Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 3.-31.8.2026 Johanna Mikkolan akryylimaalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina).
|
maanantai
|
tiistai
|
keskiviikko
|
torstai
|
perjantai
|
lauantai
|
sunnuntai
|
|---|---|---|---|---|---|---|
1 tapahtuma,
Karkkilan Kirjastogalleriassa on esillä 3.-31.8.2026 Johanna Mikkolan akryylimaalauksia. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina (myös omatoimiaikoina). |
1 tapahtuma,
-
Historiallista Talontyttäret -sarjaa kirjoittava Tiina Salmi tulee Uudenmaan Kirjoittajien kirjailijavieraaksi Karkkilan kaupunginkirjastoon (Valtatie 26 E) tiistaina 1.9.2026 klo 17.30-19. Mäntsäläläinen Tiina Salmi oli lapsesta saakka kuullut sukutarinoita, jotka lopulta heräsivät eloon, kun hänen käsiinsä päätyi isoisotädin ystävälleen lähettämiä postikortteja. Niiden ympärille kasvoi vuonna 2025 julkaistu esikoisteos Matilda. Talontyttäret-sarjan toinen itsenäinen osa, Alma, ilmestyy lokakuussa. Kirjoittamisen […] |
1 tapahtuma,
-
Kino Laikassa esitetään keskiviikkona 2.9. klo 18 dokumenttielokuva Päivien lumo. Esityksessä paikalla ohjaaja ja käsikirjoittaja Karin Pennanen. Ohjaaja löytää erakoituneen taiteilijasetänsä kätketyn maailman ja ryhtyy tekemään siitä elokuvaa – omaksi yllätyksekseen setänsä kanssa. Syntyy erityislaatuinen vuoropuhelu, joka avaa näkymän intohimoiseen taiteen tekemiseen ja originelliin elämään. Päivien lumo kertoo luomisesta elämäntapana, monimutkaisista perhesuhteista, rakkaudesta ja kuoleman […]
13€
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,
-
Karkkilan yhteiskoulun valinnaisen musiikin 9. luokan opiskelijat musisoivat torilla perjantaina 4.9. klo 11 (säävaraus). Tervetuloa kuuntelemaan! |
1 tapahtuma,
Kivijalkaliikkeiden Lähilauantaita vietetään jälleen 5.9.2026! Mikä Lähilauantai? Päivä, jolloin ostetaan lähialueen pk-yrityksistä ja tuetaan paikallisia oman kylän palveluita! Yrittäjän päivänä, lauantaina 5.9., laitetaan siis ostohousut jalkaan, ovipumput laulamaan ja kassakoneet kilisemään ja suunnataan ostoksille lähiseudun pieniin yrityksiin. Katso lisää ja kerro kaverillekin. Pidetään Karkkilan lähiyritykset ja -palvelut hengissä! Karkkilalainen yrittäjä, haluatko mukaan? Tartu markkinointimahdollisuuteen ja […] |
2 tapahtumat,
-
Tervetuloa MLL Karkkilan lasten ja nuorten vaate- ja tarvikekirpputorille su 6.9.2026 klo 9-12, Lounaskahvila Rinteellä, os. Valurinkatu 6! MLL Karkkilan suurkirpputori tarjoaa helpon tavan päivittää lasten, nuorten ja äitiysajan vaatteet ja tarvikkeet. Kirppiksellä sisä- ja ulkovaatteet ja kengät on lajiteltu esille koon mukaan. Lisäksi omilta osastoilta aihealueittain löytyvät hatut, hanskat ja muut asusteet, kirjat, lelut […]
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […] |
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
3 tapahtumat,
Hyvinvointimessut Karkkilan Högforsin ruukilla 12-13.9.2026 klo 10-16 Sisäänpääsy 10 € Hyvinvointimessuilla on hoitoja, tulkintoja ja tuotteita sekä ohjelmaa. Alustava sisäänpääsyyn sisältyvä ohjelma hyvinvointimessuille Lauantai Lavis demo ja kehonhuoltoSolut kuntoon sisältäpäin – miksi rasvahappotasapaino ratkaisee:Pauliina TöyrynenVaihdevuosijoogaa:Outi Heiniö, Joogaopettaja stressinhallinta Tietoinen hengitys: Vesa RautsalaNaisten lihasmassa harjoittelussa:Suvi Hellgren, SH-Training hieronta ja PT-PalvelutRavintolisät: Katja Saarikoski, Hankitatukku OYKuinka tukea omaa […]
10€
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
-
