaan ajan tasalle samalla huomioiden rakennusten laajentamistarpeet ja tarpeet talousrakennuksille.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2020

Selvitykset:

Kaavatilanne päivitetään huomioiden Nyhkälän koulun piha-alueen ja Nyhkälän harjun lähiliikunta-alueen suunnitelmat ja toteutunut rakentaminen. Pyhäjärven kunnantuvan osalta tutkitaan ensisijaisesti rakennuksen siirtämistä uudelle sijainnille. Helsingintien kahden kerrostalotontin kaavamuutos Nyhkälän harjun eteläreunalla yhdistetään samaan tarkasteluun tarkoituksena päivittää asemakaavat muun muassa pysäköintiratkaisun osalta.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2016                                                                     
Aloitusvaihe: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (pdf) 19.5.2017

Alueen asemakaavat vuosilta 1985-1988 päivitetään alueen suojelutarve huomioiden. Suojelukaavan avulla hyvin alkuperäisyytensä säilyttäneen pientaloalueen kulttuurihistoriallinen arvo ja ominaispiirteet pyritään säilyttämään. Kaavamuutoksen yhteydessä tutkitaan tarve talousrakennuksille ja mahdollisuudet sukupolvirakentamiselle. Tavoitteena on säilyttää selkeät rakennusten ja kasvillisuuden rajaamat, puutarhakaupungille ominaiset katu- ja piha-alueet. Alueelle laaditaan mahdollisesti rakentamisohje.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2020

Selvitykset: 

Taka-Vattolan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen tarkoituksena on päivittää vuoden 1990 asemakaava ja jatkaa asemakaavoitettua aluetta mahdollisuuksien mukaan luoteeseen. Tarkka aluerajaus määritellään kaavatyö alkaessa. 

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2011

Alueen asemakaavat vuosilta 1952-1991 päivitetään tavoitteena säilyttää alueen kulttuurihistorialliset arvot ja riittävä väljyys. Rakennussuojelukysymykset ovat muutoksen keskiössä. Alueelle laaditaan rakentamistapa-ja peruskorjausohjeet. Alueelle on tehty Polarin, Kannaksen ja Korven kulttuuriympäristön esiselvitys, jota asemakaavatyössä syvennetään rakennusinventoinnilla.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2011

Suunnittelualue sijaitsee Karkkilan keskustassa Huhdintien ja Nyhkäläntien välisellä alueella
Nyhkälän harjun pohjoispäässä. Alue rajautuu
pohjoisreunaltaan Porintiehen. Keskustan palvelut ja linja-autoasema ovat alueen läheisyydessä. Kaava-alueen pinta-ala on noin 12 ha.
Alueella sijaitsevat Terveyskeskus, Palvelukeskus, Keskuskeittiö, Toivokoti ja Nyhkäläkoti
sekä alueen lämpökeskus. Alueen pysäköintijärjestelyt pyritään ratkaisemaan.

Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2011

Aloitusvaihe: Osallistumis-jaarviointisuunnitelma (pdf) nähtävillä 12.12.2012–11.1.2013

Asemakaavan muutos koskee Karkkilan kaupungin Pitkälän 9. kaupunginosan yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta sekä tämän itäpuolista kaatopaikka-aluetta ja näihin liittyvää osaa Puhdistamontien alueesta sekä Motocrossradan aluetta. Alueelle laaditun asemakaavamuutoksen hyväksymispäätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen 3.2.2020. Valtuusto kumosi 18.5.2020 §32 kaavan hyväksymispäätöksen ja kaava palautuu uudelleen valmisteluun. Valmistelua ja ympäristölupaa varten tilattiin
Motocrossradan meluntorjuntaselvitys. Kaavoituksen jatkaminen ratkaistaan Pitkälän ja Keskinummen yritysalueiden aluekehityskuvan yhteydessä. 

Aloitus- ja luonnosvaihe:

 – Asemakaavanmuutoksen luonnos (pdf),
 – selostus (pdf) sekä
 – osallistumis-ja arviointisuunnitelma nähtävillä 11.6.–16.8.2012

Ehdotusvaihe: 2019

 – Luonnos kaavaselostukseksi (pdf)
 – Luonnos kaavaehdotukseksi (pdf)

Nähtävillä ollut ehdotus KH 21.10.2019 §228

 – Kaavakartta (pdf)
 – Kaavaselostus (pdf)
 – Havainnekuva (pdf) 
 – Tiivistelmä (pdf)

Hyväksytty kaava (KV 9.12.2019 §90, valitus HAO 3.2.2020, hyväksyminen kumottu KV 18.5.2020 §32)

 – Kaavakartta (pdf)
 – Kaavaselostus (pdf)
 – Havainnekuva (pdf)

Muu materiaali:

 – Karkkilanmotocrossradanmeluselvitys, Karkkilanmoottorikerho ry, SITO2017 (pdf) 
 – Karkkilan Mansikinmoottoriurheilukeskuksenympäristölupahakemus Luontoselvitys, SITO 2017 (pdf) 
 – Päivitetty OAS (pdf)
 – Asukastilaisuudenmuistio (pdf) 

Sivustoa päivitetty 22.1.2026 /mh

Tiedotteet

kaavoitus@karkkila.fi