Saimaa-Ilmiö 45 vuotta - juhlanäytös Kino Laikassa Aki ja Mika Kaurismäen ensimmäinen pitkä elokuva Saimaa-ilmiö julkaistiin 45 vuotta sitten, syyskuussa vuonna 1981. Kino Laikassa juhlitaan tätä la 12.9. klo 16 elokuvanäytöksellä ja keskustelutilaisuudella esittelijävieraiden kanssa. Esittelijävieraina paikalla ovat mm. Ismo Alanko, Juha Torvinen ja Aki Kaurismäki. Kaurismäen veljesten Akin ja Mikan Saimaa-ilmiö on musiikkidokumentti Hassisen […]
15€
|
2 tapahtumat,
Hyvinvointimessut Karkkilan Högforsin ruukilla 12-13.9.2026 klo 10-16 Sisäänpääsy 10 € Hyvinvointimessuilla on hoitoja, tulkintoja ja tuotteita sekä ohjelmaa. Alustava sisäänpääsyyn sisältyvä ohjelma hyvinvointimessuille Lauantai Lavis demo ja kehonhuoltoSolut kuntoon sisältäpäin – miksi rasvahappotasapaino ratkaisee:Pauliina TöyrynenVaihdevuosijoogaa:Outi Heiniö, Joogaopettaja stressinhallinta Tietoinen hengitys: Vesa RautsalaNaisten lihasmassa harjoittelussa:Suvi Hellgren, SH-Training hieronta ja PT-PalvelutRavintolisät: Katja Saarikoski, Hankitatukku OYKuinka tukea omaa […]
10€
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […] |
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,
-
Tervetuloa mukaan Karkkilan Yrittäjien yhteiselle patikkaretkelle! Suuntaamme Karkkilan uudelle upealle Suoniemen laavulle, jossa pääsemme nauttimaan lähiluonnosta, rennosta yhdessäolosta ja hyvästä seurasta. Retki tarjoaa loistavan tilaisuuden vaihtaa kuulumisia yrittäjäkollegoiden kanssa luonnon helmassa – ilman kiirettä. Yrittäjäyhdistys tarjoaa retkieväänä makkaraa ja mehua. (Oma vesipullo mukaan). Lähde mukaan virkistymään, verkostoitumaan ja kokemaan Karkkilan uusi luontoreitti yhdessä. Kokoontuminen Toivikkeen […]
Ilmainen
|
0 tapahtumat,
|
1 tapahtuma,
-
TUURE KILPELÄINEN (SOOLO) KONSERTOI KINO LAIKASSA PE 18.9. KLO 20.(Anniskelukonsertti) Laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on pitkän linjan artisti, jonka musiikissa kuuluu vaikutteita artistin omista suosikeista: vanhasta soulista, bluesista, rock’n rollista, folkista ja country-henkisestä lauluntekijäperinteestä. Tuure Kilpeläisen uusin albumi Odotin näpyä, tuli laaka julkaistiin lokakuussa 2025. Kino Laikaan artisti tulee soolona soittaen kappaleita koko monipuolisen uransa varrelta, […]
30€
|
1 tapahtuma,
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […] |
2 tapahtumat,
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
-
Ritva Sorvalin (laulu) ja Helena Rytin( piano) konsertti sunnuntaina 20.9. klo 14 Ahmoon työväentalolla (Paunilantie 5, Karkkila) Konsertissa kuullaan tuttuja ja tuntemattomampiakin laulelmia. Mukana myös Kaj Chydeniuksen kauneimpia rakkauslauluja. Konsertin kesto n. 1 t Liput 15 euroa ovelta (käteinen ja mobilepay) Väliajalla vieraita palvelee talotoimikunnan kohtuuhintainen kahvio.
15€
|
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
0 tapahtumat,
|
2 tapahtumat,
Karkkilassa Suomen Valimomuseossa sijaitseva Huitin taidehuoneen kesänäyttely Valoa ikkunasta esittelee Ilmari Huitin tulkintaa huonetilaan ikkunasta tulvivasta valosta. Esillä on Huitin töitä 1930–1950-luvuilta, joista 1950-luvun teokset kuvaavat pääosin Huitin viimeisen kodin, Karkkilan Vaskijärven Aittamäen taloa. Osa töistä keskittyy enemmän sisätilojen esittelyyn ja osa puolestaan ikkunasta avautuvaan maisemaan. Maalatessaan Ilmari Huitti on usein asetellut ikkunan eteen läpikuultavia verhoja, jotka […]
-
Syksyn kovin kamppailuilta, jossa kehässä nähdään Karkkilan omia ottelijoita niin nyrkkeilyssä kuin thainyrkkeilyssäkin. |